Negatiivisen ajattelun peruskurssi

Kuka muistaa ne Huuliveikot: koululuokka, ja oppilaat, jotka jankkaavat, ”ei, ei, ei”. Ja sitten opettaja ilmoittaa: tämä on negatiivisen ajattelun peruskurssi.

Se on juuri kuin ympäristöjärjestöjen viestintää.

Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton nuorisojärjestö Luonto-Liitto myöntää vuosittain Siilin Piikin. Emojärjestö kunnostautuu nimeämällä Vuoden turhakkeen.

Kumpikin voisi sanoa jotain hauskaakin, nimetä positiivista, mutta kun ei. Maailma on niin huono.

WWF sanoo periaatteekseen avoimuuden, yhteistyöhenkisyyden ja ratkaisukeskeisyyden. Nämä periaatteet mielessäni katselin viime marraskuussa Metro-lehdessä julkaistua aukeaman ilmoitusta.

Ilmoitus kertoi metsälajien uhanalaisuudesta. Syyllisiä kuvattiin vain yksi: metsätalous.

Esimerkkejä lajeista olivat muun muassa metsäpeura, ilves, riekko, ahma, karhu, partanaava, maakotka ja susi. Näistä metsäpeura ja riekko eivät edes ole uhanalaisia, vaan silmälläpidettäviä.

Metsätalous ei ole ensisijainen uhanalaisuuden syy yhdelläkään. Metsäpeuralla ja partanaavalla se on toissijainen ja maakotkalla viimesijainen syy, muilla ei minkäänlainen.

Lisäksi mainittiin korpikolva ja valkoselkätikka. Molempien osalta metsätalous on ensisijainen uhanalaisuuden syy. Näidenkin lajien tilanteen korjaamiseksi metsätalous tekee töitä kaikin voimin.

Erityisesti valkoselkätikan kannat on saatu nousuun sen systemaattisen työn ansiosta, johon myös metsäala osallistuu. Yhdenkään lajin hyväksi tehdystä työstä WWF ei kuitenkaan kerro muuten kuin siltä osin kuin se tekee sitä itse.

Ilmoituksen tekijästä kertoi erääseen kulmaan asemoitu teksti: ”Kiitos kaikille Metron lukijoille, jotka äänestitte WWF:n ilmoituksen viime kevään parhaaksi. Sen ansiosta saimme Metro-lehdeltä tämän ilmoitustilan lahjaksi.”

Tämä oli ilmoituksen ainoa muille osoitettu kiitos. Toisten, kuten metsäalan syyksi taas pannaan sellaistakin, mikä ei sen syytä ole. Silti positiivista kerrottavaa olisi.

Ensinnä, ympäristöjärjestöjen vuosikausia huudattamalla mittarilla, uhanalaisten lajien osuudella kaikista Suomen luonnossa tutkittavista lajeista asiat ovat hyvin: osuus on sama kuin kymmenen vuotta sitten. Jos suunta siis kymmenen vuotta sitten oli alaspäin, sen on nyt oltava ylöspäin.

Uhanalaisuustutkijoiden mukaan parhaiten pärjäävät metsälajit. Eivät ehkä kaikki, mutta tutkijoiden mukaan suojelutyö on ollut tuloksellista.

Toiseksi, juuri WWF on ollut metsäalan kanssa yhteistyössä Metso-luonnonsuojeluohjelman valmistelussa ja toteutuksessa. Siitä WWF:n ilmoitus kertoo mahdollisimman vähän, ilman yhtään muuta osanottajaa kuin WWF itse.

Tällainen masentaa. Miksi luottaa avoimuuteen, yhteistyöhenkeen ja ratkaisukeskeisyyteen, kun matto vedetään alta milloin hyvänsä?

Mitenkähän perusmetsätyöläinen reagoi WWF:n ilmoitukseen? Jos veikata saa, se ei ainakaan lisää intoa yhteistyöhön.

Joskus kannattaisi miettiä, kuka ne luontotyöt metsissä lopun päältä tekee. Etteivät vaan olisi noita paljon pilkattuja metsäammattilaisia.

Kirjoittaja on Kemijärveltä ja työskentelee

viestinnän suunnittelijana Suomen Metsäyhdistyksessä.