Nuoret

Päivitetty 19.1.2012 18:52, julkaistu 19.1.2012 15:04

Itänaapurit tulivat taas, olitko valmis?

Siinä vaiheessa, kun oletimme saavamme rauhoittua hiljaiseen talveen ja joulunaikaan, he saapuivat. Alle viikossa kauppojen kassajonot tukkeutuivat ja lentokentillä oli väkeä kuin pipoa. Autoilla tulleet eivät tietenkään osanneet ajaa meidän liikennesääntöjemme mukaisesti. He ovat täällä jälleen - venäläisturistit.

Tavallisesti kovin rauhallisen keskustan ilmapiiri tuntui muuttuneen nopeammin kuin ehti sanoa ”spasiba”. Edelleenkin jokaisesta ilmansuunnasta tuntuu kuuluvan aivan muuta kuin suomea. Välillä korviin tosin osuu turhautunut huokaus: "Miksi näitä venäläisiä on taas joka paikassa?" Muutamat turisteihin kohdistuvat ilmeet todennäköisesti riittäisivät hapattamaan Valion viilit ja piimät koko vuodeksi.

Miksi niin usea meistä vetää palkokasvit nenään itärajan takaa saapuvista matkailijoista? Joku tuskailee heidän olevan hankalia asiakkaita. Toinen valittaa huonosta englannin kielen taidosta. Kolmannen mielestä he vain ovat niin pahuksen ärsyttäviä.

Venäläismatkailijoista on tärkeää hankkia laatutuotteita ja mielellään mahdollisimman paljon. Tämä olisikin hyvä muistaa, kun naapurimaan matkailija seuraavan kerran alkaa sapettaa.

Tasokasta tavaraa saisi varmasti muualtakin, mutta silti he suuntaavat juuri tänne. Eikö tästä voisi mieluummin olla ylpeä? Matkailusta koituville tuloillekin löytyy varmasti käyttöä.

Monet venäläiset ovat tottuneet astumaan sisään Pradan, Guccin ja Armanin kaltaisiin merkkiliikkeisiin, joita Lapissa heidän toiveistaan huolimatta ei ole. Viiden tähden palveluun kotiutuneina he vaativat ensiluokkaisuutta myös täällä. Kyse on tottumuksesta, ei tahallisesta kiusaamisesta.

Onneksi turistit tuovat elämää keskelle pimeintä talvea. Saamme elää rauhassa ja hiljaisuudessa jo aivan tarpeeksi monta kuukautta vuodessa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kevään tulva oli poikkeuksellisen kova

    LAPPI Päivitetty: 24.5. 13:36 00

    TULVA-ALIKULKU-2Tulvaviranomaisetkin uskaltavat jo sanoa ääneen tulvan hellittävän otettaan. Vaikka lähipäivien säätilalla on ratkaiseva merkitys tulvien kehittymisessä, ely-keskuksen mukaan...
  2. Urpilaiselta ei heru kantaa SDP:n puoluesihteeristä

    KOTIMAA Päivitetty: 24.5. 13:31 00

    URPILAINEN-1Puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei vastoin odotuksia ota kantaa siihen, kenet pitäisi valita SDP:n uudeksi puoluesihteeriksi. Urpilainen sanoi tiedotustilaisuudessaan, että puoluekokous valitsee...
  3. Demaripomojen paikat jaettiin käytännössä jo aamutuimaan

    KOTIMAA 24.5. 11:58 00

  4. Yllätys: Vahva ehdokas vetäytyy demarien puoluesihteerikisasta

    KOTIMAA 24.5. 11:23 00

  5. ”Henkilöstö heittopussi kuntaliitoksissa”

    LAPPI 24.5. 12:43 01

  6. Norjassa lakko on sulkenut koulut ja päiväkodit

    ULKOMAAT 24.5. 11:49 00

  7. Pikkarainen nappasi välieräpaikan EM-uinneissa

    URHEILU 24.5. 11:51 00

  8. USA:n ydinsukellusveneessä riehuu tulipalo

    ULKOMAAT 24.5. 11:50 00

  9. Poliisilla vahvoja vihjeitä Kanta-Hämeen yliajojen yrittäjästä

    KOTIMAA 24.5. 10:30 00

  10. Kyösti Kakkonen myy Tokmanni-omistuksensa

    KOTIMAA 24.5. 10:28 10

  1. Anteeksipyyntö

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.10. 15:13 577118

  2. Viisi loukkaantui nokkakolarissa Rovaniemellä – yksi vakavasti

    LAPPI 22.12. 20:23 3326

  3. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 35

  4. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 873

  5. Ei auta itku, Leijonat taas ilman mitalia kotikaukalossa

    URHEILU 20.5. 16:06 55

  6. Nyt MM-jään kritiikkiin vastaa hallimestari

    URHEILU 10.5. 14:07 75

  7. Kuopion uusi piispa vihittiin virkaansa

    KOTIMAA 6.5. 19:36 72

  8. Tanja Poutiainen tonttinsa arvoinen

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 22

  9. Boazosámit fuolas uhkidemiin

    SÁGAT 10.5. 11:03 192

  10. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 420

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  10. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 13114

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14252

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  1. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    LAPPI 24.5. 08:58 1 7 654

  2. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 3 3 600

  3. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 8 73 459

  4. Ehdollista yhtiön varojen hukkaamisesta

    LAPPI 23.5. 15:54 2 3 398

  5. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 3 9 380

  6. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 4 20 347

  7. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 303 44 298

  8. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 3208 52 250

  9. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 1 10 238

  10. Tanja Poutiainen tonttinsa arvoinen

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 2 2 206

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu