Harmittomuuden huipulla

Viime aikoina olen enimmäkseen pohdiskellut kriittisyyttä. Laskelmieni mukaan sitä löytyy ainakin neljää lajia.

Ensimmäinen on pelastava kriittisyys: ärähdetään lapselle, joka meinaa jäädä auton alle. Toinen versio on auttava kriittisyys: ohjataan opiskelijaa antamalla hänelle kriittistä palautetta.

Kolmas kriittisyyden muoto on valittaa joka asiasta. Neljäs tapa olla kriittinen on vahingonilo: kun tietää ennalta, ettei joku asia tule toimimaan, mutta kertoo tästä vasta jälkeenpäin. Viideskin laji ilmoittautuu: ahdistuva kriittisyys eli itsen syyttäminen kaikesta.

Entäpä kriittisyyden vastakohta? Kehuminen se vasta monipiippuista on.

Mutkattominta kehuntaa on tietysti kehua jotakuta asiasta. Onpa luotu lumet, paistettu pullat tai kirjoitettu kouluaine hyvin.

Toinen laji tähtää sen sijaan omaan etuun. Ostetaan tutkintotodistus tai kehutaan baaritiskillä istuvan henkilön silmiä syviksi kuin suolampi.

Kolmas kehu haluaa edistää jotain yleisempää asiaa – vaikkapa Lapin matkailua, poroelinkeinoa tai kaivosteollisuutta kertomalla kyseisen asian erinomaisuudesta.

Neljäs kehumuoto menee pisimmälle: se pyrkii velvoittamaan muut toimimaan puhujan haluamalla tavalla. Velvoittava kehuminen ehkäisee avoimen ja kriittisen keskustelun.

Myönnän itse olevani huono kehumaan mitään tai ketään muusta kuin asiasta. Ehkäisen ennalta vahingoniloa – ja samalla vaivalla vahinkoja – esittämällä kritiikkiä auliisti ja ajoissa. Tämä tekee minusta ja kaltaisistani haasteellisia henkilöitä kodeissa ja työpaikoilla.

Akateeminen ammatti toki edellyttääkin haluttomuutta kannatella kenenkään aisaa tai säästää maailman tunteita. Alalla on totuttu antamaan työn tulokset aikalaisten arvioitaviksi siinä toivossa, että ajatusvirheet löytyvät ennen niiden julkaisemista.

Epäilys omasta tai toisen lehmästä ojassa kehumisen tai kritiikin taustalla veisi uskottavuuden sekä tutkijalta että tieteeltä – ja sen myötä tutkimustietoon perustuvalta päätöksenteolta.

Toimisiko kritiikinkaipuu muillakin aloilla? Rakennusmiehet uskaltaisivat varoittaa, että päiväkoti tulee homehtumaan alle kolmessa vuodessa, jos se tehdään tällä aikataululla. Virkamiehet kertoisivat, ettei halvimman tarjouksen valitseminen kilpailuttamalla oikeasti johda säästöihin.

Maakunnat kutsuisivat paikallisissa ristiriitatilanteissa kehujat ja kriitikot niin kauan samoille eikä eri foorumeille keskustelemaan, että he oppisivat ymmärtämään ja kuuntelemaan toisiaan. Syntyisi yhteisöjä eikä salaseuroja.

Pohdittaisiin yhdessä useita vaihtoehtoisia hiiliä eikä puhallettaisi väen väkisin vain yhteen niistä.

Kirjoittaja on rovaniemeläinen
matkailun kulttuurintutkimuksen professori.