Kolumnit

Päivitetty 15.12.2011 05:35, julkaistu 15.12.2011 03:30

Pitäkää eurosta kiinni

Minkäänlainen markkanostalgia ei minuun pure, olen sille täysin immuuni.

Meidän perheellä oli 1980-luvun lopulla ja seuraavan vuosikymmenen alkaessa neljä eri velkaa maksettavana ja jokaisen velan korko huiteli 15 prosentin tietämissä.

Markat upposivat korkoihin, lainakuorma ei juuri keventynyt.

Suomi rämpi lamassa ja yritti pitää markan arvon korkeana, joskin kehnoin tuloksin.

Siihen aikaan sanottiin, että yksi tai muutama multimiljonääri suursijoittaja pystyy keinuttamaan pienen kansakunnan valuuttaa omien etujensa mukaisesti. Mene ja tiedä.

Loppujen lopuksi markka devalvoitiin. Niin oli tehty aiemminkin aina, kun vienti oli ruvennut tökkimään.

Vientiteollisuus hyötyi devalvaatiosta, mutta palkansaajalle se merkitsi käytännössä palkan alennusta. Rakenteiden uudistamiseen systeemi ei kannustanut.

Vuonna 1995 Suomi liittyi Euroopan unioniin ja muutaman vuoden päästä otettiin eurot käyttöön. Sen jälkeen korot ovat pysyneet matalina.

Nuoret perheet ovat säästäneet pitkän sentin, kun he ovat ottaneet velkaa vaikkapa oman kodin perustamiseen.

Viime viikkoina Suomessa on ruvettu puhumaan ilmeisen vakavissaan, että kohta euroista päästään eroon. Vaikea sanoa, kuinka tosissaan puhujat ovat. Hullulta se joka tapauksessa tuntuu.

Minulla on tullut Paavo Lipposta ikävä. Ei presidenttiehdokas Paavo Lipposta vaan pääministeri Paavo Lipposta. Sitä ärähtelijää, jolla on visio.

Demareiden nykyjohdon ja uusien keskustajohtajien puheista on saanut kuvan, etteivät he paljon piittaa, pysyykö Suomi rahaliitossa vai ei.

Perussuomalaiset sai eduskuntavaaleissa vaaleissa jytkyvoiton, mutta kannatus jäi silti noin 20 prosenttiin. Perussuomalaiset jäi myös hallituksen ulkopuolelle.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Perussuomalaisten jytkyvoitto ohjaa hallituksen politiikkaa. Varsinkin Sdp:n kohdalla sisäpoliittinen taktikointi menee kansallisen edun yli.

”Vähän kuin antaisi Yrjö Hakaselle veto-oikeuden kaupunginvaltuuston päätöksiin”, vihreiden Osmo Soininvaara kiteytti osuvasti tilanteen alkuviikosta.

Keskustassa ilmeisesti uskotaan, että apinoimalla Timo Soinin politiikkaa kannatus kasvaa. Kuinka suureksi ”persujen” potentiaalinen kannatus oikein oletetaan?

Talouskriisin ratkaisusta kukaan ei osaa varmuudella sanoa mitään. Talousasiantuntijatkin ovat kehityksen suhteen epävarmoja.

Kaikkia varmaan harmittaa, etteivät esimerkiksi Kreikan johtajat ole huolehtineet maan taloudesta. Logiikka on kuitenkin outo, jos tästä vedetään johtopäätös, että euroista pitää luopua. Ei euroista luopuminen voi olla mikään tavoite, euron puolesta pitää taistella.

Mikäli eurosta kuitenkin jostakin syystä luovutaan, kustannukset ovat suuret ja laskunmaksaja päätetään epäreilusti.

Varmimpia maksajia ovat ne, jotka ovat vasta ostaneet velkarahalla esimerkiksi oman asunnon. Yleensä asuntoja ostavat nuoret ihmiset, joilla on pieniä lapsia.

Kirjoittaja on Lapin Kansan artikkelitoimittaja.


AVAINSANAT:

Kommentit (12)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)23.12.2011 08:33

Aukaisepas sinä viisas toimittaja lapinkansan
talous-sivu auki. Siinä kerrotaan aivan suomalai-
sella selkokielellä että puuteollisuus yhtiö siirtää
tuotantoaan ruotsiin. Ja minkä takia. Voin sen sulle
sanoakin kun etsitä kuitenkaan ole käsittävinäs.
Sen takia ettei kilpailukyvyttömällä eurolla voi
mitään myydä. Joko menee Kurpan Joukollakin kaaliin
vai pitääkö piirtää?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.12.2011 00:34

Mitäpä euroon vieneet Lipponen ja Niinistö tehdä kuin kaikin mahdollisin keinoin puolustella tekosiaan. se oli kaikkien möhläyksien äiti ,että vielä aletaan takaamaaan toisten velkoja. Kyllä oli tietämys täysi nolla. Asun osan vuotta Ruotsissa ja olen tekemisissä puutavara ymsellaisen maailmankaupan kanssa. Se oli lottovoitto Ruotsille, että Suomi meni euroon. On ollut varsin helppo tehdä Bisnestä maailmalla entisillä suomen markkinaalueilla. Minulla on muoviraha ,seinästä tulee haluamani valuutta. Estää muuten dementoitumista vertailla mitä on euro, punta ,kruunu jne.
Varmaan Lipponen ja Niinistö saavat jonkun korkean prenikan rintaan, Ruotsin markkinoiden hyväksi tekemästä työstä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.12.2011 05:14

Törkeintä valehtelua mitä olla voi Lipposelta,
ilman euroa jäämme kaikesta ulkopuolelle.
No mihin hemmetin ulkopuolelle ne muut
pohjoismaat on sitte jääneet, kun ei niillä
ole ollut tätä euroa koskaan. Ei minkään ulko-
puolelle, niillä on mennyt helvetin hyvin. Vienti
on vetänyt eikä ole tarvinnut maksaa muiden
euromaiden velkoja. Euromaat on kaulaa myöten
kusessa kaikki. Velkaa kaikilla suut silmät täyteen
eikä lainaa lisää saa edes saksakaan. Voi v..tu
mitä valehtelua Lipposelta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.12.2011 21:43

Markka takaisin ja euroopan unionista irti.Takuut maksakoot kokoomus,sosdemit ja keskusta,kun ne on sinne vakuudet antaneetkin.Perussuomalaiset ainoa Puolue,joka vastusti Euroopan unioniin ja rahaliittoon menoa.Soinista pressa,niin asiat saadaan kuntoon ,niin maaseudullakin,kuin koko maassa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.12.2011 06:49

No minä voin kyllä kertoa sulle että kirjoittaja
on se sama Kurpan Jouko, joka yleensä kertoo
tämmösiä pöljyyksiä.
1. Muut pohjoismaat ei maksa näitä eurohulluksia
kuin suomi.
2. Devalvaatiota ei tahty 90,- luvulla se, oli puhdas
pakkodevalvaatio.
3. Silloin suomalaiset maksoi vain oman maan mokia
vaikkakin näiden idioottien Koiviston ja Holkerin.
Ei muiden suvereenien valtioiden, kuten kreikan jne.
4. Vastaapa Jouko aluksi vaikka näihin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.12.2011 11:28

Hei haloo, markalla keinottelijat aiheuttivat miljoonatyöttömyyden. Eikä sitten muka markan vika? Sitä vastoin tämä kriisi ei ole euron vika vaan etelän hulvattoman rahan käytön. Näin olisi käynyt olipa valuutan nimi mikä tahansa. Ruotsi ja Tanska eivät ole eurossa, mutta joutuvat syytämään kymmeniä miljardeja kruunuja Kreikan pelastamiseen . Kriisi on globaali.

Erinomaisen hyvä ja tietävä kolmni.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.12.2011 02:20

Kyllä nyt täytyy sanoa että jo on hatara ymmärrys
tämän artikkelin kirjoittajalla. Mikähän näiden toi-
mittajien koulutus oikein on, kun ns. asioiden ymmär-
tämistä ei ole sitten tippaakaan.
Ensinäkin tämä 90; luvun lama ja hölmöily ei liit-
tynyt sitten tippaakaan siihen mikä valuutta suomessa
oli käytössä.
Kaikki hulluus alkoi siitä Harri Hermanni Holkerin
sinipuna hallituksesta. Rahaa kylvettiin joka kiven-
kolokin täyteen, että näyttäs että näin komeasti
menee kun on saatu kokoomus johtoon. Muistan
aivan hyvin kun jok.ikinen timpurikin oli suuri
Grynderi ja urakoi vaikka mitä. Rahaa sai kaikkeen.
Ei niin hullua ideaa ollut etteikö siihen olis rahoitusta
löytynyt. Yleensä nämä touhut meni ns. surkeasti
vituksi, ja kaikki jäi maksamatta. Muistan hyvin kun
esim.säästöpankin johto teroitti pankinjohtajilleen:
myykää rahaa.
Ja nyt toimittaja, korvat hörölleen: markka revalvoitui
lähes 40%. Ei se ollut tippaakaan valuutan vika, vaan
onnettoman maan johdon: Holkerin ja Koiviston. Sitten
Koivisto ei tyhmyyksissään suostunut uskomaan että
valuutan kurssi pitäs olkasta ja vienti loppui kokonaan.
Seurasi 550.000 ihmisen työttömyys ja valtionvelka
kasvoi makaaberiin 550 miljardiin markkaan. Toimitta-
jan kannattas hankkia vähän yleissivistystä. Ei valuutta
sinänsä ole mikään vika, mutta valuutan hoito voi
olla osaamattomien käsissä näin surkeaa. Olen valmis
keskustelemaan toimittajan kanssa tällä sivulla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.12.2011 15:50

Aivan kuin toimittaja olisi Pohjanhovi-illan melskeiden tuiverruksessa kirjoitellut kolumniaan:)

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.12.2011 15:47

Kummastakohan se isompi lasku tulee maksettavaksi, tosin tasta eurohumpuukista ei viela ole tietoa, mutta toimittelijan arvioista paatellen se on paljon isompi kuin 80-90 luvun markkalaskusta. Mita tasta opimme, emme mitaan! Laskun maksaa aina se normaali tyontekija, asuntovelalliset muiden mukana. Euro hullutus tulee paljon kalliimmaksi kuin aikaisempi niiaus ja siita aletaan naemma syyttelemaan jo Soinin porukkaa, vaikka syytonhan se on, tosin Soini olisi irroittautunut eurosta jos sdp ja tarvittava maara muita puolueita olisi saatu hallitusvastuuseen, joten ainakaan niita vastuita ei olisi 28 miljardia!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.12.2011 12:02

Juuri 80-luvulla tehtiinkin se suuri keikaus, jossa rahamarkkinat vapautettiin ja ryhdyttiin sen jälkeen pitämään yllä korkeaa markan arvoa.
Sitä ennenhän oli markan arvoa aina muutetu markkinoiden tarpeen eli suomalaisen kulutuskysynnän ja ulkomaankaupan etujen mukaan.
Inflaatio myöskin söi velat.
Kolumnin kirjoittaja siis kertoo jo siitä ajasta, kun tähän hullunmyllyyn oli siirrytty.
Euroon mentäessä euron arvoa on pidetty korkealla ja sille on uhrattu kaikki mahdollinen.
vaikka köyhät eteläeurooppalaiset siitä ensimmäiseksi joutuvat maksamaan, nii n saattaa se lasku langeta ennenpitkää meillekin.
Jos se lankeaa meille samallalailla kun eteläeuroopplaisille, niin köyhimmät suomalaiset saattavat paleltua kuoliaaksi.
Tuleehan se kalliiksi, kun pitää ostaa sitä hulppeaa oleskelutilaa hienoille huonekaluille ja kirjavarastolle ja lisäksi vielä 25 vuoden velkarahalla. Ja entäs itten ne henkilöautot.
Hyvin harvalla on enää niin hyvä itsetunto, että kykenee ajamaan niinkin halvalla autolla, kuin hänen perheellään siihen itseasiassa olisikin varaa.
Ja vielä opintolainatkin. Vahvalla markalla ja eurolla niitä ei ole syönyt inflaatio.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sekahedelmäkeittoa seksuaalivähemmistöistä

    ARVOSTELUT Päivitetty: 24.5. 06:36 00

    KVR_KANSI2Teatteri Rovaniemen teatteri: Keneen voit rakastua? Käsikirjoitus Katri Mehto, ohjaus ja toteutus Merja Pennanen ja Anni Tani.
  2. Kaikki on suhteellista

    KOLUMNIT Päivitetty: 24.5. 06:36 00

    Ensimmäisinä kukkapenkeistä nousivat jääkiekot. Ne ovat niitä monivuotisia, jotka katoavat, kun kuopus kasvaa riittävän isoksi...
  3. Ajattoman ikuinen nainen

    ARVOSTELUT 24.5. 04:30 00

  4. Tanja Poutiainen tonttinsa arvoinen

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 00

  5. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 24

  6. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 15

  7. Sakkoja vale-eläinlääkärille - rokotti ilman pätevyyttä

    KOTIMAA 23.5. 18:55 01

  8. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 01

  9. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 00

  10. Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen

    KOTIMAA 23.5. 18:51 00

  1. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 869

  2. Anteeksipyyntö

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.10. 15:13 577118

  3. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1534

  4. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 418

  5. Ei auta itku, Leijonat taas ilman mitalia kotikaukalossa

    URHEILU 20.5. 16:06 55

  6. Puolet kreikkalaisista ei säästäisi

    ULKOMAAT 19.5. 22:42 3418

  7. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 38

  8. ”Karhu pelotti poikia”

    URHEILU 19.5. 19:19 78

  9. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 25

  10. MM-finaali: Malkinin hirmuveto sinetöi Venäjän mestaruuden

    URHEILU 20.5. 21:14 122

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  10. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  6. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14214

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  1. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 2 4 226

  2. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 1 5 165

  3. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 8 69 159

  4. Ehdollista yhtiön varojen hukkaamisesta

    LAPPI 23.5. 15:54 2 3 148

  5. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 303 44 117

  6. Poromies ampui ja varasti kaksi kantavaa vaadinta naapuritokasta Käsivarressa

    LAPPI 25.2. 11:01 58 154 116

  7. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 0 1 116

  8. Huippu-urheilijoista joka toinen juoksee lääkäriin

    URHEILU 23.5. 17:33 1 1 112

  9. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 3 8 109

  10. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 0 0 108

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu