Kolumnit

Päivitetty 26.1.2012 05:37, julkaistu 26.1.2012 03:30

Liberaali vai konservatiivi?

Presidentinvaalin ensimmäinen kierros sujui odotetusti sekä Lapissa että koko maassa. Keskustan Paavo Väyrynen keräsi kotimaakunnassaan ylivoimaisesti eniten ääniä, mutta se ei vienyt häntä jatkoon eli vaalin toiselle kierrokselle. Väkirikkaat alueet ratkaisivat.

Keskustan johdon kannalta Väyrysen menestys on sekä onni että ongelma. Väyrynen osoitti, mistä naruista pitää vedellä, mikäli kannatuksen halutaan nousevan. Väyrysen linja ei ole kuitenkaan sama kuin Kiviniemen linja.

Keskustalaisilla riittää mietittävää, vaikka keskustan Paavo päihittikin selkeästi demari-Paavon.

Kokoomuksen Sauli Niinistön suosio kesti. Niinistö on johtanut kisaa alusta alkaen eikä ensimmäinen kierros tätä muuksi muuttanut.

Kampanjassaan Niinistö on pelannut varman päälle ja varonut ärsyttämästä ketään. Joitakin äänestäjiä varovainen linja saattoi harmittaa, mutta Niinistölle riittää, että suurin osa kannattajista pysyi takana.

Asetelma toisella kierroksella olisi nyt toisenlainen, jos Niinistön haastajaksi olisi noussut Väyrynen tai Timo Soini. Silloin puhuttaisiin varmuudella ainakin euroista ja EU-politiikasta.

Vihreiden Pekka Haaviston ja Niinistön näkemyksissä on sen sijaan paljon samaa. Molemmat suhtautuvat myötämielisesti Euroopan unioniin ja kansainvälistymiseen.

Kumpikaan ei myönnä kannattavansa Natoa, mutta ei jäsenyys mikään peikkokaan heille ole. Haavisto on sivari, mutta Niinistö on käynyt armeijan.

Lapin kestoaiheissa mielipiteet eroavat. Haavisto on Niinistöä innokkaampi luonnonsuojelija ja vesivoiman vastustaja. Haavisto liputtaa avoimesti myös pohjoisen maaoikeusratkaisun puolesta.

Väyryseen ja Soiniin verrattuna Niinistö näyttää arvoliberaalilta, mutta tilanne muuttuu, kun häntä vertaa Haavistoon. Tässä vertailussa Haavisto on liberaali ja Niinistö konservatiivi.

Olisi toivottavaa, että jäljellä olevana kampanja-aikana ehdokkaat mittaisivat osaamistaan ja mielipiteitään ennen kaikkea ulkopolitiikassa. Se on presidentin tehtävissä ydinaluetta. Lappilaisille esimerkiksi Barentsin yhteistyö on kiinnostava aihe.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että keskustelu suuntautuu väkisinkin siihen, voiko miespari edustaa Suomea linnankutsuilla ja maailmalla.

Samantapainen keskustelu käytiin jo siinä vaiheessa, kun Tarja Halonen valittiin ensimmäisen kerran presidentiksi.

Silloin moni demarikin aluksi epäili, voiko yksinhuoltaja nainen, sosialisti ja Setan entinen puheenjohtaja nousta presidentiksi. Enemmistö oli kuitenkin sitä mieltä, että voi.

Sitäkin voi miettiä, käykö Niinistölle samalla tavalla kuin Esko Aholle aikanaan? Äärikonservatiivit hyppäävät vaalikelkkaan ja leimaavat ehdokkaan patavanhoilliseksi. Niinistö itse sitä tuskin haluaa.

Mitä jykevämmin Haavistoa vastaan hyökätään homouden takia, sitä enemmän se saattaa nostaa Haavistoa. Moni ehkä haluaa osoittaa suvaitsevaisuuttaan äänestyskopissa.

Presidentin valta on karsittu vähiin ja presidentistä on tullut ennen kaikkea arvojohtaja. Suomalaisten arvoja mitataan näissä vaaleissa. Lähipäivät ratkaisevat, mitkä seikat painavat eniten.

Kirjoittaja on Lapin Kansan pääkirjoitustoimittaja.


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)28.1.2012 05:32

Ei ne suomen ongelmat ole siellä puolustusvoimissa.
Ne on siellä eurossa. Menikö jakeluun. Suomi ottaa
lisää lainaa kymmeniä miljardeja ja lähettää ne euron
tueksi eli rahat menee kankkulan kaivoon, mutta velat
jää ikuisiksi ajoiksi. Suomen vakuudet toivottomaan
euroon on jo noin kymmenen rekkakuormaa täynnä
sadan euron seteleitä. (kolmekymmentä tonnia painolt-
aan per rekka). Ei se armeija kuitenkaan tosipaikassa
pysty maasta huolehtimaan. Minkä maan suomi oike-
asti sodassa voittais. Vironko? Ei suomi oikeasti ole
koskaan sotaa voittanutkaan, ellei lasketa lapin sotaa
1944, tai sisällissotaa 1918,eikä näitä kumpaakaan
voi voitoksi laskea.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 15:06

Kiitos hyvästä kolumnista! Tällaisia kirjoituksia pitäisi olla enemmän. Tällaisia, missä on jotain järkeä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.1.2012 22:57

Katsoin A-studion vaaliohjelman Niinistö vastaan Haavisto. Niinistön puhetapa on kangerteleva, asiat tulee häneltä katkonaisesti, mutta tulee kuitenkin.
Haaviston tapa esittää toisen kertomat ideat ominaan on inhottava, hän ikäänkuin menee sisälle toisen kertomaan asiaan ja kertoo ne ominaan ja se vähentää hänen ns. asiantuntija luottamustaan. Niinistöllä taas asiat vaikeaselkoisuudestaan huolimatta ovat hänen omiaan ja se lisää senvuoksi luottamusta päätöksentekykyyn myös vaikeissa asioissa.
Näiden 12 vuoden aikana olen huomannut kuinka tärkeää on ymmärtää ylipäällikkönä se, että on suorittanut oman asemiespalveluksen ja se toki heijastuu myös myös muuhun johtamiseen.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Moottoripyöräilijä ajoi poliisia pakoon yli 200 kilometrin tuntinopeudella

    LAPPI Päivitetty: 24.5. 08:59 00

    Moottoripyörällä kaahannutta moottoripyöräilijää yritettiin saada kiinni Tervolassa usean partion voimin keskiviikkona iltapäivällä. Moottoripyöräilijä...
  2. Palokunta pelasti pöllönpoikasen pesäänsä Raaseporissa

    KOTIMAA Päivitetty: 24.5. 08:14 00

    Pelastuslaitos suorittaa lähes päivittäin eläimen pelastamisia puusta, mutta keskiviikkoiltana tehtävänä oli palauttaa eläin puuhun. Lehtopöllön poikanen oli...
  3. IL: Vimpelin trukkiturman syy liian kova vauhti

    KOTIMAA 24.5. 08:05 10

  4. Sekahedelmäkeittoa seksuaalivähemmistöistä

    ARVOSTELUT 24.5. 04:30 11

  5. Kaikki on suhteellista

    KOLUMNIT 24.5. 04:30 10

  6. Ajattoman ikuinen nainen

    ARVOSTELUT 24.5. 04:30 11

  7. Tanja Poutiainen tonttinsa arvoinen

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 10

  8. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 27

  9. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 17

  10. Sakkoja vale-eläinlääkärille - rokotti ilman pätevyyttä

    KOTIMAA 23.5. 18:55 01

  1. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 872

  2. Anteeksipyyntö

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.10. 15:13 577118

  3. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1534

  4. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 419

  5. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 38

  6. Ei auta itku, Leijonat taas ilman mitalia kotikaukalossa

    URHEILU 20.5. 16:06 55

  7. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 1119

  8. Puolet kreikkalaisista ei säästäisi

    ULKOMAAT 19.5. 22:42 3418

  9. Kaksikymmentä vuotta veneentekoa

    LAPPI 20.5. 16:55 2718

  10. Tanja Poutiainen tonttinsa arvoinen

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 22

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  10. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  6. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14214

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  1. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 2 -3 367

  2. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 8 72 270

  3. Ehdollista yhtiön varojen hukkaamisesta

    LAPPI 23.5. 15:54 2 3 247

  4. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 3 8 206

  5. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 1 7 199

  6. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 4 19 175

  7. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 303 44 170

  8. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 0 1 148

  9. Sakkoja vale-eläinlääkärille - rokotti ilman pätevyyttä

    KOTIMAA 23.5. 18:55 0 1 138

  10. Tanja Poutiainen tonttinsa arvoinen

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 2 1 135

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu