Nuoret

Päivitetty 15.12.2011 17:18, julkaistu 14.12.2011 17:44

Kulmakuppiloiden tähdet

Kuorosota, Idols ja Voice of Finland. Laulaminen ja musiikin tekeminen on muotia. Laulun todelliset kasvot eivät kuitenkaan löydy televisioruudun takaa, vaan kulmakuppilan penkkien välistä. Karaoke on arkielämän laulukoettelemus, jossa kaikki pärjäävät.

Karaokessa ei ole kyse kilpailusta tai edes laulutaidosta. Karaoken tarkoituksena on kerätä erilaisia ihmiskohtaloita notkumaan tuopin ääreen ja nauttimaan laulamisesta ilman paineita. Ainoan rajoituksen harrastukselle heittää baarien ikärajat.

Mikäli laulaminen on lähellä sydäntä, kannattaa karaokebaariin suunnista heti ovien avattua, jotta kerkeää laulamaan mahdollisimman monta värssyä.

Jos olet pirullinen persoona, niin suurta hupia antaa puhkilaulettujen kappaleiden taukoamaton vetäminen ja uudelleentulkitseminen. Parkettien partaveitselle on tiedossa kiireinen ilta, sillä Aikuinen nainen ja Hopeinen kuu kuullaan useaan kertaan yhden karaokeillan aikana.

Jos olet luonteeltasi ujo ja olet aina halunnut parrasvalojen ääreen, mutta et ole uskaltanut, niin ei hätää. Tiskiltä löytyy rohkaisua. Suomalainen tapa rohkaistua loihtii surkeimmastakin vässykästä isojen lavojen tähden.

Yleensä karaokeillan lopputulos onkin kasa rohkeita ihmisiä, jotka ovat päässeet kosketuksiin sisäisen tähtensä kanssa.

Pieni miinus karaokeharrastuksessa on seuraavan aamun kipeä kurkku ja pienoinen pääkipu. Tämä on tosin pientä siihen verrattuna, että yhden illan saat olla kultakurkku ja pienen kuppilan oma tähtönen.

Juuri tämä tunne saa ihmiset valumaan karaokebaareihin viikonlopusta toiseen.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. ”Henkilöstö heittopussi kuntaliitoksissa”

    LAPPI Päivitetty: 24.5. 12:45 00

    Kuntaliitoksissa monesti toistettu fraasi on, että henkilöstö on otettu huomioon muutoksessa. Henkilöstö itse saattaa kokea toisin.
  2. Demaripomojen paikat jaettiin käytännössä jo aamutuimaan

    KOTIMAA Päivitetty: 24.5. 11:59 00

    Sdp:n puoluekokous alkoi Helsingissä sähköisissä merkeissä, kun puolueen avainpaikat jaettiin käytännössä heti aamusta. Ensimmäisen kauden...
  3. Norjassa lakko on sulkenut koulut ja päiväkodit

    ULKOMAAT 24.5. 11:49 00

  4. Pikkarainen nappasi välieräpaikan EM-uinneissa

    URHEILU 24.5. 11:51 00

  5. USA:n ydinsukellusveneessä riehuu tulipalo

    ULKOMAAT 24.5. 11:50 00

  6. Yllätys: Vahva ehdokas vetäytyy demarien puoluesihteerikisasta

    KOTIMAA 24.5. 11:23 00

  7. Poliisilla vahvoja vihjeitä Kanta-Hämeen yliajojen yrittäjästä

    KOTIMAA 24.5. 10:30 00

  8. Kyösti Kakkonen myy Tokmanni-omistuksensa

    KOTIMAA 24.5. 10:28 10

  9. Los Angeles kieltää muovikassien myynnin ruokakaupoissa

    KOTIMAA 24.5. 08:06 10

  10. Iltalehti: Kalle Palanderin ura on ohi

    URHEILU 24.5. 09:05 11

  1. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 872

  2. Anteeksipyyntö

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.10. 15:13 577118

  3. Viisi loukkaantui nokkakolarissa Rovaniemellä – yksi vakavasti

    LAPPI 22.12. 20:23 3326

  4. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 33

  5. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1533

  6. Ei auta itku, Leijonat taas ilman mitalia kotikaukalossa

    URHEILU 20.5. 16:06 55

  7. Nyt MM-jään kritiikkiin vastaa hallimestari

    URHEILU 10.5. 14:07 75

  8. Kuopion uusi piispa vihittiin virkaansa

    KOTIMAA 6.5. 19:36 72

  9. Sámedikki jođiheaddjigilvvus guokte njunuševttohasa

    SÁGAT 3.2. 11:46 572

  10. Boazosámit fuolas uhkidemiin

    SÁGAT 10.5. 11:03 192

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  10. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 13114

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14252

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  1. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    LAPPI 24.5. 08:58 1 7 582

  2. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 3 3 565

  3. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 8 72 422

  4. Ehdollista yhtiön varojen hukkaamisesta

    LAPPI 23.5. 15:54 2 3 379

  5. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 3 8 358

  6. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 4 20 331

  7. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 303 44 260

  8. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 1 10 233

  9. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 3208 52 219

  10. Tanja Poutiainen tonttinsa arvoinen

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 2 2 190

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu