Kunnat ja valtio nokakkain

Veronmaksajan kannalta on kohtalaisen samantekevää, tarjoaako palvelun kunta, kuntayhtymä vai valtio. Moni kadunmies ei osaa edes sanoa, mikä taho jonkun palvelun tuotaa.

Jos palvelu on huonoa, veronmaksajan mielestä syyllinen on esimerkiksi byrokraatti, sossu, hallintoväki tai vaikkapa poliitikot.

Kuntien ja valtion toimijat katsovat tilannetta aivan toisin. Jos joku seikka palvelujen tuotannossa mättää, kuntaväen mielestä syyllinen on yleensä valtio.

Valtion puolelta syyttävä sormi osoittaa hanakasti kuntien suuntaan. Näin näyttää olevan hallituskaudesta toiseen.

Tuorein esimerkki saatiin alkuviikosta, kun peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) totesi julkisen terveydenhuollon ongelmien olevan pitkälti kuntien syytä.

Ministerin mielestä kunnat eivät käytä terveydenhuoltoon riittävän suurta osuutta valtiolta saamistaan rahoista. Ministerin mielestä pitää palata aikaan, jolloin valtio selkeästi korvamerkitsi rahat kuntien eri palveluihin.

Ministerin esitys merkitsisi käytännössä kuntien vallan huomattavaa kaventamista ja valtion vallan lisäämistä. Valtaa siirrettäisiin esimerkiksi Inarista Helsinkiin.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen (kesk.) vastasi välittömästi, ettei terveydenhuollon ongelmia ratkaista kuntien rahankäytön valvontaa kiristämällä. Jos palataan vanhaan, järjestelmä kangistuu, kustannukset kasvavat ja tuottavuus heikentyy.

Kietäväinen neuvoi ministeriä miettimään, miksi valtio pukkaa kunnille koko ajan lisää tehtäviä, mutta ei anna niihin lisää rahaa.

Kietäväisen mielestä esimerkiksi lääkäripula helpottaa, jos byrokratiaa vähennetään sairaaloissa. Kokenut sairaanhoitaja pystyy kirjoittamaan ihmisille flunssatodistuksia, siihen ei lääkäriä tarvita.

Toisaalta kannattaa muistaa, että kunnat kernaasti luovuttaisivat esimerkiksi erikoissairaanhoidon kokonaan valtiolle. Valtio ei kuitenkaan halua ottaa sitä hoitaakseen.

Norjassa näin meneteltiin ja kustannukset nousivat huimasti.

Byrokratiaa ja valvontaa lisäämällä talousongelmat eivät ratkea. Terveydenhuolto kaipaa kipeästi rakenteellisia muutoksia, mutta riittääkö poliitikoilla uudistuksiin rohkeutta?

Mikäli julkista terveydenhuoltoa ei pystytä riittävästi uudistamaan, yksityinen terveydenhuolto nappaa entistä suuremman siivun. Ihmiset äänestävät jaloillaan, vaikka aatemaailma suosisi julkista terveydenhoitoa.

Ministerin ja varatoimitusjohtajan kiista liittyy ylipäätään siihen, millä tavalla koko kuntasektoria ruvetaan uudistamaan.

Mikäli valtion puolella koetaan ylivertaista osaamista, moni kuntien tuottama palvelu kannattaa siirtää valtiolle. Nokittelu loppuisi eikä kuntia tarvitse edes rajusti karsia.