Kolumnit

Päivitetty 1.2.2012 05:35, julkaistu 1.2.2012 03:30

Iso mikä iso

Vähän kuin vanhuksen suuhun istutettaisiin ylisuurta implanttia omien kuluneiden tynkien lomaan.

Implantti itsessään on kyllä hieno.

Jotain tällaista tulee mieleen, kun yrittää kuvitella, miten Rovaniemen keskustan kymppikortteliin suunniteltu Santa Clausin kongressi- ja kylpylähotelli sopisi Valtakadun varteen.

Professori Matti Sanaksenahon piirtämä 8-kerroksinen hotelli on kuusi metriä korkeampi kuin nykyinen Santa Claus -hotelli, joka jo puskee kaupungin vanhan kaarevan siluetin yli.

Ylin kerros on vedetty sisään niin, että kadulta näkyy ”vain” seitsemän kerrosta.

Hotelli ei luultavasti näyttäisi kovin hurjalta Korkalonkadun puolella, vastapäätä vanhaa Santa Clausia, mutta Valtakadulla sen molemmin puolin olisi suojeltava 1930-luvun rakennus.

Hotelli olisi lähes kaksi kertaa niin korkea kuin 4-kerroksinen Osuuspankin talo ja lähes kolme kertaa niin korkea kuin 3-kerroksinen Teräksen talo.

Teräksen talon viereiseen hotellin kulmaan on nyt asemakaavamuutoksessa laitettu se 37 metrin enimmäiskorkeus, mikä on optiona keskustan osayleiskaavassa.

Patsastelin Valtakadulla niska kenossa ja tuumasin, että tsiisös.

Mutta niin vain kaupunginhallitus maanantaina hyväksyi kaavaehdotuksen ja panee sen nähtäville.

Mitähän kaavoituksen laillisuutta paimentava Lapin ely-keskus tästä kaavamuutoksesta tuumaa, kun teki oikaisukehotuksen jo kymppikorttelin pohjoispään asemakaavasta. Siinä sentään on Valtakadun varren julkisivuissa enimmillään vain kuusi kerrosta.

Ely-keskuksen mielestä valtuuston jo hyväksymä pohjoispään asemakaava ei riittävästi vaali rakennettua ympäristöä. Sen toteuttaminen hävittäisi rakennettuun ympäristöön liittyviä erityisiä arvoja.

Tuolla Valtakadun osuudella on ely-keskuksen näkemyksen mukaan erityistä kaupunkikuvallista arvoa, koska se on Rovaniemen keskustan ainoa kadunpätkä, jossa on säilynyt sotaa edeltävä rakentamista ja mittakaavaa.

Uudet korkeat talot hävittäisivät kaupunkikuvallisen arvon.

Mikä on sellaista rakennettuun ympäristöön liittyvää erityistä arvoa, jota maankäyttö- ja rakennuslain mukaan pitäisi vaalia ja miten sitä pitäisi vaalia? Yksiselitteistä vastausta ei ole. Viime kädessä sitä tulkitsee hallinto-oikeus.

Minulle riittää, että Osuuspankki ja Teräs säilyvät.

Peesaan kaupunginarkkitehti Jorma Korvaa, joka perusteli korttelin pohjoispään moderneja asuintaloja sillä, ettei ympäristössä ole sellaista selkeää yhtenäistä rakentamistapaa, johon uusi sovitettaisiin.

Santa Clausin laajennuksesta ottaisin ainakin yhden kerroksen pois. Liika vain on liikaa.

Kaupunginhallitus panee nyt nähtäville myös keskustan osayleiskaavaehdotuksen. 37 metrin optio koskee kortteleita Ruokasenkadun, Valtakadun, Aallonkadun, Pohjanpuistikon, Toripuistikon ja Poromiehentien muodostaman kehän sisällä ja lisäksi nelostien päällä olevaa kauppakeskusta.

Periaatteessa siis myös Valtakadun vastapuolelle voisi ilmaantua 37-metrisiä rakennuksia, jos asemakaavassa niin harkitaan. Toistaiseksi siinä on suojeltu vain 1930-luvun Osuuskauppa.

Kirjoittaja on Lapin Kansan toimittaja.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)6.2.2012 13:52

Miksi Rovaniemelle ei sais rakentaa mitaan uutta kaikki sodan jalkeinen pitaa saastaa, arvaappa onko kivaa palella jossain iki vanhoissa kopperoissa. Mika siina niin kauheaa olisi jos meille tulisi enempi rakennuksia tulis ainakin lisaa tapathumia ja ohelmaa koska kaupungilla 5 min kavely on sooo boring....

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)2.2.2012 08:00

Eihän tuo kolumni ole valitusta vaan pohdiskelua, jota olisi syytä muidenkin tehdä. Se, että jokin asia on uusi, ei tarkoita, että se olisi aina hyvä asia.
Mutta itse asia: Rovaniemen keskusta kaipaa jotain suurta. Nyt se on vähän kuin parakkikaupunki.

Ilmoita asiaton kommentti

abelman681.2.2012 20:26

On se vaikeata tälle kolumnin kirjoittajalle aina ollut uuden hyväksyminen. Olisi kotonaan ja polttelisi halkoja mikäli osaisi niitä tehdä. Aina ja ainoastaan kuuluu valittaminen hänen pääpiirteisiinsä. Onko koskaan elämässä mitään hyvää? Voi Voi. Jos pelkällä valittamisella saa kirjoittaa niin ei elämä meille muille ole sen häävimpää. Hylkyyn Outi !

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.2.2012 07:59

Jos halutaan, että kaupungista tulee hämä ja tuulinen, esitys sopii vallan hyvin. Mutta jos halutaan, että kaupunki säilyy valoisana ja puhtaana on syytä haudata uudet pilvenpiirtäjä suunnitelmat pikavauhtia. Käykää katsomassa esimerkiksi Pariisia ja New Yorkia huomaatte eron kuin yöllä ja päivällä kirjaimellisesti.
On syytä säilyttää tämä kevätaurinko, mistä saamme silloin nauttia edes sen vähän mitä sitä näkyy.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Poliisilla vahvoja vihjeitä Kanta-Hämeen yliajojen yrittäjästä

    KOTIMAA Päivitetty: 24.5. 10:31 00

    Kanta-Hämeen mystisten yliajon yritysten tutkinta on nytkähtänyt eteenpäin. Tutkinnanjohtaja vahvistaa poliisin saaneen vahvoja vihjeitä mahdollisesta tekijästä.
  2. Kyösti Kakkonen myy Tokmanni-omistuksensa

    KOTIMAA Päivitetty: 24.5. 10:30 00

    maxi0070Suomen suurin halpakauppaketju Tokmanni siirtyy kokonaan pääomasijoittaja Nordic Capitalin omistukseen. Myyjinä ovat toisen pääomasijoitusyhtiön CapManin hallinnoimat rahastot...
  3. Los Angeles kieltää muovikassien myynnin ruokakaupoissa

    KOTIMAA 24.5. 08:06 00

  4. Iltalehti: Kalle Palanderin ura on ohi

    URHEILU 24.5. 09:05 00

  5. New Jersey nousi voiton päähän NHL-finaalipaikasta

    URHEILU 24.5. 09:03 00

  6. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    LAPPI 24.5. 08:58 01

  7. Palokunta pelasti pöllönpoikasen pesäänsä Raaseporissa

    KOTIMAA 24.5. 08:06 00

  8. IL: Vimpelin trukkiturman syy liian kova vauhti

    KOTIMAA 24.5. 08:05 10

  9. Sekahedelmäkeittoa seksuaalivähemmistöistä

    ARVOSTELUT 24.5. 04:30 12

  10. Kaikki on suhteellista

    KOLUMNIT 24.5. 04:30 10

  1. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 872

  2. Anteeksipyyntö

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.10. 15:13 577118

  3. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 3-1

  4. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 419

  5. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1533

  6. Ei auta itku, Leijonat taas ilman mitalia kotikaukalossa

    URHEILU 20.5. 16:06 55

  7. Nyt MM-jään kritiikkiin vastaa hallimestari

    URHEILU 10.5. 14:07 75

  8. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 13114

  9. Viisi loukkaantui nokkakolarissa Rovaniemellä – yksi vakavasti

    LAPPI 22.12. 20:23 3226

  10. Kotkan pesästä 100 euron palkkio

    LAPPI 10.5. 08:17 1519

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  10. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 13114

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14252

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  1. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 2 -1 463

  2. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 8 72 346

  3. Ehdollista yhtiön varojen hukkaamisesta

    LAPPI 23.5. 15:54 2 3 320

  4. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 3 8 280

  5. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 4 19 250

  6. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    LAPPI 24.5. 08:58 0 5 243

  7. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 1 8 211

  8. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 303 44 203

  9. Tanja Poutiainen tonttinsa arvoinen

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 2 2 173

  10. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 0 1 154

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu