Pääkirjoitukset

Päivitetty 16.12.2011 05:35, julkaistu 16.12.2011 03:30

Mökkejä tulossa lisää vaaralle

Mökkikylän rakentaminen Ounasvaaralle alkaa olla kirkossa kuulutettu asia. Ympäristöministeriö hyväksyi maakuntakaavan ja hylkäsi kaavasta tehdyt valitukset viime toukokuussa.

Ounasvaaran laella olevan hotellin laajennuksen ja mökkikylän rakentamisen mahdollistava yleiskaavaluonnos on parhaillaan nähtävillä. Seuraavana on vuorossa asemakaavan teko.

Käytännössä lupa rakentamiseen ratkesi jo siinä vaiheessa, kun maakuntakaava hyväksyttiin. Täsmällisesti rakentamista ohjataan kuitenkin asemakaavassa.

Mökkikylää havitelleen Lapland Hotels -ketjun toimitusjohtaja Ari Vuorentausta totesi keskiviikon Lapin Kansassa, että yhtiö päättää omista suunnitelmistaan siinä vaiheessa, kun kaava on valmis.

Esimerkiksi Pallaksen hotellin uusimista yhtiö ei ole käynnistänyt.

Ounasvaara on osalle rovaniemeläisistä pyhä lehmä. Vaaraan liittyy monia hyviä nuoruuden muistoja, eikä rakentamisen haluta niitä turmelevan.

Vaaralle on kuitenkin vuosien saatossa koko ajan rakennettu jotakin. Useimmiten rakentaja on ollut Ounasvaaran Hiihtoseura tai muu urheilua lähellä oleva taho.

Vaaran laelle nousi hissun kissun mökkikyläkin eikä oikeastaan kukaan pannut hanttiin. Mökit rakennettiin OH:n myymille maille.

Vaaran rinteessä on myös urheiluopisto, jäähalli ja palloiluhalli. Saarenkylän puoleisella rinteellä seisoo pari hyppyrimäkeä ja laskettelurinteitä. Lentokoneesta huomaa, miten vaaran laella risteilee latuja ja niiden varrella valolamppuja.

Golfiakin vaaran kupeessa pääsee pelaamaan.

Oman lukunsa on niin sanottu Tottorakan korotus. Kaupunkiin pohjoisesta tultaessa nyppylä on ensimmäinen, jonka silmä tavoittaa. Tottorakan rakentaminenkin taisi mennä aikanaan niin, että ensin ajettiin maat ja sitten saatiin lupa.

Vaaralle on jo rakennettu paljon, mutta sinne ei saa rakentaa mitä tahansa ja miten tahansa. Uusi kaava sallii jopa kylpylän rakentamisen, mutta laella olevien mäntyjen yläpuolelle uudet rakennukset eivät saa nousta. Uudet rakennukset eivät näy kaupunkiin.

Valtaosa vaarasta säilyy edelleen ulkoilualueena. Kaupungin puoleiseen rinteeseen suunniteltu asuinaluekin kaatui, kun valtuuston enemmistö oli sitä vastaan.

Rovaniemi on edelleen matkailukaupunki, vaikka pohjoisen tunturikeskukset tuppaavatkin pyyhältämään ohi. Toivottavasti Ounasvaaran uudet investoinnit pistävät lisää vauhtia kaupungin talvimatkailuun.

Kaupungin on syytä kannustaa yrittäjiä investoimaan Lapin pääkaupunkiin.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)18.12.2011 18:02

Näin niitä Kreikkoja ja Irlanteja tehdään. Näkyvät entisetkin sinne rakennetut mökit olevan pääasiassa tyhjillään.

Minä olen kuulkaa oikia Lapin matkailija ja minua kauhituttaa hulppeat pääasiassa tyhjillään olevat loma-asunnot ja lisää vain rakennetaan.

Suomalaisia jää koko ajan työttönmäksi juuri sieltä parempituloisesta päästä. Vai luullaanko, että niitä matkailijoita tuliskin yhtäakkiä ulkomailt avähän enemmänkin kuin vain muutamaan lomakeskukseen.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sekahedelmäkeittoa seksuaalivähemmistöistä

    ARVOSTELUT Päivitetty: 24.5. 06:36 00

    KVR_KANSI2Teatteri Rovaniemen teatteri: Keneen voit rakastua? Käsikirjoitus Katri Mehto, ohjaus ja toteutus Merja Pennanen ja Anni Tani.
  2. Kaikki on suhteellista

    KOLUMNIT Päivitetty: 24.5. 06:36 00

    Ensimmäisinä kukkapenkeistä nousivat jääkiekot. Ne ovat niitä monivuotisia, jotka katoavat, kun kuopus kasvaa riittävän isoksi...
  3. Ajattoman ikuinen nainen

    ARVOSTELUT 24.5. 04:30 00

  4. Tanja Poutiainen tonttinsa arvoinen

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 00

  5. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 24

  6. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 15

  7. Sakkoja vale-eläinlääkärille - rokotti ilman pätevyyttä

    KOTIMAA 23.5. 18:55 01

  8. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 01

  9. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 00

  10. Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen

    KOTIMAA 23.5. 18:51 00

  1. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 869

  2. Anteeksipyyntö

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.10. 15:13 577118

  3. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1534

  4. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 418

  5. Ei auta itku, Leijonat taas ilman mitalia kotikaukalossa

    URHEILU 20.5. 16:06 55

  6. Puolet kreikkalaisista ei säästäisi

    ULKOMAAT 19.5. 22:42 3418

  7. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 38

  8. ”Karhu pelotti poikia”

    URHEILU 19.5. 19:19 78

  9. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 25

  10. MM-finaali: Malkinin hirmuveto sinetöi Venäjän mestaruuden

    URHEILU 20.5. 21:14 122

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  10. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  6. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14214

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  1. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 2 4 226

  2. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 1 5 165

  3. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 8 69 159

  4. Ehdollista yhtiön varojen hukkaamisesta

    LAPPI 23.5. 15:54 2 3 148

  5. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 303 44 117

  6. Poromies ampui ja varasti kaksi kantavaa vaadinta naapuritokasta Käsivarressa

    LAPPI 25.2. 11:01 58 154 116

  7. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 0 1 116

  8. Huippu-urheilijoista joka toinen juoksee lääkäriin

    URHEILU 23.5. 17:33 1 1 112

  9. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 3 8 109

  10. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 0 0 108

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu