Kolumnit

Päivitetty 13.2.2012 05:35, julkaistu 13.2.2012 03:30

Ministeriön kevyt vastuu

Luonnonsuojeluväki on löytänyt uutta suojeltavaa. Nyt ollaan valtion ja kuntien virkistysalueiden kimpussa.

Toistuvasti saamme lukea, kuinka virkistysalueita ei saisi hakata, koska niiden luontoarvot kärsivät. Virkistysalueita ei kuitenkaan ole perustettu luonto-, vaan virkistysarvojen turvaamiseksi, ja ne ovat eri asia.

Pääkaupunkiseudun kunnissa nämä kiistat alkavat aina sillä, että joku luontoaktivisti ilmoittaa edustavansa ”kaupunkilaisia”. Kaupungit kuitenkin tietävät, mitä kaupunkilaiset haluavat. Tämä tieto on saatu selville siten, että on kysytty.

Ongelmana ovat vain toimittajat, joiden on jostakin syystä uskomattoman helppoa uskoa likimain keneen hyvänsä, joka tulee puhumaan kansan nimissä.

Ympäristöjärjestöjen edessä mikään varotoimi ei takaa mitään. Oulun Sanginjoen hakkuiden suunnitelmat päätettiin tilata metsäaktivistien itse perustamalta ja johtamalta yhtiöltä. Mutta edes itse laaditut suunnitelmat eivät kelvanneet.

Luontoväen vanhoista vihollisista paras on Metsähallitus. Suomussalmen Hossan virkistysalueiden suhteen luontoväki on sanonut, että siellä on ”vanhan metsän piirteitä” – jopa Metsähallituksen omienkin selvitysten mukaan.

Mitä tämä tarkoittaa?

Kun Suomessa tehtiin 1990-luvulla useita vanhojen metsien suojeluohjelmia, pyrittiin ensiksi määrittelemään, mitä vanha metsä tarkoittaa. Metsäalan, tutkijoiden ja luontojärjestöjen yhteistyössä kehitettiin mittari, joka antoi metsälle pisteitä sen mukaan, mitä vanhan metsän piirteitä sieltä löytyi.

Mittarin hyväksyivät kaikki osapuolet, mukaan lukien siis ympäristöviranomaiset ja luontojärjestöt. Yhteisesti päätettiin, että kun metsä saa tällä mittarilla 25 pistettä, se luokitellaan vanhaksi. Käytännössä raja laski aika nopeasti 22–23:een.

Ympäristöjärjestöt antoivat mittarille arvoa täsmälleen niin kauan kuin sen mukaisesti määritellyt vanhat metsät oli suojeltu. Sen jälkeen perustelut muuttuivat.

Nyt saamme kuulla, että tämä tai tuo metsikkö pitää suojella, koska siinä on ”vanhan metsän piirteitä metsäalan itse hyväksymällä mittarilla”. Näin voidaankin sanoa, jos mainittu mittari antaa metsälle edes yhden vanha metsä -pisteen.

Suuresti vääristelemättä voi sanoa, että lähes joka ikinen Suomen metsähehtaari saavuttaa ainakin yhden vanha metsä -pisteen. Tällä mittarilla voidaan siis suojella kaikki metsät. Kyseessä on ilmiselvä yhteisesti hyväksytyn työn väärinkäyttö.

Ympäristöjärjestöjen linja on tavallaan ymmärrettävä. Kyllä kai kansalaisjärjestö voi muuttaa mielensä, kun kansalainenkin voi. Mutta eikö se tulisi tehdä avoimesti?

Hämmästyttävämpää on, että myös ympäristöministeriö – tai ainakin ympäristöministeri itse – näyttää irtisanoutuneen mittarista. Hossan hakkuiden yhteydessä Ville Niinistö on tukenut järjestöjen linjaa.

Ministerin tai ministeriön ei siis tarvitse sitoutua siihen politiikkaan, mihin se on elinkeinojen kanssa ryhtynyt. Tarvitseeko tässä tilanteessa puhua esimerkiksi luottamuksesta?

Kirjoittaja on Kemijärveltä ja työskentelee

viestinnän suunnittelijana Suomen Metsäyhdistyksessä.


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)16.2.2012 17:00

Oulussa toimittajat ja tavalliset ihmisetkin ovat yrittäneet saada yhteyden kaupungin päättäjiin Sanginjoen metsäasiassa. Huonolla menestyksellä. Ei sieltä kukaan halua tulla julkisuuteen esittämään näkemyksiään saati keskustelemaan asioista.

Bunkkerissa on helppo tehdä päätöksiä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.2.2012 07:50

Julkisessa tiedottamisessa on myös suuria ongelmia, varsinkin TV:n puolella. Silloin kuin puhutaan vaikka metsänhakkuista, tv kutsuu aina haastateltaviksi ympäristöjärjestöjen edustajia (tv-toimittajat ovat sitoutuneet heihin hyvin vahvasti), eikä koskaan esim. ihmisiä, jotka työskentelevät itse siellä metsässä. Edellistä olen ihmetellyt vuosia, mutta varmaankin on niin, että toimittajilla ja varsinaisilla metsäasiantuntijoilla ei ole yhteistä kieltä puhuttaessa esim. metsäasioista, sama koskee monia muita aloja, vaikka kaivosteollisuutta, porotaloutta ja monia muita. Sieällä on puhumassa ihmiset, jotka ovat pelkkiä toimisto-päsmäreitä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.2.2012 07:07

Kun puhututaan ympäristöjärjestöistä, mistä hyvänsä niistä, sopiminen heidän kanssaan on kuin tekisi sopimuksen itse saatanan kanssa, nimittäin sen verran heihin on luottamista!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Norjassa lakko on sulkenut koulut ja päiväkodit

    ULKOMAAT Päivitetty: 24.5. 11:52 00

    Norjassa julkisen alan työntekijöiden työtaistelu on sulkenut useita kouluja ja päiväkoteja ympäri maata. Lapset joutuvat lomailemaan muun muassa Trondheimissa,...