Simoon suunnitellaan yli 50 uutta tuulivoimalaa
- Tuuliwatin uusia voimaloita viimeisteltiin viikko sitten Simon Onkalonperällä.
Kunnanjohtaja Esko Tavian mukaan Simoon suunnitellaan yhteensä 50–60 uuden tuulivoimalan rakentamista. Ensimmäisen tusinan osalta selvitellään jo lupa-asioita. Loppujen toteuttamiskelpoisuutta ja sijoituspaikkoja tutkitaan muun muassa tuulimittauksilla.
Suunnitellut voimalat ovat maalle rakennettavia hankkeita. Niiden lisäksi kunnan vesialueille saatetaan tulevaisuudessa rakentaa merituulivoimaloita.
– Nyrkkisääntö on, että kolme myllyä tuottaa kunnalle yhden sairaanhoitajan palkan verran tuloja, Tavia sanoo.
Simon kunnan leivissä on noin sata henkilöä. Tavian laskuopilla 60 tuulivoimalaa voisi tuottaa palkkarahat jopa parillekymmenelle kunnan työntekijälle.
– Sehän olisi pienelle kunnalle aivan mieletön juttu, hän kuvailee.
Suomeen rakennettiin viime vuonna vain kolme uutta tuulivoimalaa, mutta tänä vuonna ala räjähtänee huimaan kasvuun.
Rakentamista vauhdittaa korotettu syöttötariffi, joka on 105,30 euroa tuotetulta megawattitunnilta. Vuoden 2015 loppuun asti maksettava korotettu tuki takaa investointien kannattavuuden ensimmäisten vuosien osalta.
Lue koko juttu aiheesta perjantain lehdestä.


Vauhdilla lähti positiivinen kehitys käyntiin Simossa, kun ydinvoimalahanke saatiin häädettyä horistontin taakse. Tuulivoimarakentaminen ja laitosten huolto työllistää meri-Lappilaisia selvästi paremmin kuin ydinvoimala olisi pystynyt tekemään.
Mihin tarvitaan tuulivoimaa ennestään yliomavaraisessa Lapissa? Tuulivoiman tuotantohuippu osuu talvikuukausille, juuri silloin kun sähkön tarve on suurimmillaan. Tuulivoima tukee täkäläisittäin suurinta tuotantomuotoa, vesivoimaa: vettä ei riitä talvelle jatkuvaan täysillä ajamiseen, joten muuta tuotantoa tarvitaan lähes saman verra tueksi.
Ilmoita asiaton kommentti