Laajakaista Lappiin vaikka väkisin
Lapissa on yhä kokonaisia kyliä, mistä puuttuvat lakisääteiset viestintäpalvelut.
Jokaisella suomalaisella on oikeus yleispalveluliittymään eli kiinteään tai langattomaan puhelinliittymään sekä vähintään yhden megan verkkoyhteyteen vakituisessa asuinpaikassaan. Laista ei löydy lieventävää pykälää, joka rajaisi oikeuden ulkopuolelle ne, jotka haluavat asua kaukana kaupungista tai kuntakeskuksesta.
Silti monen Lapin mökin puhelin pätkii ja laajakaistasta nähdään vain unta.
TeliaSonera Finland teki äsken tarjouksen laajakaistan rakentamisesta 20 alueelle yhdeksässä lappilaiskunnassa.
Tarjous liittyy haja-asutusalueen laajakaistan rakentamistukeen, jonka Lapin liitto julisti haettavaksi joulukuussa. Tarjous kattaa noin 3 600 kotitaloutta ja yritystä. Niiden laajakaistoittaminen maksaa 20 miljoonaa euroa, josta valtion ja EU:n osuus on 11 ja kuntien reilut 2 miljoonaa euroa.
Tämä ei tarkoita vielä sitä, että laajakaistan tulo olisi varma. Hanke etenee seuraavaksi kuntiin, jotka hyväksyvät tai hylkäävät tarjouksen. Sen jälkeen asiaa pähkäilevät kotitaloudet.
Sonera on valmis toteuttamaan hankkeen vain, jos vähintään 50 prosenttia talouksista lähtee siihen mukaan. Verkko maksaa yhdelle kotitaloudelle vähintään 1 700 euroa.
Laajakaistan rakentaminen on edennyt Lapissa luvattoman hitaasti. Valmista on vain Utsjoella. Esimerkiksi Sallassa työ ei ole päässyt alkua pitemmälle.
Jo nyt on selvää, ettei valtakunnallinen ”Laajakaista kaikille 2015 mennessä”-hanke toteudu Lapissa. Lapin liiton laajakaistakoordinaattorin Jukka Rinteen mukaan (Kauppalehti 13.2.) täältä löytyy yhä 13 000 potentiaalista tilaajaa, joista yli 12 000 on täysin ilman liittymää.
Viestintävirasto on nimennyt operaattorit yleispalveluyrityksiksi, joiden on tarjottava alueensa kuluttajille moitteeton liittymä yleiseen viestintäverkkoon.
Lappi kuuluu Soneran vastuualueeseen. Yhtiö on valittanut aluejaosta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, eikä ole tarjonnut liittymiään aktiivisesti haja-asutusalueelle.
Harvaan asuttu pohjoinen on operaattoreille huono bisneskohde.
Soneran tarjous on askel oikeaan suuntaan, mutta se ei riitä.
Nopea laajakaistayhteys on pitkien matkojen Lapille elämän ja kuoleman kysymys, josta ei pidä tinkiä tuumaakaan. Ilman toimivia yhteyksiä pohjoinen putoaa kehityksen kelkasta.
Lappilaiset voivat jouduttaa asiaa omalla aktiivisuudella. Täkäläisten on herättävä peräämään oikeuksiaan. Jos verkkopalveluja ei synny kohtuuajassa ja -hintaan, on syytä kääntyä viestintäviraston puoleen.
Sillä on valta pakottaa niskuroiva operaattori töihin.


Kuinka helppoa se onkaan lain noudattamatta jättäminen. Jos asia koskisi yksityishenkilöä tai PK yritystä niin, osapuoli olisi saanut jo uhkasakot, sekä tulossa olisi oikeustuomio.
Ilmoita asiaton kommentti