Eläkekeskustelua ei saa suitsia

Elinkeinoelämän keskusliitto EK haluaa yhä nostaa eläkeiän alarajan 63 vuodesta 65 vuoteen.

Palkansaajajärjestöille tämä ei käy, kuten ei myöskään SAK:n entiselle nokkamiehelle, työministeri Lauri Ihalaiselle (sd.). Hän ei haluaisi enää edes keskustella koko asiasta.

– Ikärajan korottaminen ei ratkaise Suomen taloushaastetta, hän sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Keskustelusta kieltäytyminen ei muuta sitä tosiasiaa, että väestö vanhenee vauhdilla. Suomalaisten ikärakenne muuttuu kansantalouden näkövinkkelistä katsottuna huonompaan suuntaan nopeammin kuin missään muualla Euroopassa.

Tahti on toki sama muissakin maissa, joista monet ovat reagoineet muutokseen hilaamalla eläkeikää nykyisestä 65 vuodesta ylöspäin.

Esimerkiksi Espanja, Tanska, Saksa ja Ranska ovat jo päättäneet vanhuuseläkeiän nostamisesta 65:stä 67 vuoteen. Britanniassa ja Irlannissa eläkeikätavoite on asetettu 68 vuoteen.

Taustalla on tieto siitä, että yli 65-vuotiaiden osuus EU-maiden väestöstä nousee nykyisestä 13 prosentista 30 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä. Suomen ennuste on hieman alle 30 prosenttia, kun luku on nyt 17.

Ihalainen puhuisi mieluummin työelämän kehittämisestä, työntekijöiden kouluttamisesta, paremmasta johtamisesta ja työterveydenhuollon parantamisesta.

Suomalaiset jäävät eläkkeelle keskimäärin 61-vuotiaina. Ministeri muistuttaa, että Suomessa on 225 000 työkyvyttömyyseläkeläistä, ja joukko kasvaa vuosittain 20 000:lla. Ja tälle eläkkeelle jäädään keskimäärin 52-vuotiaina.

Ihalainen haluaisi työkyvyttömät takaisin töihin, mikä on kannatettava ajatus.

Kokonaan toinen asia on se, riittääkö tämä ja onko eläkkeelle jo siirtyneiden paluu sorvin ääreen realistinen ajatus.

Kaikki lienevät samaa mieltä siitä, että työuria on pakko pidentää ja siitä, että se on tehtävä pian. Rakenteiden oikomisen vaikutukset näkyvät vasta viiveellä.

Jos mitään ei tehdä, työeläkemaksut lähtevät nousuun ja eläkkeet laskuun. Tulevaisuudessa häämöttää myös työntekijäpula, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.

Eläkeiän nostamisesta on kyettävä puhumaan avoimesti ilman poliittisia pidätteitä. Se, että SDP ilmoitti jo ennen eduskuntavaaleja torjuvansa kaikki eläkeiän nostoyritykset, ei saa hiljentää keskustelua näin tärkeästä asiasta.

Ihalaisen on syytä muistaa tämä pian alkavissa neuvotteluissa, joita ministeriö käy työmarkkinajärjestöjen kanssa ns. sosiaalitupo kakkosesta.

Työurat on saatava nykyistä pidemmiksi tavalla tai toisella.

Elleivät pehmeät keinot eivät auta, käyttöön on otettava kovemmat toimet – jos Suomi haluaa säilyä hyvinvointivaltiona jatkossakin.