Hankkeista älykkäitä verkostoja
Lappi on erilaisten hankkeiden ja projektien maakunta. Se tuo innovaatioihin mukaan raskaan byrokratian ja hankelogiikan, joka ei välttämättä tähtää tuloksiin vaan hankkeen jatkamiseen toisella hankkeella.
Hankkeiden vaikuttavuutta voidaan lisätä uudenlaisella näkemyksellä hanketiedotukseen. Rahoittaja usein vaatii tiedotukselta vain oman näkyvyytensä, mutta viestintä voidaan ajatella myös sitouttamisen ja älykkään verkoston rakentamisen näkökulmasta.
Nykymaailmassa ei riitä, että projekteissa on mukana asiantuntija tai asiantuntijoita. Näiden on osattava rakentaa sitoutunut verkosto. Vasta koko verkoston viisaus on riittävää vaikuttavuuden saavuttamiseen.
Sitouttavaa ja verkostoa luovaa viestintää tehdään luopumalla keskustelun tappavasta sähköpostista ja siirtämällä viestintä vuorovaikutteisille foorumeille.
Sitouttavan viestinnän täytyy uskaltaa tiedottaa myös keskeneräisistä asioista. Prosessit on tehtävä näkyväksi ja kommentoitavaksi.
Viestinnän on oltava myös tasa-arvoista ja osallistavaa.
Silloin kun ollaan avoimia virheetkin näkyvät, mutta myös korjaantuvat joukkovoimalla. Älykkäiden yhteistyöverkostojen luominen on välttämätöntä ja sellaisilla on pitkäaikaista vaikuttavuutta. Hankkeilta voitaisiin sellaista jopa vaatia.
Sidosryhmien sitouttaminenkaan ei vielä riitä. Täytyy olla avoimia myös ulospäin. Kenellä tahansa voi olla annettavaa hankkeelle.
Kenelle tahansa pitää antaa se mahdollisuus.
Rovaniemeläinen
yrittäjä Eero
Leppänen
sukeltaa tällä
palstalla
sosiaalisen
median
pyörteisiin.


Lisää aiheesta: http://www.slideshare.net/rautasilta/hanketiedotus
-Eero Leppänen
Ilmoita asiaton kommentti