Mediuutiset: Korvattavuus vaikuttaa radikaalisti lääkkeiden käyttöön
- Reseptilääkkeiden hinnalla on suuri vaikutus hoitomyöntyvyyteen ja lääkkeiden käyttöön (arkistokuva).
Reseptilääkkeiden korvattavuudella on suuri merkitys hoitomyöntyvyyteen sekä lääkkeiden käyttöön ja sitä kautta potilaan elämänlaatuun.
Lääkkeen erityiskorvattavuus voi jopa kaksinkertaistaa reseptilääkkeen käytön.
– Lääkkeen korvaustaso ohjaa lääkkeen käyttöä, toteaa farmasian lisensiaatti Jaana Martikainen väitöstutkimuksessaan Uusien lääkkeiden markkinoille tulo ja lääkekustannuksiin vaikuttaminen.
Lääkekustannusten pieneneminen asiakkaille, kuten erityiskorvattavuus voi kaksinkertaistaa reseptilääkkeen käytön. Esimerkiksi silmänpainetaudin hoitoon käytettävien glaukoomalääke dortsolamidin kulutus kasvoi vuodessa 109 prosenttia, kun se muuttui peruskorvattavasta erityiskorvattavaksi.
Myös korvauksen rajoittamisella voidaan ohjata lääkkeiden käyttöä. Kolesterolilääkkeistä esimerkiksi puolet kalliita statiineja käyttäneistä potilaista siirtyi edullisempiin vaihtoehtoihin, kun statiinien korvaukset rajoitettiin ainoastaan riskipotilaille. Statiinien hintaerot olivat suuret 2000-luvun puolivälissä, sillä osalla statiineista hinnat laskivat hintakilpailun myötä ja osalla oli yhä patenttisuoja. Kolmen kuukauden lääkekustannus vaihteli eri statiineilla 17 eurosta 133 euroon.
Suurin osa reseptilääkkeistä kuuluu korvauksen piiriin. Kelan maksama peruskorvaus on 42 prosenttia lääkkeen hinnasta tai viitehinnasta. Erityiskorvaus on 72 tai 100 prosenttia. Pieni osa lääkkeistä kuuluu korvausten ulkopuolelle, jolloin asiakakkaan on maksettava koko lääkkeen hinta itse.
Reseptilääkkeiden korvaustasosta päättää sosiaali- ja terveysministeriön alainen lääkkeiden hintalautakunta eli Hila.


Näi on näreet
Ilmoita asiaton kommentti