Kolumnit

Päivitetty 6.2.2012 05:35, julkaistu 6.2.2012 03:30

Menetetyn maineen palautus

Kun kaksi gentlemannia diskudeeraa maailman menosta kohteliaisuuksia toisille vuodatellen, ei voisi äkkiseltään kuvitella, että käydään rajua vääntöä Suomen tasavallan presidentin tittelistä.

Taistelijat eivät saaneet toisistaan irti mitään, koska olivat liian fiksuja uimaan toistensa rinnuksiin.

Ja liki samanlaisen arvomaailman miehiä molemmat.

Leppoisuuden ymmärtää myös siksi, että Sauli Niinistön voitto on ollut tiedossa jo kuusi vuotta. Tuntui siis tylsältä seurata ääntenlaskentaa eilisiltana. Mutta oli näissä vaaleissa myös paljon sellaista, joka jää historiaan kaiken kansan äimisteltäväksi.

Ei aikaakaan kun kansa taivasteli kuinka presidenttiehdokkaana voi olla nainen, yksinhuoltaja ja susiparina elävä Seta-pomo.

Mutta niin vain Tarja Halosesta tuli presidentti.

Ja kuinka kansa kohkasi Martti Ahtisaaresta: jostakin Namibian viidakoista oli raahattu näytille outo ilmestys, jonka jälkikasvu on sivari. Nyt mentiin vielä pitemmälle: kuinka on mahdollista, että presidentinlinnan emäntänä voisi olla ecuadorilainen nuoriherra.

Enemmän kuin kuin kolmannes suomalaisesta oli sitä mieltä, että aivan hyvin olisi voinut.

Tämä vaali on voitto Suomelle. Tämä vaali oli menetetyn maineen palautusoperaatio, joka onnistui.

Eduskuntavaalien jytkyn jälkeen Suomesta tuli maailmalla suvaitsemattomuuden, muukalaisvihan, kansalliskiihkon ja yhteistyökyvyttömyyden ilmentymä.

Siis kerta kaikkiaan maailman läpi.

Nyt Suomi osoitti, ettei se ole umpi-impivaara. Mustanpuhuva Suomi poljettiin jänkhään.

Suomi on taas suvaitsevaisuutta arvostava Eurooppa-myönteinen ja fiksu valtio.

Hienoa Niinistö, Haavisto ja Suomen kansa.

Auvoista kuvaa mustaa herrasmiesten selän takana käyty loanheitto ja alapäädebatti. Sen sai kokea myös untuvikko lappilaissenaattori Eeva-Maria Maijala (kesk.), joka sai laskiämpärillisen niskaansa kertomalla Lapin Kansan haastattelussa, että valitsee toisella kierroksella Pekka Haaviston, koska ”hän on osaavampi ja fiksumpi”. Maijala joutui sellaiseen tulitukseen, että pelästyksissään pyörsi pyhät sanansa.

Kunhan oli ensin syyttänyt sanomisistaan mediaa –tietenkin.

Miksei ollut sanojensa takana, nyt Maijala sai tuuliviirin leiman, joka pysyy.

Lokakampanjaa näyttävät käyneen ne, joiden oma ehdokas putosi jatkosta. ”Itsestäänselvien” kandidaattien putoamisen aiheuttamaa katkeruutta seurasi laittamaton törkyryöppy.

Ennen ei ollut likasankoa, mihin tuskansa oksentaa.

Nyt oli. Se on netti.

Ehdokkaiden vaaliorganisaatioissa peli pysyi puhtaana viime metreille saakka.

Kunnes sitten Niinistön kampanjapomoilta karkasi mopo käsistä.

Kun Yle haastatteli Strada-ohjelmaansa Haavistoa Ultra Bra -konsertissa, Niinistöä kauppakeskuksen pihalla, Niinistön kampanjapomot vetivät herneet nenäänsä.

Yle-pomot saivat ukaasin, ettei Niinistöä voi näyttää kauppakeskuksessa.

Vaalikarja jää miettimään, mitä häpeällistä on haastatella tulevaa presidenttiä kansansa keskellä.

Kirjoittaja on Lapin Kansan pääkirjoitustoimittaja.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)10.2.2012 22:17

Maailman arsyttavimmat aanestysvalvojaiset.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)7.2.2012 03:54

Otappa Kurpan Jouko se kynä käteen ja kijoita kerran
jotaki aivan asiaaki. Tämmöset pikkunälvimiset jotain
kansanedustaja Maijalaa kohtaan ovat pikkupoikien
touhua. Nyt meillä on presidentti, joka on aivan omalla
kunällään Lipposen kans allekirjottanu suomen liitty-
misen euro-alueeseen. Jos kerran mies huutonsa
vastaa, niin heti valtiovierailulle Kreikkaan, ja kerto-
maan miten kreikkalaisten tulee selvitä kriisistään.
Kymmenen vuotta maa on koittanut selvitä vähän
yli puolella tuloista kun revalvoitunut euro tuottanut
tuloja enää 67%:a, kuin aikaa ennen euroa. Kirjota
vielä miksi suomi karsii kaikkea mikä liikkuu: koulut,
opetus, puolustuslaitos, jne, jne. Miksi verotus vain
kiristyy ja kiristyy? Pantasko Jouko nämä vastuun
kantajat joskus oikeasti kantamaan sitä vastuuta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.2.2012 15:21

Ei toimittaja tarkoita niitä asioita, mistä hän kirjoittaa, pitää olla vain niin "suvaitsevainen" ja sillä varjolla voi lyödä toisin ajattelevia seurauksia pelkäämättä.
Muistan ajan, kun Etelä-Afrikka oli julistettu kauppasaartoon ja toimittajat ympäri maailmaa riekkuivat sanoman ympärillä, afrikka afrikkalaisille. Tässä muutamia vuosia sitten olin jälleen siellä ja nyt toimittajat vaativat Kap-kaupunkia turvallisuuden nimissä valkoiseksi vyöhykkeeksi, että silleen, jokainen voi päätellä "toimittelijoiden" moraalin ja yhteiskuntavastuun, kumpaakaan ei nimittäin ole!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.2.2012 10:09

Ennen jytkyä eikä jytkyn jälkeenkään Suomesta ole tiedetty "maailmalla" juuri mitään, eikä n.5 milj. asukkaan maasta eikä asukkaiden mielipiteistä luultavasti kovin paljoa piitata muissa kuin rahantahkoamispiireissä. Ne piirit tietävät vallan hyvin, että suomalaiset rahamaailman renkeinä toimivat poliitikot antavat pientä kehumista ja päänsilitystä vastaan kansallisomaisuutensa lähes ilmaiseksi suuryhtiöiden ja miltei kenen hyvänsä käytettäväksi ja ryövättäväksi. Poliitikkojen suunnaton kumartelunhalu ja äärimmäinen vieraskoreus kansan varojen kustannuksella kertoo siitä, että suomalaisten itsetunto näyttää jääneen pysyvästi sille tasolle, jolla hyväksyntää täytyy hakea keinolla millä hyvänsä, jopa ajamalla kansa taloudelliseen katastrofiin, kuten nyt on käymässä, ja on jo osin käynytkin, koskapa viimeinkin Halonenkin havahtui oman maan kansalaisten köyhyyteen. Tässä kehityksessä on oma, suuri osansa todella kovilla, vain taloudellisia arvoja ajavilla poliitikoilla, kuten suunnitellussa kuntien pakkoliitoslaissa tullaan näkemään. Perimmäinen ajatushan siinä on se, että pakotetaan ihmiset muuttamaan mahdollisimman pienelle alueelle asumaan, ja kun muuta toimeentulomahdollisuutta, edes pientä, ei ole eikä anneta, ihmiset ovat pakotettuja heille osoitettuihin töihin vaikka kuinka pientä korvausta vastaan, ehkäpä lopulta ruokapalkalla, kuten kiinalaiset jo tekevät eri puolilla maailmaa. Kiinalaisiahan Halonen muistaakseni kyllä ehti käydä kehumassa hyvin hoidetuista ihmisoikeusasioita. Minkäänlaista työvoimapulan takia maahanmuuttoa Suomessa ei tarvita, kysymys on siinäkin vain siitä, että oman maan kansalaisille ei haluta maksaa ihmismäistä palkkaa, vaan äärettömän ahneuden takia halutaan saada maahan tietämätöntä ja pakon edessä lähes ilmaiseksi työskenteleviä halpatyöläisiä, jotka eivät mitenkään osaa eivätkä voi tietää oikeuksiansa. Tällaisillako johtajilla ja poliitikoilla nyt kelpaa rellestää ja kehuskella?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Poliisilla vahvoja vihjeitä Kanta-Hämeen yliajojen yrittäjästä

    KOTIMAA Päivitetty: 24.5. 10:31 00

    Kanta-Hämeen mystisten yliajon yritysten tutkinta on nytkähtänyt eteenpäin. Tutkinnanjohtaja vahvistaa poliisin saaneen vahvoja vihjeitä mahdollisesta tekijästä.
  2. Kyösti Kakkonen myy Tokmanni-omistuksensa

    KOTIMAA Päivitetty: 24.5. 10:30 00

    maxi0070Suomen suurin halpakauppaketju Tokmanni siirtyy kokonaan pääomasijoittaja Nordic Capitalin omistukseen. Myyjinä ovat toisen pääomasijoitusyhtiön CapManin hallinnoimat rahastot...
  3. Los Angeles kieltää muovikassien myynnin ruokakaupoissa

    KOTIMAA 24.5. 08:06 10

  4. Iltalehti: Kalle Palanderin ura on ohi

    URHEILU 24.5. 09:05 10

  5. New Jersey nousi voiton päähän NHL-finaalipaikasta

    URHEILU 24.5. 09:03 00

  6. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    LAPPI 24.5. 08:58 01

  7. Palokunta pelasti pöllönpoikasen pesäänsä Raaseporissa

    KOTIMAA 24.5. 08:06 00

  8. IL: Vimpelin trukkiturman syy liian kova vauhti

    KOTIMAA 24.5. 08:05 10

  9. Sekahedelmäkeittoa seksuaalivähemmistöistä

    ARVOSTELUT 24.5. 04:30 12

  10. Kaikki on suhteellista

    KOLUMNIT 24.5. 04:30 10

  1. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 872

  2. Anteeksipyyntö

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.10. 15:13 577118

  3. Viisi loukkaantui nokkakolarissa Rovaniemellä – yksi vakavasti

    LAPPI 22.12. 20:23 3326

  4. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 30

  5. Sámiráđđi bivdá evttohasaid gudnebálkkášumi oažžun

    SÁGAT 23.5. 11:25 30

  6. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1533

  7. Ei auta itku, Leijonat taas ilman mitalia kotikaukalossa

    URHEILU 20.5. 16:06 55

  8. Nyt MM-jään kritiikkiin vastaa hallimestari

    URHEILU 10.5. 14:07 75

  9. Kuopion uusi piispa vihittiin virkaansa

    KOTIMAA 6.5. 19:36 72

  10. Sámedikki jođiheaddjigilvvus guokte njunuševttohasa

    SÁGAT 3.2. 11:46 572

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  10. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 13114

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14252

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  1. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 3 0 492

  2. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 8 72 371

  3. Ehdollista yhtiön varojen hukkaamisesta

    LAPPI 23.5. 15:54 2 3 339

  4. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    LAPPI 24.5. 08:58 1 5 338

  5. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 3 8 293

  6. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 4 20 271

  7. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 303 44 216

  8. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 1 9 215

  9. Tanja Poutiainen tonttinsa arvoinen

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 2 2 181

  10. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 3208 52 166

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu