Kolumnit

Päivitetty 13.12.2011 05:31, julkaistu 13.12.2011 03:30

Murmanskissakin suunta vasemmalle

Venäjän vaaleista on Suomessa syntynyt sellainen kuva, että oppositio epäonnistui Venäjän vaaleissa ja on siksi kaduilla. Tosiasiassa vasemmisto-oppositio menestyi vaaleissa yllättävän hyvin.

Näin myös Murmanskin alueella, jossa kommunistien ääniosuus valtakunnan duuman vaaleissa nousi 22 prosenttiin sosialidemokraattisen Oikeudenmukaisen Venäjän saadessa äänistä nyt 20 prosenttia. Kumpikin vasemmistopuolue kaksinkertaisti äänosuutensa, kun taas Yhtenäisen Venäjän ääniosuus putosi Murmanskissa aiemmasta 56 prosentista 32 prosenttiin.

Murmanskin alueduuman vaaleissa jokaiselta 18 vaalialueelta valitaan yksi edustaja ja sen lisäksi puoluelistoilta toiset 18 edustajaa. Tämänkin vaalin alustava tulos osoittaa vasemmiston lisänneen merkittävästi paikkamääränsä.

Murmanskin vaalitouhu vaikutti sitä seuratessa aika lailla samanlaiselta kuin meillä. Jo puolueiden listoille pääsystä käytiin kovaa kilpailua ja läpimeno vaalissa edellytti ehdokkailta kovaa kiertämistä. Vaalimainontaan televisiossa, radiossa ja lehdissä monet ehdokkaat käyttivät isoja summia.

Väitteisiin äänestystuloksen manipuloinnista ulkopuolisen on vaikea ottaa kantaa. Äänestyspaikoilla kaikki näytti olevan siltä osin kunnossa, että niissä oli kaikkien puolueiden edustajat, jotka osallistuivat myös äänten laskentaan.

Venäjän vaalien jälkeen kaduilla ovat olleet pääasiassa niiden puolueiden kannattajat, joiden puolueen pääsy duumaan kaatui seitsemän prosentin äänikynnykseen. Kritiikki äänikynnystä kohtaan onkin perusteltua, sillä se estää uusien poliittisten voimien pääsyä vaikuttamaan.

Jostain syystä äänikynnystä oltiin viime vaalikaudella tuomassa Suomeenkin osana tasauspaikkajärjestelmää. Onneksi eduskunnan isolla enemmistöllä kertaalleen jo hyväksymä uusi vaalilaki äänikynnyksineen raukesi kevään hallitusneuvotteluissa demareiden eihin.

Venäjän vaaliprotestia selittää isolta osalta hintojen ja asumiskulujen kova nousu, joka on tehnyt pienituloisten toimeentulon entistä vaikeammaksi. Tapasin Murmanskissa useita eläkeläisiä, joiden on ollut pakko hakeutua pikkupalkkaisiin töihin kuten yövartijoiksi edes jotenkin selvitäkseen.

Monissa pitkää koulutusta vaativissa työtehtävissäkin palkka on vain muutaman sata euroa kuussa, jolla ei kunnolla elä. Tämä koskee muun muassa opettajia, joista monet ovat siirtymässä muihin tehtäviin. Jatkuessaan ilmiö johtaa koululaitoksen kriisiin.

Vaalituloskin osoittaa, että Venäjällä tarvitaan paljon vahvempaa sosiaalipolitiikkaa. Suuria satsauksia tarvitaan myös retuperällä olevaan infraan kuten teihin, asuntoihin, sairaaloihin, kuntien vesi- ja jätevesijärjestelmiin jne.

Venäjän valtion ja aluehallintojen pienillä budjeteilla siihen ei pystytä. Siksi verotusta on kiristettävä. Vaaleissa pärjänneiden vasemmistopuolueiden vaatimus onkin siirtyminen nykyisestä vain 13 prosentin tasaverosta progressiiviseen verotukseen.

Venäjän rikkaat eivät vaatimuksesta pidä, mutta presidentiksi pyrkivä Putin ei voine vaatimusta ohittaa.

Kirjoittaja on rovaniemeläinen kaupunginvaltuutettu.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sekahedelmäkeittoa seksuaalivähemmistöistä

    ARVOSTELUT Päivitetty: 24.5. 06:36 00

    KVR_KANSI2Teatteri Rovaniemen teatteri: Keneen voit rakastua? Käsikirjoitus Katri Mehto, ohjaus ja toteutus Merja Pennanen ja Anni Tani.
  2. Kaikki on suhteellista

    KOLUMNIT Päivitetty: 24.5. 06:36 00

    Ensimmäisinä kukkapenkeistä nousivat jääkiekot. Ne ovat niitä monivuotisia, jotka katoavat, kun kuopus kasvaa riittävän isoksi...
  3. Ajattoman ikuinen nainen

    ARVOSTELUT 24.5. 04:30 00

  4. Tanja Poutiainen tonttinsa arvoinen

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 00

  5. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 24

  6. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 15

  7. Sakkoja vale-eläinlääkärille - rokotti ilman pätevyyttä

    KOTIMAA 23.5. 18:55 01

  8. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 01

  9. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 00

  10. Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen

    KOTIMAA 23.5. 18:51 00

  1. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 869

  2. Anteeksipyyntö

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.10. 15:13 577118

  3. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1534

  4. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 417

  5. Ei auta itku, Leijonat taas ilman mitalia kotikaukalossa

    URHEILU 20.5. 16:06 55

  6. Puolet kreikkalaisista ei säästäisi

    ULKOMAAT 19.5. 22:42 3418

  7. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 38

  8. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 1119

  9. ”Karhu pelotti poikia”

    URHEILU 19.5. 19:19 719

  10. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 25

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  10. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  6. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14214

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  1. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 2 4 226

  2. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 1 5 165

  3. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 8 69 159

  4. Ehdollista yhtiön varojen hukkaamisesta

    LAPPI 23.5. 15:54 2 3 148

  5. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 303 44 117

  6. Poromies ampui ja varasti kaksi kantavaa vaadinta naapuritokasta Käsivarressa

    LAPPI 25.2. 11:01 58 154 116

  7. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 0 1 116

  8. Huippu-urheilijoista joka toinen juoksee lääkäriin

    URHEILU 23.5. 17:33 1 1 112

  9. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 3 8 109

  10. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 0 0 108

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu