Porukassa on voimaa
Kuorot näkyvät ja kuuluvat mediassa, mutta silti harrastajiin, varsinkaan nuoriin, ei törmää kovin usein. Vasa haastatteli nuoria lappilaisia kuorolaisia, jotka ovat käyneet harjoituksissa jo kauan ennen kuorosotia ja glee-sarjaa. Mikä yhdessä laulamisessa kiehtoo?
– Siitä tulee vain niin hyvä olo kun tuntee olevansa osa jotain suurempaa, kuin mihin yksin pystyisi, Laura Tammilehto, 16, kertoo.
– Porukalla laulaessa ei ole niin kovat paineet siitä, laulaako oikein. Se on rennompaa, Viivi Järvinen, 16, vertaa kuorolaulua yksinlauluun.
Kuorossa pääsee siis osaksi isoa kokonaisuutta. Monet harrastavatkin kuorolaulua harrastuksen sosiaalisen luonteen vuoksi. Laulaminen tuo ihmisiä yhteen yhdessä tekemisen ja musiikin avulla. Kuorosta saa helposti uusia kavereita, kertovat Reetta Hämäläinen, 16, ja Rosa Coste, 14.
Laulamisesta on myös ihan käytännön hyötyä.
– Ääni kulkee paremmin, kun treenaa säännöllisesti, mainitsee Rosa.
– Kuorossa laulaessa oppii ryhmätyötä ja kärsivällisyyttä, Reetta listaa.
– Harjoituksissa käymisestä on tullut tavallaan rutiini. Ei sieltä osaisi jäädä pois, kertoo Anniina Kinnunen, 16, joka on käynyt kuoroharjoituksissa ala-asteelta asti.
Kenelle kuorolaulu sitten sopii? Ei kai kuka tahansa voi kuoroon pyrkiä, vai voiko?
Kuoronjohtaja Paula Nikkilä-Rautajoen mukaan kuorolaulu sopii kenelle tahansa laulamisesta kiinnostuneelle. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kyseessä on joukkuelaji, joka vaatii pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista.
– Kannattaa myös ottaa huomioon oma taitotasonsa, kun etsii itselleen sopivaa kuoroa, Nikkilä-Rautajoki muistuttaa.
Kuorolaulu sopii monenlaisille ihmisille. Ei tarvitse olla tietynlainen voidakseen laulaa, rakkaus musiikkiin riittää. Kuorojakin löytyy joka lähtöön, showkuorosta kirkkokuoroon. Niin ujommat kuin esillä olemisesta nauttivat sopivat mukaan, koska kuorossa ollaan turvallisesti osa joukkoa, mutta myös soolo-osuuksia löytyy.
– Aloitin kuorolaulun koska rakastan musiikkia ja laulamista, mutta yksin lavalla olo jännittää. Ryhmässä olo on turvallisempi. Porukassa on voimaa! Reetta kiteyttää.

