Vaalitapa uusiksi

Suomalaiset ovat onnekkaampia kuin yhdysvaltalaiset.

Suomessa käytiin presidentinvaalit ja nyt voidaan huokaista rauhassa. Yhdysvalloissa jatkuu uuvuttava esivaali- ja vaalitaistelu vielä yhdeksän kuukautta. Se hallitsee sisä- ja talouspolitiikkaa ja vääristää ulkopolitiikan. Amerikkalaismedian maailmaan ei vaalivuonna tahdo muuta mahtuakaan kuin taistelu Valkoisen Talon isännyydestä.

Pian sen jälkeen kun Suomessa siirryttiin suoraan kansanvaaliin ruvettiin presidentiltä kynimään hänen valtaansa. Itsenäisyyden alkuvuosina uskottiin presidentin laajojen valtaoikeuksien vastaavan tasavallan tarpeita. Nyt vallasta on jäljellä vain rippeet.

Itsenäisen Suomen ensimmäisessä perustuslaissa tehtiin tasavallan presidentistä Ruotsin kuninkaan ja Venäjän keisarin valtaoikeuksien perijä. Suomesta tuli puoliparlamentaarinen ja -presidentillinen tasavalta. Eduskunta sääti lait ja myönsi verot, mutta presidentin oikeudet hallitsivat laajalti politiikan rakenteita.

Presidentin asema valtionpäämiehenä oli todellinen ja vahva. Vahvaa itsenäistä presidenttiä todella tarvittiin vaikeina sotavuosina ja niiden jälkeen.

Historia on historiaa. Paasikiven ja Kekkosen saappaat olisivat olleet liian isot heidän seuraajalleen. Maailma on muuttunut. Suomi on lopultakin päässyt ruotsittumaan – olemme siirtyneet todennäköisesti pitkään rauhankauteen.

Suomalaisilla on tilaisuus elää arkipäiväistä ihmisen elämää eli Veikko Huovisen sanoin ”keitellä perunoita, pyyhkiä lapsenpyllyjä ja laulella”. Kohtalokkaat sankariajat ovat ohi, sankaripresidenttejä ja vahvoja miehiä ei tarvita valtakunnan peräsimessä.

Mitä vähemmäksi presidentin valta on typistetty, sitä turhemmaksi ja tympeämmäksi on presidentinvaalinäytelmä käynyt. Siitä selvittyä on aika käynnistää kansalaiskeskustelu siitä, mitä virkaa presidentillä Suomessa on ja miten hänet olisi järkevää valita.

Suoran vaalitavan ainoa perustelu on psykologinen. Kansa haluaa yhä äänestää ilman välittäjää itselleen päämiehen. Sitkeässä istuu toivo, että presidentti, kuten muinoin kuningas ja suuriruhtinas ja Kekkonen, auttaisi tavallista pientä ihmistä virkamiesten ja poliitikkojen mielivaltaa vastaan.

Mutta olkaamme rehellisiä. Nykytilanteessa presidentti on sanan alkuperäisessä merkityksessä vain ”edessä istuja” – ”representatiivinen figuuri” – jollaiseksi Paasikivi ei tahtonut alistua.

Meillä ollaan niin globaaleja, niin eurooppalaisia että. Miksei haettaisi mallia ulkomailta, varsinkin Euroopasta? Esimerkiksi Sveitsistä, missä parlamentti valitsee 7-jäsenisen liittoneuvoston neljäksi vuodeksi. Neuvosto on kollektiivinen valtionpää ja vastaa ulkopolitiikasta.

Parlamentti valitsee neuvoston jäsenistä yhdeksi vuodeksi maalle presidentin ja varapresidentin. Presidentti ei saa istua virassaan kahta peräkkäistä vuotta.

Sveitsin järjestelmässä lähes jokainen eteen päin pyrkivä poliitikkomme pääsisi vuorollaan Mäntyniemeen lounaita isännöimään. Tasavalta välttäisi kalliit, riitaiset ja turhat presidentinvaalit. Poliitikot välttyisivät paljolta pahalta mieleltä.

Ja presidentti voisi sanoa kuten Paasikivi pahalla päällä: ”P-a virka. Eihän siinä ole muuta kuin kaksi adjutanttia ja Porilaisten marssi.”

Kirjoittaja työskentelee kansainvälisen politiikan

professorina Arizonan yliopistossa Yhdysvalloissa.