Unelmatutkinnon tuolla puolen
Opiskeluaika on humanistien, taiteilijoiden ja muusikoiden elämän parasta aikaa. Silloin voi vielä pitää unelmien vaaleanpunaisia silmälappuja silmillään. Haaveiden kyllästämillä opiskelijoilla on kiinnostusta ja motivaatiota suorittaa tavoitetutkintonsa tavoiteajassa ja repiä kaikki tieto irti intohimostaan.
Valitettavasti opiskelun karkkikauppa tyhjenee lopulta opintotukikuukausien myötä. Kandin- ja maisterintutkintojen takana ammottaa opintolainaton musta aukko. Tuloksena on ryhmä tutkintonsa päättäviä paniikissa.
Ei ole tarkkoja tilastoja siitä, minne esimerkiksi humanistisen alan opiskelijat sijoittuvat työelämässä. Opettajuus, tutkijuus tai yrittäjyys mainitaan mahdollisuuksina.
Mikä tässä yhtälössä kuitenkin mättää? Se, etteivät esimerkiksi mediatutkimusta, teologiaa tai lingvistiikkaa opiskelemaan lähteneet ajatelleet valmistuvansa juuri opettajiksi tai yrittäjiksi.
Näiden unelmiensa koulutusalalla yleissivistyneiden opiskelijoiden tulevaisuus ei vastaa odotuksia. Ei mikään ihme, että osa vaihtaakin alaa jo ennen valmistumistaan.
Ne, jotka jatkavat aloittamansa koulutustien loppuun saakka, ottavat riskin. Tutkintotodistusta heilutellen, työhakemuksenkirjoituskäsi sauhuten he haluavat vielä uskoa, että voisivat olla niitä harvoja, jotka tekevät unelmistaan totta. Siitä huolimatta, että he ovat tulleet pitkälle opiskeluelämän puolella, on heille kuitenkin epäselvää, miten tavoittaa unelmansa työelämässä.
Kaikille heille sanotaan jossain välissä, ettei vaivannäkö kannata.
Unelmia kosketetaan eniten opiskellessa. Työelämässä on tyydyttävä sellaiseen ratkaisuun, jolla pystyy maksamaan nostamansa opintolainat takaisin.
Verkostoitumisen aikakaudella ei siihen maisterin papereita välttämättä edes tarvita.
