Televisiotonkin joutuu maksamaan

Eduskuntaryhmät pääsivät tällä viikolla viimeinkin sopuun tavasta, jolla Yleisradion rahoitus hoidetaan. Uusi rahoitusmalli turvaa Ylelle 500 miljoonan euron vuositulon.

Yle-verosta tulee jossakin määrin progressiivinen, sillä kansalainen joutuu maksamaan televisio-ohjelmien katselusta omien ansio- ja pääomatulojensa perusteella.

Yksinasuvat ja vähän tienaavat maksavat television katselusta nykyistä vähemmän. Alle 7 000 euroa vuodessa ansaitseva ei maksa mitään.

Kahden työssäkäyvän talouksissa maksut sen sijaan nousevat.

Tällä hetkellä kotitalous maksaa televisioluvasta 252 euroa. Uusi vero on kahden palkansaajan taloudessa 280 euroa.

Uudistuksen taustalla on tieto siitä, että yhä useampi jättää televisiolupansa maksamatta. Ovelta ovelle kiertävän televisioluvan tarkastajan toimintakaan ei tunnu sopivan nykypäivään.

Malleja on ollut tarjolla useita.

Edellisen hallituksen aikana kansanedustaja Mika Lintilän (kesk.) johtama parlamentaarinen työryhmä esitti, että kaikilta peritään tasasuuruinen vajaan 200 euron Yle-maksu. Malli ei kuitenkaan edennyt maaliin asti.

Tasasuuruista maksua arvosteltiin, koska malliin ei sisältynyt progressiota.

Tänä syksynä vahvoilla oli ajatus, että Ylen toimintaa rahoitetaan suoraan valtion budjetista, kuten mitä tahansa muutakin menoa. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Kaikkiin kotitalouksiin ulottuvaa uutta veroa on vaikea aukottomasti perustella. Nekin joutuvat maksamaan Yle-veroa, jotka eivät ole koskaan omistaneet televisiota. Mihin logiikkaan tämä ajatus perustuu?

On ihmisiä, joiden uskonnollinen vakaumus kieltää telkkarin tuijottamisen. Lisäksi on ihmisiä, jotka eivät muusta syystä halua kotiinsa televisiota. Moni pitää television tuijottamista täysin turhana eikä katso ohjelmia tietokoneen kauttakaan.

Silti hekin joutuvat maksamaan uutta veroa.

Julkisuudessa onkin ehditty jo todeta, että kirkosta voi erota, mutta Ylen kanssa liitto on ikuinen.

Toisaalta on todettu, että ihmiset maksavat nytkin veroa sellaisesta, mitä eivät itse käytä. Tällainen palvelu on monelle lappilaiselle esimerkiksi ooppera.

Oikeus ja kohtuus lienee odottaa, että tämän jälkeen Yle keskittyy ydinosaamiseensa. Uutiset, asiaohjelmat, kulttuuri ja kotimainen urheilu ovat Yleisradion ruisleipää.

Yksityisten yritysten kanssa ei pidä ryhtyä kilpasille hömpän tuotannossa. Ylen ei myöskään pidä rönsyillä nettiin tai vaikkapa lentokenttämainontaan kilpailemaan yksityisten yritysten kanssa. Oma vero antaa Ylelle ylivertaiset lähtökohdat, joten ohjelmien pitää olla tämän panostuksen mukaisia.