Hyytävän pohjoisen kummitustarinoita

On alkutalvi. On pimeää. On oivallinen aika kummitusjutuille.

Aina tuntureiden rinteiltä, kautta autiokämppien, kylien ja kaupunkien kaduille kulkevat kertomukset paikkaansa etsivistä hengistä. Haastattelujen perusteella kokosimme lappilaisia kertomuksia.

Tervolan liftari

Kerrotaan, että öisin kevättalvella kesämekkoon ja valkoisiin sukkiin pukeutunut liftarityttö haluaa kyydin Tervolan Louejoen sillankorvalla.

Auton pysähtyessä ja tyttöä pyydettäessä kyytiin, tyttö häviää kuin vesipisara luistelukaukaloon. Kerrotaan, että joinakin kertoina tyttö juoksee sillan alle jättämättä kumminkaan jälkiä lumihankeen.

Kukaan ei tiedä mistä hän on tulossa, eikä kukaan tiedä minne hän on menossa, saati sitten kuka hän oikein on. Jotkut ovat yhdistäneet tytön 1980-luvulla liftausmatkalla jäljettömiin kadonneeseen rovaniemeläistyttöön.

Jäähyväiset

Eräässä rintamamiestalossa asui äiti 6-vuotiaan tyttärensä kanssa, perheen isä oli tuolloin sairaalassa. Perheen äidillä oli serkku nimeltä Eeli, jolla oli tapana käydä vierailemassa perheen luona aina, kun hän ajoi mopollaan kylällä käymään. Hänellä oli myös tapana tuoda samalla Marianne-karamellejä perheen tyttärelle, mikä nosti Eelin pisteitä tyttären silmissä. Sanomattakin oli selvää, että Eeli oli hyvin läheinen perheelle.

Oli kumminkin Eelin aika poistua tästä maailmasta. Eräänä yönä hautajaisten lähestyessä, tytär oli nukkumassa äitinsä vieressä. Tytär tunsi unen läpi kuin häntä olisi katseltu. Tytär heräsi ja nosti päätään. Hän huomasi Eelin istuvan nojatuolissa katselevan häntä. Tytär innoissaan herätti äidin ja kertoi hänelle näkemästään: ”Eihän Eeli voi olla kuollut, tuossahan hän istuu nojatuolissa.” Äiti nosti päätään ja vilkaisi nojatuoliin päin, muttei nähnyt ketään. Eeli oli käynyt hyvästelemässä heidät ja jatkanut matkaa.

Autiokämppä

Eräässä Lemmenjoen varrella olevassa autiokämpässä tapahtuu kertoman mukaan kummia.

Eräskin vaeltaja oli kuulemma pimeän tultua löytänyt tiensä kyseiseen kämppään. Puolijäässä hän oli rynnännyt kämppään ja huomannut tulen olevan kamiinassa. Pikaisesti lämmittelemään mentyään hän huomasi pöydän ääressä häneen selin istuvan miehen. Vaeltaja luonnollisesti tervehtii miestä, mutta tämä ei vastaa. Vaeltaja astuu lähemmäksi ja huomaa miehen hartioiden väliin kahvaa myöten upotetun puukon. Mies kääntää päätään ja sanoo: ”Mitä sie, poka, minua puukolla korttipelin takia löit?” Sangen selvää on ettei vaeltaja jäänyt selvittämään tarkempia tietoja selville vaan vietti yönsä mieluummin etsien toista kämppää kylmässä.

Teura-Peija

Kolarin kunnassa Luoteis-Lapissa eli kerran mies nimeltä Peija. Peijan kerrotaan olleen noita. Hänen uskottiin nähneen ”väkeä”, vierailijoita tuonpuoleisesta. Kerran Kurtakossa, Kolarin lähikylässä, kuoli Peijan sukulainen. Maineensa vuoksi Peijaa ei haluttu hautajaisiin ja kutsu jätettiin lähettämättä. Tästä tuohtuneena Peijan kerrotaan noituneen: ”Eivät vainajat tästä ohi pääse.” Ei kauaakaan, kun kova lumimyrsky pakotti hautajaisseurueen yöpymään samassa rakennuksessa vainajan kanssa. Hautajaissaattueen lähdettyä kohti Kolarin kirkonkylää, ruumisrekeä vetäneet hevoset eivät millään halunneet mennä Peijan talon ohi. Peijan kerrotaan nähneen reen olleen niin täynnä ”väkeä” etteivät hevoset jaksaneet liikuttaa sitä.

Spiritismiä

– Me oltiin leirillä Lappean leirikeskuksessa, se tais olla isosleiri, kertoi haastateltu yli neljänkymmenen oleva rouvashenkilö.

– Mie ja minun lapsuudenkaveri Oosa, hän jatkoi. Joku viisas oli tuonut spiritismilaudan, päätettiin tietenkin pelata spiritismiä.

Hän kertoi spiritismissä olevan sääntö, jota ei missään tapauksessa saisi rikkoa: ei saa kysyä yhteydessä olevan hengen nimeä. Sen tähden heidän oli aivan pakko kysyä sitä.

– Lauta antoi meille nimen. Lauri Tiura tai jotain sellaista. En mie enää sitä muista. Nimen kumminkin saimme.

Oosa kertoi myöhemmin tädilleen spiritismistä ja nimestä. Täti hermostui. Täti oli näes nähnyt kyseisen nimen kuolinilmoituksessa samaan aikaan, kun me olimme olleet siellä leirillä.

– Siihen aikaan ei ollut kännyköitä, joten me ei mitenkään voitu tietää.

Lapsen itku

Kerrotaan, että Lokan tekoaltaan alle jääneessä Rieston kylässä oli eräs pahamaineinen talo.

Monet talon pirtissä yöpyneet saattoivat herätä keskellä yötä selittämättömään kovaääniseen lapsen itkuun. Yöpyjät ovat myös kertoneet nähneensä riutuneen näköisen pikkutytön touhuavan lattialla. Yrittäessä kysyä tytöltä jotain, tyttö häviää aina kysyjien silmien edessä.

Vuosia myöhemmin taloa purettaessa, purkumiehet löysivät jotain, mikä jäisi heidän muistoihinsa hautaan saakka: he löysivät talon pirtin muuria purettaessa lapsen luurangon.