Ympäristökieli on vaikeaselkoinen
Ympäristönsuojelun johtaviin ajatuksiin kuuluu ympäristötietoisuus. Sen mukaan jokaisen kansalaisen tulee olla tietoinen oman toimintansa ja suunnittelemiensa hankkeiden ympäristövaikutuksista. Tällöin on ymmärrettävä ne vaatimukset ja ohjeet, joita yhteiskunta on asettanut.
Ympäristönsuojelu on nuori sanaston kehittymisen kannalta. Lainsäädännön ja hallinnon kehittämisen juuret ovat 1970-luvulta, jolloin keskushallinnossa, etäällä kansasta, kirjoitettiin pelisääntöjä. Hallinnon slangi ja byrokratiakieli olivat kirjoittajien mielissä päällimmäisinä.
Kirjoitettu tulos oli tästä johtuen usein vaikeaselkoista suomenkieltä. Yleisesti tämä miellettiin hallinnolliseksi koukerokieleksi tai kapulakieleksi. Sai jopa kuvan, että säädös ei ollut viimeistelty, kun hallintojuristit eivät olleet sitä vielä sotkeneet omilla tulkinnoillaan.
Alkuaikoina ympäristönsuojeluun jouduttiin kehittämään uusia sanoja ja sanontoja hallinnon tarpeita varten. Näitä saatiin vieraista kielistä vääntämällä samaan tapaan kuin joskus syntyi stadin slangi ruotsin ja venäjän kielistä. Jos uutta sanaa ei luotu, niin sekavuutta lisäsi myös vanhojen käyttö.
Niiden sisältö oli saatettu muodostaa ymmärrettäväksi tai sisällöltään tiedostetuksi aikana, jolloin ympäristönsuojelua terminä ei vielä ollut. Nyt tämän vanhan sanan käsite runnottiin väkisin uuteen tarkoitukseen ja väärinymmärtäminen oli taattu kansan keskuudessa.
Vielä suurempi kielellinen murros koettiin alan kansainvälistymisen takia. Erityisesti hallinnon liittäminen EUn politiikkaan toi mukanaan monia kieliongelmia. Kansainvälisten sopimusten sekä EUn direktiivien ja ohjeiden valmistelussa taustakonsulttien asema on suuri.
Nämä Brysselin lobbarit käyttävät yhteydenpidossaan ja vaikuttamisessaan pääasiassa yhtä kieltä, englantia. Tämä kieli edustaa samalla alueensa kulttuuria ja sen mukaisia yhteiskunnallisia tavoitteita. Ne ovat usein erilaisia kuin muilla kielialueilla.
Niin kansainvälisessä kuin kansallisessa toiminnassa päätöksenteko perustuu sovellettuun tietoon. Tämän tiedon seulovat perustutkimuksen tuloksia tulkiten lobbarit. Tällöin on merkityksellistä, kuka hallitsee tiedon syntyä eli tutkimusta ja sen välitystä.
Ympäristöntutkimus on muutamassa vuosikymmenessä moninkertaistunut, jolloin poliittista päätöksentekoa varten tarvitaan tiedon analysointia ja tarjoamista oikeassa muodossa eteenpäin sekä kansalaisille että päättäjille.
Nykyisin perustutkimuksen tuloksia esitetään kansainvälisissä julkaisusarjoissa, jotka alkavat olla kaikki englanninkielisiä. Mikäli tutkija haluaa saada nimensä näkyviin ja tulokset käyttöön, tulee käyttää yleisesti arvostettuja sarjoja ja julkaisuja. Tämä tapahtuu tällöin englannin kielellä. Muun kieliset jäävät huomiotta. Myös tiedon sähköistä siirtoa hallitsevat tietojärjestelmät ovat samojen tahojen hallussa.
Tällä käytännön pakkoenglannilla on merkitystä ympäristökielen ymmärtämisessä sen vuoksi, että englannin kielessä jokin ilmiö tai tekijä on kuvattu kielellisesti hyvin pelkistettynä, mahdollisesti yhdellä sanalla. Monissa alueellisesti suurissa kielissä kuten saksa, ranska, venäjä, kiina ja arabia saatetaan samaa asiaa kuvata vivahteina monilla sanoilla.
Tämä koskee erityisesti luontoympäristöä, joka oli kielen kehityksen alkuvaiheessa lähellä ihmistä. Nyt kansainvälinen tiedonvälitys karsii nämä yksityiskohdat pois ja yksinkertaistaa sanontaa unohtaen kansallisen tarpeen.
Alkuperäiskansojen kohtalo ja pienten murteiden asema on vielä hankalampi. Yleiskielen sääntöjen sanonnat eivät istu näihin paikallisiin käsityksiin. EU-kielestä väkisin väännetty suomenkieli tai yhtälailla saamenkieli eivät vastaa todellisuutta. Usein jopa kielenkääntäjä ja hallinnon henkilö ymmärtävät asian kahdella tavalla.
Hyvin käytännön läheisesti kielikysymys tuli esille tarkasteltaessa toista vaikeaa ympäristöongelmaa, luonnon monimuotoisuuden vähentymistä. Asiasta hyväksytty kansainvälinen biodiversiteettisopimus tuli voimaan Suomessa jo vuonna 1994. Vielä ei kuitenkaan ole sopimusta käännetty saamenkielelle, edes yhdelle kolmesta.
Tässä tilanteessa on vaikea edellyttää velvoitteiden tuntemista, mutta vastavuoroisesti myös saamelaisten perinteiden tiedon välittymistä englanninkielisille päättäjille. Ratkaisua on haettava huomattavasta käännöstyöstä. Viestintäteknologian kehittyminen on helpottamassa sekä perinteisen tiedon että yleensä ympäristöasioiden levittämistä pääväestön ja kielellisten vähemmistökansojen piirissä.
Ympäristökielen parempi ymmärtäminen Suomessa edellyttää paitsi käytännön englanninpakon vähentämistä myös tehokkaampaa kielenhuoltoa kotimaisissa kielissä. Kansallisen identiteetin säilyttäminen ja omaleimaisen kulttuurin ylläpitäminen vaativat kansanomaista ja yksinkertaisempaa kielen osaamista ja käyttöä.
Olli Paasivirta
Ympäristönsuojeluneuvos
