Obaman vaje
- Obaman ulkopolitiikan konkreettiset saavutukset ovat vähäisiä, kirjoittaja arvioi.
Presidentti Barack Obaman viimeinen vuosi tällä vaalikaudella Yhdysvaltojen ulkopolitiikan johtajana on alkamassa. Hän saa toiminnastaan todistuksen, jossa on sekä hyviä ja huonoja arvosanoja, mutta eri aineista kuin mitä odotettiin hänen valintansa jälkeisessä poliittisessa huumassa.
Thomas Friedman on todennut osuvasti, että Obama on jatkanut terrorismin vastaista sotaa tehokkaammin kuin George W. Bush, joka teki siitä politiikkansa keskeisen tavoitteen. Bush ei päässyt kovin pitkälle, mutta Obaman kaudella Osama bin Laden on tapettu, al-Qaeda pitkälle hajotettu ja Muammar Gaddafi syösty vallasta Libyassa, ja ammuttu.
Amerikkalaiset taistelujoukot vetäytyvät Irakista tämän vuoden loppuun mennessä ja Afganistanista vuoden 2014 aikana. Irakilaiset haluavat amerikkalaiset joukot pois maasta. Afganistanin tulevaisuus on edelleen hämärän peitossa. Pakistanin tiedustelupalvelun tuki talibaneille jatkuu, eikä Yhdysvallat ole pystynyt sitä hillitsemään.
Obama tuli presidentiksi osaksi ei-Bushina. Hänen uskottiin parantavat suhteita eurooppalaisiin liittolaisiin ja rakentavan kansainvälistä järjestystä monenkeskisen yhteistyön varaan.
Sanallisella tasolla nämä tavoitteet ovat toteutuneet: Obama on ilmoittautunut ydinaseettoman maailman ja kulttuurien välisen vuoropuhelun kannattajaksi. Nobelin rauhanpalkinto tuli näistä ansioista, mutta liian nopeasti ja vailla varsinaista konkreettista näyttöä.
Obaman ulkopolitiikan konkreettiset saavutukset ovat vähäisiä, mikä ei ole pelkästään hänen hallintonsa vika. Yhä useammin todetaan maailman olevan niin pirstoutunut, että sen poliittisten prosessien ohjaaminen mieluisaan lopputulokseen on miltei mahdotonta.
Kansainvälisen taloushallinnan välineeksi perustettu G20-ryhmä on osoittautunut toimintakyvyttömäksi, Maailman kauppajärjestössä neuvoteltava Dohan-kierros ei ole saanut aikaan uutta vapaakauppasopimusta ja Kioton sopimuksen jatko ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on arvailun varassa.
Yhdysvallat ei ole kyennyt, eikä halunnut, ottaa vetovastuuta näissä keskeisissä kansainvälisissä prosesseissa. Ilmankos Foreign Affairs-lehti kysyy tuoreimman numeronsa kannessa, onko Amerikan aika ohi (Is America Over?).
Yhdysvaltojen jakautunut sisäpolitiikka vaikeuttaa myös ulkopolitiikan hoitamista, sillä kansainvälisiin sopimuksiin tarvitaan senaatin suostumus.
Obamalle ansioksi laskettava ydinaseiden rajoittamissopimus Venäjän kanssa vaati senaatissa pitkän kädenväännön. Edustajainhuoneessa tehdään jatkuvasti lakialoitteita, joilla pyritään vaikeuttamaan Obaman ulkopolitiikkaa.
Merkittävin vaje koskee Lähi-itää, jossa Yhdysvallat näyttää luopuneen kaikesta yrityksestä saada Israel ja Palestiina aloittamaan rauhanneuvottelut. Israel jatkaa laitonta asutuspolitiikkaa palestiinalaisalueilla ja Palestiina kiristää tilannetta kansainvälisten järjestöjen jäsenhakemuksilla.
Tässä tilanteessa pallo on jäänyt Euroopan unionille, jonka ulkopoliittinen edustaja Catherine Ashton on tehnyt parhaansa pitääkseen rauhanprosessin liikkeelle.
Kun kuitenkin jäsenmailla on Lähi-idän suhteen erilaiset kannat, niin hänkään ei voi tehdä ihmeitä.
Kirjoittaja on Lapin yliopiston hallituksen puheenjohtaja.
