Kolumnit

Päivitetty 4.2.2012 05:35, julkaistu 4.2.2012 03:30

Pienten miesten pitkät varjot

”Kun pienet miehet alkavat heittää pitkiä varjoja, se kertoo että aurinko on laskemassa”, sanoi kiinalainen Lin Yutang. Myös Yhdysvalloissa on eletty omalaatuisten presidentinvaalien tunnelmissa.

Vaalit pidetään marraskuussa. Presidentti Barack Obama on luonnostaan demokraattien ehdokas, joten esivaalit jäivät republikaanipuolueen jäsentenväliseksi kilvaksi. Ehdokasehdokkaat ovat ottaneet mittaa toisistaan parissa kymmenessä televisiokeskustelussa. Tv-mainoksiin kylvetään rahaa kymmeniä miljoonia. Tammikuun loppuun mennessä oli esivaalitkin pidetty kolmessa osavaltiossa.

Useimmat tunnetut republikaanit kieltäytyivät osallistumasta kilpailuun, ehkä siksi, että istuvalla presidentillä on vaaleissa vahva kotikenttäetu. Republikaanien esivaaleista onkin tullut eräänlaista tosi-tv -ajanvietettä, pienten miesten keskinäistä mutapainia.

Mutta myös pienten miesten varjot saattavat kertoa, miten maa makaa.

Tähän asti on näyttänyt, että Obaman haastajaksi nousisi entinen kuvernööri Mitt Romney. Nyt kuitenkin kongressin edustajainhuoneen entinen puhemies Newt Gingrich huohottaa Romneyn niskaan.

Gingrich syytti aikaisemmin Romneyta ”Obaman eurooppalaisen sosialismin, hyvinvointivaltion ja terveydenhuoltojärjestelmän” kannattajaksi. Romney on hänen mielestään ”maltillinen” – se on solvaus kunnon republikaanin korvissa. Nyt Gingrich keksi toisen lyömäaseen. Hän leimaa Romneyn ”korppikotka-kapitalistiksi”, joka on kerännyt valtavan omaisuutensa ajamalla ostamansa liikeyritykset konkurssiin ja siten viemällä työn kymmeniltä tuhansilta työntekijöiltä. Se naula veti.

Romney itse sanoo olevansa ylpeä menestyksestään. Hänen riskisijoitusrahastonsa osti, möi ja järjesti uudelleen yrityksiä ja teki rahaa sijoittajien rahalla. Romney keräsi 250 miljoonan dollarin henkilökohtaisen omaisuuden.

Siitä 20–100 miljoonaa on verottajan ulottumattomissa Cayman- saarten, Sveitsin ja Irlannin pankeissa. Harattuaan pitkään vastaan Romney julkisti verotustietonsa: 22 miljoonan vuositulot, joista hän maksoi 14 prosenttia veroa. Kaikki oli täysin laillista – tulot ovat pääoma- ja osaketuloja, joiden verotusprosentti on Yhdysvalloissa mitätön.

Ajatus verotuksesta tuloerojen tasaajana on vieras Amerikan kansan enemmistölle. Useimmat amerikkalaiset eivät näe maataan kansankotina, joka kuuluisi myös vähäosaisille. Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden periaate ei sisälly Yhdysvaltojen perinteeseen. Kateus rikkaita ja menestyviä kohtaan on harvinaista.

Silti Gingrich löi rahamies-Romneyn South Carolinassa. Taloustaantuman pitkittyminen, sitkeä työttömyys ja kotien pakkohuutokaupat saattavat olla muuttamassa ajattelua. Amerikkalaiset alkavat käsittää tuloerojen kärjistymisen sekä taloudelliseksi että moraalikysymykseksi. Syksyn presidentinvaaleista voi tulla myös yhteiskuntapoliittinen vedenjakaja Yhdysvalloissa.

Kirjoittaja työskentelee kansainvälisen politiikan

professorina Arizonan yliopistossa Yhdysvalloissa.


AVAINSANAT: kolumni Keijo Korhonen

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)4.2.2012 08:33

USA:n predidentiksi valitaan
ehdokas jonka nimen osaa lausua
tai kirjoittaa. Rebublikaaneilla
ei ole mitään mahdollisuuksia.
Kuinka moni suomalaisista osaisi
kirjoittaa ehdokkaiden nimet oikein.
Nixon, Carter, Reagan, Bush, Clinton,
Bush, Obama, Newt Gingrich, Mitt Romney,
Barrack Obama, Arnold Schwarzenegger,
Ben Zytzht Zyhtchcwich Zysse

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Poliisilla vahvoja vihjeitä Kanta-Hämeen yliajojen yrittäjästä

    KOTIMAA Päivitetty: 24.5. 10:31 00

    Kanta-Hämeen mystisten yliajon yritysten tutkinta on nytkähtänyt eteenpäin. Tutkinnanjohtaja vahvistaa poliisin saaneen vahvoja vihjeitä mahdollisesta tekijästä.
  2. Kyösti Kakkonen myy Tokmanni-omistuksensa

    KOTIMAA Päivitetty: 24.5. 10:30 00

    maxi0070Suomen suurin halpakauppaketju Tokmanni siirtyy kokonaan pääomasijoittaja Nordic Capitalin omistukseen. Myyjinä ovat toisen pääomasijoitusyhtiön CapManin hallinnoimat rahastot...
  3. Los Angeles kieltää muovikassien myynnin ruokakaupoissa

    KOTIMAA 24.5. 08:06 10

  4. Iltalehti: Kalle Palanderin ura on ohi

    URHEILU 24.5. 09:05 10

  5. New Jersey nousi voiton päähän NHL-finaalipaikasta

    URHEILU 24.5. 09:03 00

  6. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    LAPPI 24.5. 08:58 01

  7. Palokunta pelasti pöllönpoikasen pesäänsä Raaseporissa

    KOTIMAA 24.5. 08:06 00

  8. IL: Vimpelin trukkiturman syy liian kova vauhti

    KOTIMAA 24.5. 08:05 10

  9. Sekahedelmäkeittoa seksuaalivähemmistöistä

    ARVOSTELUT 24.5. 04:30 12

  10. Kaikki on suhteellista

    KOLUMNIT 24.5. 04:30 10

  1. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 872

  2. Anteeksipyyntö

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.10. 15:13 577118

  3. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 30

  4. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1533

  5. Ei auta itku, Leijonat taas ilman mitalia kotikaukalossa

    URHEILU 20.5. 16:06 55

  6. Nyt MM-jään kritiikkiin vastaa hallimestari

    URHEILU 10.5. 14:07 75

  7. Miettunen kymmenes maailmancupin kumparelaskussa

    URHEILU 9.3. 20:49 255

  8. Viisi loukkaantui nokkakolarissa Rovaniemellä – yksi vakavasti

    LAPPI 22.12. 20:23 3326

  9. Kuopion uusi piispa vihittiin virkaansa

    KOTIMAA 6.5. 19:36 72

  10. Kotkan pesästä 100 euron palkkio

    LAPPI 10.5. 08:17 1519

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  10. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 13114

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14252

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  1. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 3 0 492

  2. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 8 72 371

  3. Ehdollista yhtiön varojen hukkaamisesta

    LAPPI 23.5. 15:54 2 3 339

  4. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    LAPPI 24.5. 08:58 1 5 338

  5. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 3 8 293

  6. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 4 20 271

  7. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 303 44 216

  8. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 1 9 215

  9. Tanja Poutiainen tonttinsa arvoinen

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 2 2 181

  10. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 3208 52 166

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu