Kolumnit

Päivitetty 16.12.2011 05:35, julkaistu 16.12.2011 03:30

Oudon sumuista

Ei kai maailma ole ennenkään ollut sen kummempi kuin nytkään.

Silti tuntuu, että mielettömyyksien kehä aina vain lavenee. Tavallinen kansalainen vaeltaa kuin sumussa, jota ristiriitainen päätöksenteko ei suinkaan kirkasta.

1. Kuntauudistus on pääministeri Jyrki Kataisen (kok) kuuden puolueen hallituksen kärkihankkeita. Hallitusohjelma sanoo, että hallitus toteuttaa maan laajuisen kuntauudistuksen, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne.

Ihan huvikseen tai kuntalaisia kiusatakseen kuntaministeri Henna Virkkunen (kok) tuskin vakuuttaa, että kuntien remonttia on pakko jatkaa. Välttämättömäksi sen tekee niin kiristyvä talous kun vauvojen määrän väheneminen ja ikääntyvien luvun kasvu.

Yhtään konkreettista ehdotusta ei uudistuksesta ole vielä tuotu esille. Niitä on luvassa alkuvuonna. Silti hanke on ehditty manata jo moneen kertaan maan rakoon.

Mikä olisi vastustajia estänyt hitusen odottamasta. Uudistuksen tyrmäys olisi uskottavampaa, kun se perustuisi esiin tuotuihin esityksiin, olemassa oleviin kaavailuihin eikä vain oletuksiin. Vaihtoehtojakin voisi silloin heittää reilusti kehiin.

Politiikastahan on tietysti pitkälti kyse. Kuntavaalit lähestyvät ja oppositio tarvitsee aseita. Jonkin sortin kohtuutta ja järkeä sitä uskaltaa silti yhä toivoa politiikan kiemuroihinkin.

2. EU-asiatkin ovat samaa sumua.

EU-johtajat ovat tänä vuonna kokoontuneet liki kymmeneen huippukokoukseen. Tutkijat sanovat, että niiden päätöksillä on kaoottista tilannetta otettu haltuun.

Silti kriisi vain jatkuu. Ja moni povaa sen yhä pahenevan.

Toiveet vahvoista johtajista toistuvat nyt tiuhaan. Ajatus kavahduttaa. Viime vuosisadan tuhoa kylväneet itsevaltiaat käyvät varoituksesta.

Siitä huolimatta: EU kaipaa rohkeita demokraattisia johtajia, jotka eivät pelkää vaaleja ja populisteja. Tarvitaan päättäjiä, joilla on kykyä ja lujuutta viedä selkeitä päätöksiä eteenpäin, hälventää sumua.

Maailmasta ei puutu viisaita, nerokkaita ihmisiä. Missä he oikein luuraavat?

Kun huippukokousten lepsuja ja monimutkaisia päätöslauselmia silmää, joutuu epäilemään, että heidän taitojaan ei ole isosti käytetty. Moni neuvottelijoistakaan ei ole seuraavana päivänä täysin selvillä siitä, mitä sovittiin.

Se on kai EU-tapa toimia. Kriisiaikoihin se ei sovi, vaan pahentaa sameaa tilannetta.

3. Venäjä on ollut meille vuosisatoja kohtalon kysymys. Jo presidentti J.K.Paasikivi muistutti, että maantieteelle emme voi mitään. Pienen Suomen naapurina on suurvalta.

MTV3:n presidenttitentissä kysyttiin, kuka ehdokkaista on tavannut kahden kesken Venäjän nykyisen pääministerin Vladimir Putinin. Ei kukaan.

Yksikään ehdokkaista ei puhu liioin venäjää.

On mieletöntä politiikkaa, että meillä venäjän opiskelu on päästetty hiipumaan. Suomen päättäjien jos keiden pitäisi osata sekä ruotsia että venäjää.

Kirjoittaja on Alma Median lehtien Helsingin
yhteistoimituksen toimittaja.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)17.12.2011 04:41

Kuulehan sinä almamedian kaveri. Tämä sumu
on juuri sitä sumua mitä sinä ja sinun rahanvalta
aiheuttaa. Tänään ei mikään järkipuhe aiheuta mitään
ymmärrystä. Kaikki perustuu rahaan ja rahan valtaan.
Ennen ei ollut näin. Ajateltiin myös mikä olis hyvä koko
kansaalle. Nyt kaikki perustuu sille miten rahamiehille
saatas lisää rahaa. Nyt pannaan veronmaksajat suo-
messakin maksamaan kymmeniä miljardeja esim. Krei-
kan valtion lainoja, joita siellä on otettu jo kymmeniä
vuosia sitten. Ennen niistä olis vastannut kreikkaa rahoit-
taneet sijoittajat. Nyt vastuu pannaan suomalaisille
veronmaksajille. Tämä se on sitä sumua. Röyhkeys on
vienyt kaikki ihmisyyden.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.12.2011 22:11

Kuntauudistus on kansan kaadettava. Barrikaadeille tarvitaan voimia, jotka
puolustavat aluepolitiikka
tukevat kunnallista itsehallintoa
pitävät palveluja arvossaan
korostavat lähipalvelujen merkitystä
ymmärtävät lähimmäisyyden ja välittämisen yhteiskunnan merkityksen
tukeutuvat oikeus- ja hyvinvointivaltioon ja demokratiaan.
Nyt ovat vaaralliset keskittäjät, suuruuden ihannoijjat,kartanpiirtäjät, palvelujen karsijat ja pääomien vartjat omilla asioillaan. He kokoomuksessa ja sosiaalidemokraateissa unohtavat:
lapset
lapsiperheet
vanhukset
sairaat
vammaiset
työttömät
köyhät,
yksinäiset
syrjäytyneet
yksineläjät.
Nyt on oikeasti vaaran vuodet. Kansan jakautuminen kahtia alueellisesti, sosiaalisesti,terveydellisesti, varallisuudelta, työllisyydeltä, mahdollisuuksilta ihmisarvoiseen elämään on taas tätä päivää.
Vaaleissa on puolustettava rakenteiden sijasta PALVELUJA.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sekahedelmäkeittoa seksuaalivähemmistöistä

    ARVOSTELUT Päivitetty: 24.5. 06:36 00

    KVR_KANSI2Teatteri Rovaniemen teatteri: Keneen voit rakastua? Käsikirjoitus Katri Mehto, ohjaus ja toteutus Merja Pennanen ja Anni Tani.
  2. Kaikki on suhteellista

    KOLUMNIT Päivitetty: 24.5. 06:36 00

    Ensimmäisinä kukkapenkeistä nousivat jääkiekot. Ne ovat niitä monivuotisia, jotka katoavat, kun kuopus kasvaa riittävän isoksi...
  3. Ajattoman ikuinen nainen

    ARVOSTELUT 24.5. 04:30 00

  4. Tanja Poutiainen tonttinsa arvoinen

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 00

  5. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 24

  6. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 15

  7. Sakkoja vale-eläinlääkärille - rokotti ilman pätevyyttä

    KOTIMAA 23.5. 18:55 01

  8. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 01

  9. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 00

  10. Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen

    KOTIMAA 23.5. 18:51 00

  1. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 869

  2. Anteeksipyyntö

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.10. 15:13 577118

  3. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1534

  4. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 418

  5. Ei auta itku, Leijonat taas ilman mitalia kotikaukalossa

    URHEILU 20.5. 16:06 55

  6. Puolet kreikkalaisista ei säästäisi

    ULKOMAAT 19.5. 22:42 3418

  7. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 38

  8. ”Karhu pelotti poikia”

    URHEILU 19.5. 19:19 78

  9. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 25

  10. MM-finaali: Malkinin hirmuveto sinetöi Venäjän mestaruuden

    URHEILU 20.5. 21:14 122

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  10. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  6. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14214

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  1. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 2 4 226

  2. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 1 5 165

  3. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 8 69 159

  4. Ehdollista yhtiön varojen hukkaamisesta

    LAPPI 23.5. 15:54 2 3 148

  5. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 303 44 117

  6. Poromies ampui ja varasti kaksi kantavaa vaadinta naapuritokasta Käsivarressa

    LAPPI 25.2. 11:01 58 154 116

  7. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 0 1 116

  8. Huippu-urheilijoista joka toinen juoksee lääkäriin

    URHEILU 23.5. 17:33 1 1 112

  9. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 3 8 109

  10. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 0 0 108

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu