Hallitukset ja pankit samassa veneessä
Euroopassa on keskusteltu talouskriisin todellisesta luonteesta. Usein on todettu, ettei kyse ole vain ylivelkaantuneiden maiden ongelmista, vaan myös pankkikriisistä.
Suomeen näkökulman toi muun muassa Björn Wahlroos. Hänen pääteesinsä on, että Saksan pankkilaitos on ”läpimätä” ja maan hallituksen ajama kriisimaiden yhteisvastuinen tukipolitiikka on ollut väärää.
Wahlroosin mukaan Saksan ja Ranskan hallitusten päätös keväällä 2010 vahvistaa omia pankkejaan olisi maksanut 30-40 miljardia euroa. Nyt euromailta kerätään tukipaketteihin ainakin 20-kertaista summaa. Toisin sanoen EU:n kaksi johtavaa maata ovat keskinäisellä yhteistyöllään panneet muut takaamaan saksalaisten ja ranskalaisten pankkien lyhytnäköistä lainanantoa. Kuinka tähän väitteeseen, jota myös Timo Soini on markkinoinut, tulisi suhtautua?
Ensiksi on selvää, ettei takuupolitiikan tieltä ole enää mahdollista kääntyä takaisin. Väliaikainen ja pysyvä vakausmekanismi on perustettu ja sitoumukset tehty.
Suomen politiikka on ollut oikeaa, kun sillä on pyritty minimoimaan omia mahdollisia menetyksiä. EU:n komissio ja jäsenmaat ovat tiukentaneet talouden tasapainon ja budjettipolitiikan valvontaa, mikä pääpiirteissään on ollut oikeaa politiikkaa, kunhan talouden ja työllisyyden elpymistä ei kuristeta.
Pankkien asemaa on myös pyritty vahvistamaan. Tosin niille tehdyt stressitestit ovat olleet näennäisharjoituksia. Tähän saakka Baselin säännöissä valtioiden velkakirjat ovat olleet riskittömiä. Pankeilta vaaditaan vakavaraisuuden vahvistamista, jotta ne kestäisivät paremmin tulevat kriisit. Suunta on ollut oikea, mutta epätoivottavana seurauksena on ollut lainanannon tyrehtyminen pankkien kootessa rahaa holveihinsa.
Siksi Euroopan keskuspankin (EKP) liikkeelle laskemat kolmen vuoden lainat prosentin korolla ovat kelvanneet hyvin. Tosin epäilijät ovat havainneet uuden moraalikadon mahdollisuuden eli löysä raha saattaa mennä epäterveiden finanssirakenteiden ylläpitämiseen. Jo nyt tukipakettien rahat ovat kiertäneet takaisin pankeille, kun niitä on käytetty vanhojen velkojen kuittaamiseen uusien saamiseksi.
Arvostettu Bruegel-tutkimuslaitos on julkaissut raportin, jossa selvitetään pankkien ja velkamaiden suhteita. Siitä käy ilmi, kuinka euromaiden pankit ovat ostaneet Yhdysvaltoja enemmän kotimaidensa hallitusten velkakirjoja, mutta viime vuosina muiden hallitusten myymien velkakirjojen osuus on kasvanut.
Kuitenkin 2011 alusta lähtien pankit ovat alkaneet tasapainottaa porfoliotaan myymällä pois kriisimaiden, erityisesti Kreikan velkakirjoja. Tämä ei ole helpottanut saksalaisten paikallispankkien asemaa.
Porfolion uuden tasapainon vuoksi kreikkalaisista obligaatioista tulossa oleva 50-70 prosentin ”hiustenleikkuu” ei pahasti heilauta järkevästi toimineita pankkeja. Ne itse asiassa hyötyvät tukipaketeista, koska niihin osallistuvat parhaan luottoluokituksen maat, kuten Suomi, joutuvat ottamaan paketteja varten velkaa, ja sehän tulee samoilta pankeilta. Tietysti, jos näiden AAA-maiden luottoluokitus laskee olennaisesti, niin molemmat kärsivät.
Hallitusten ja pankkien keskinäinen riippuvuus on kasvanut ja kustannukset maksavat viime kädessä veronmaksajat. Toinen mahdollisuus on antaa ”läpimätien” pankkien mennä konkurssiin, jolloin jokaisen maan ja niiden veronmaksajien velvollisuus on vastata omistaan.
Kirjoittaja on emeritusprofessori ja
Lapin yliopiston hallituksen puheenjohtaja.
No onkos ne aamukukkujat aina vain tyytyväisempiä
euromaiden luottoluokituksiin. Kaikki menee alaspäin
kuin lehmän häntä. Ei senpuoleen kaikki voi olla
tyytyväisiä mihin haluaa, pitää vaikka jääpuikkoa
takapuolessa, mutta joku raja tyhmyydessäkin.
Ilmoita asiaton kommentti