Urpilaisen EVM-sopu kelpasi perustuslakivaliokunnalle
- Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen.
Eduskunnan perustuslakivaliokunta ei pidä Euroopan pysyvän vakausmekanismin (EVM) päätöksenteosta neuvoteltua ratkaisua enää ongelmallisena Suomen täysivaltaisuuden ja eduskunnan budjettivallan kannalta.
Valiokunta otti kantaa valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) neuvottelemaan malliin tänään. Sopimuksessa rajattiin määräenemmistöpäätösten käyttö niin sanotussa hätätilamenettelyssä vain rahoitustuen myöntämistä koskeviin päätöksiin.
EVM-rahoituspäätösten määräenemmistöistä syntyi Suomelle ennen joulua perustuslaillinen ongelma. Perustuslakivaliokunta katsoi tuolloin, että sopimukseen sisältynyt määräenemmistöpäätöksenteko loukkaisi kansallista suvereniteettia ja eduskunnan budjettivaltaa siinä määrin, että se olisi pitänyt käsitellä perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Sopimus muokattiin Suomen vaatimusten mukaiseksi tällä viikolla EU-maiden valtiovarainministerien kokouksessa. Perussuomalaiset jättivät perustuslakivaliokunnan lausuntoon eriävän mielipiteen, jossa vaadittiin varauman jättämistä myöhempää talousunionisopimuksen käsittelyä varten.
Eduskunnan kannan EVM-sopimukseen muotoilee myöhemmin suuri valiokunta.


niinpä tietysti. Eikö ole sama lopettaa koko perustuslaki kun sitä voidaan kiertää tällaisilla silmänkääntö tempuilla.
Tässä on kyse siitä että suomi velkaantuu erittäin paljon lisää tämän tempun takia politikot eu:ssa ja eu maissa tekee tämän vaan sen tekia että saavat jatkaa elämistään kuin siat pellossa ja raha hanat niille pysyy auki ja rtöstö voi jatkua tämä niiden ryöstö on velkarahaa tulevilta sukupolvilta.
Tämä kehitys joka eu:ssa jatkuu että kallispalkkaisia virkamiehiä lisätään kokoajan jotka keksii uusia sääntöjä ja lakeja jotka vaikeuttaa ja nostaa kaikien hintaa ja tekee yrittämisen ja elämisen mahdottomaksi koko eu alueella. tämä tehdään vaan siksi että 40000 hengen europarlamentin määrää voidaan kasvattaa ja niiden palkkoja korottaa ja samalla jäsenmaiden politikkojen taso pidetään samassa määrässä näin tehdään laillistettu ryöstö. jokainen joka tajuaa asioiden päälle tajuaa että näin ei voi jatkua että otetaan velkaa velan päälle . Mutta tilannetta ei voi korjata koska virkamiesten ja politikkojen pitäisi aloittaa juuri omista eduista karsimisella ja sääntöjen helpottamisella että eu alueella olisi helpompi elää ja yrittää joten tätä on turha odottaa ei se korppi korpin silmää noki.
joten kierre pahenee vaan ja tulee päättymään ehkä sotaan euroopassa siihen pahinpia syyllisiä ei tarvi kaukaa etsiä jutta ja jyrki ajavat nyt täysillä kehitystä siihen suuntaan. ainoa toivo tilanteen ratkaisemiseksi olisi että velkojat tulisivat (Kiina) ja ottaisivat hallintaan koko konkurssipesän (eu:n) ja sanelisivat säännöt miten täällä eletään muuta vaihtoehtoa en näe miten tämä kierre saadaan poikki kkoska eu:ssa ei ole yhtenäistä sotilasliittoakaan joka voisi ottaa vallan pois näiltä rosvoilta.
Presitentin vaaleissakaan eivät nämä 3 järkensä säilyttänytttä ehdokasta eivät saaneet kuin yhteensä 30% äänistä. vaikka uskon että 70% kansasta ei hyväksy tätä velkaantumista ja rahan jakoa ympäri eurooppaa. mutta vaali teema johdatettiin hinttailu ja suvatsevaisuus vaaleiksi ja muuttui samalla rasistiseksi tavallisia suomalaisia suomenkielisiä heteroja kohtaan.Tähän ansaan Lipponenkin lankesi joka aiheuttaa koko sdp tuhon.Uskon että lipposen kuitenkin erittäin suuri 7% äänisaalis tuli sellaisilta jotka äänesti ennakkoon sitä ja sellaisilta jotka ei seuranneet vaaliväittelyjä ollenkaan ja loput rkp kannattajilta.
ps. tämä urpilainen on suomen kieroin politikko aikoihin tämä temppu taas osoitti sen sama juttu kuin se mitätön vakuus juttu jota se puollusti silmät pyöreinä joka oli vaan kansan huijaamista. jokainen tajuaa että kun valtio ei pysty maksamaan velkojaan silloin velat uudelleen järjestellään ja velkoja leikataan siis ne ei jää maksamatta jolloin vakuudesta voisi olla hyötyä, kun velkoja leikataa vapaehtoisesti kuten aina tulee käymään tuskin vakuuksista silloin on hyötyä epäilen ettei niissä ole tuota pykälää.
Ilmoita asiaton kommentti