Pääkirjoitukset

Päivitetty 8.12.2011 05:36, julkaistu 8.12.2011 03:30

Ikäkatastrofi on otettava vakavasti

Pelkosenniemen kunnanjohtaja Erkki Parkkinen näkee ”Niemen” tulevaisuuden hyvänä. Hän ei suostu olemaan huolissaan siitäkään, että pitäjän lapsilykky lähestyy nollaa (LK 6.12.).

Kunnanjohtajaa ei voi moittia ainakaan pessimismistä.

Samaa ei voi sanoa Tilastokeskuksen ennusteiden laatijoista. He povaavat lapsilykyttömiin Lapin kuntiin synkkiä aikoja.

Väestöennusteet ovat karua luettavaa.

Suomen väestö vanhenee vauhdilla. Jatkuvasti harveneva työikäisten joukko ”elättää” jatkuvasti kasvavaa työssä käymättömien joukkoa, josta iso osa tarvitsee enenevässä määrin paitsi perusterveyden ja sosiaalihuollon palveluja myös kalliin erikoissairaanhoidon palveluja, koska yhä useampi elää yhä vanhemmaksi.

Tämä ns. huoltosuhde on nyt noin 50. Ennusteen mukaan se nousee 60:een vuoteen 2017 ja 70:ään vuoteen 2026 mennessä. Tuolloin sataa työssä käyvää suomalaista kohden löytyy 70 ”huollettavaa” eli etupäässä lasta ja eläkeläistä.

Vähälapsisen Lapin osalta ennuste on vieläkin synkempi.

Jos Lappi ei saa käännettyä kehityksen kurssia, maakunnassa on 10 vuoden kuluttua 3-4 kuntaa, missä on enemmän huollettavia kuin työllisiä. 2030 tällaisia pitäjiä on jo yli puolet Lapin kunnista.

Ennuste ei armahda Pelkosenniemeäkään. Siellä on 20 vuoden kuluttua 130 eläkeläistä sataa työssä käyvää kohden.

Ongelma ei ole yksin niemeläisten. Ikäkatastrofi uhkaa myös muita Lapin kuntia ilmansuuntiin katsomatta.

Hallitus on perustellut kuntaremonttiaan juuri huoltosuhteella. Valtiovarainministeriön laskelman mukaan kuntien nettovelka tulee 10-kertaistumaan seuraavan 12 vuoden aikana.

Reilusta 5 miljoonasta suomalaisesta 3,5 miljoonaa käy nyt töissä. 2030 työssäkäyviä on 160 000 vähemmän, mutta eläkeläisiä on 630 000 enemmän.

Jos Suomi haluaa säilyttää nykyisen huoltosuhteensa, tänne tarvitaan 2020 mennessä lähes 900 000 ja 2030 mennessä 1,4 miljoonaa työikäistä lisää. Lapissa tarve olisi 50 000.

Optimistikin tiedostaa jo sen, ettei kunnilla ole lähitulevaisuudessa varaa nykyisen kaltaisiin sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluihin. Jos rahaa riittäisikin, työvoimaa ei.

Pelkosenniemen kunnanjohtajan optimismissa ei ole sinänsä mitään vikaa. Ilman uskoa tulevaisuuteen ei ole tulevaisuutta.

Pohjoisessa on koettu kovia aikoja aiemminkin – ja selvitty aina. Unohtaa ei sovi Lapin sotaa. Tuon ajan lappilaiset joutuivat aloittamaan elämänsä alusta ja rakentamaan kaiken uudelleen.

Tämäkin sota on voitettavissa.

Tosin se edellyttää sitä, että ennusteet otetaan vakavasti, eikä ongelmilta suljeta silmiä. Lapsenteon taidon elvyttäminenkään ei olisi pahitteeksi.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)9.1.2012 11:00

A-amen.


Aurinko paistaa kaikille ... onneksi?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.12.2011 19:06

Täytyy ihailla pohjoisten kuntien ammattijohtajien kestävyyttä, lujuutta, optimismia ja rohkeutta. Vuodesta toiseen jaksavat uskoa, toivoa, rohkaista ja pysyä vartiopaikallaan. Kaiken aikaa ympärillä on kuitenkin politrukkien, poliittisten valvojien ja ohjaajien demokraattinen joukko, ohjaamassa ja rajaamassa liikkumatilaa ja valvomassa etujansa, sukunsa etuja, kulmakunnan intressejä ja ajamassa yksityiskohtaista hanketta kokonaisuutta näkemättä tai siitä väliitämättä.Oleellisen ja epäoleellisen näkeminen ei riitä, täytyy tehdä valintoja ja pysyä niissä.
Kaiken lisäksi valtio höyryhengittää koko ajan niskaan, antaa aikatauluja ja määrää bittiluvun, millä valtion kysymykseen saa kulloinkin vastata.
Keskittävä poliittinen voima on vallassa. Se syö kunnallista itsehallintoa, on tuhonnut aluepolitiikan ja keskittää innossaan niin rakenteita kuin palveluja, niin valtiollisia kuin kunnallisiakin. Voimia teille johtajat toivon.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.12.2011 10:46

Huoltosuhde, työttömyys, väestön terveydentila, ikärakenne, vanhushaaste, verotulot,turvallisuus, koulutuspalvelut, tienhoito, vedenjakelu, kiinteistökohtainen jätevesihuolto, linja-autoliikenne,kauppapalvelut, pankkipalvelut, elinkeinopalvelut, päivähoitopalvelut jne eivät parane vaikka Salla ja Savukoski yhdistettäisiin. Olen aivan varma asiasta ja vakuuttunut asiasta laveamminkin niin alueellisesti kuin palvelujenkin näkökulmasta.Kokemusta on.
Oikeasti tarvittaisiin kansakunnan tasolla komitea pohtimaan näiden Suomen syrjäseutujen tulevaiuutta laaja-alaisesti ja sitoutuneesti.Mitä niillä tehdään!
Aluepolitiikan, kunnallisen itsehallinnon ja palvelurakenteen tuhonneen kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien ajatus- ja yhteiskuntamalliin se ei nyt vain sovi. Kysymyksessä on keskittävän politiikan valinta.
Jo Raf Paasio (sd) sanoi, että mitä siellä asutte, tulkaa pois.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.12.2011 09:52

SUOMEN POHJOISEN JA ITÄISEN ALUEEN SAATTOHOITO ON MENEILLÄÄN. Sen jatkumisesta ja syvenemisestä kantavat vastuun vihirijät, kok-sosdemit. Keskittämispolitiikka,suuruuden lapsennomainen ihannointi, aluepolitiikan lopettaminen, lähi- ja alueellisen palvelun alasajo niin kunnallisten kuin valtiollistenkin palvelujen osalta on tapahtumassa.
Suomi jakaantuu kahtia. Kahtiajako syvenee työn-työttömyyden, terveyden-sairauden, hyvinvoinnin-pahoinvoinni, taloudellisen vahvuuden- ja köyhyyden, sosiaalisen eriarvoisuuden, siivistyksellisen palvelutoiminnan jne. Olemme menossa ennnen näkemättömään tilaan, mutta voimme olla levollisia; sisällissodan vaaraa ei ole , koska heikot ja sorretut ovat nhiin huonossa asemassa, ettei valtakunnassa voi kansannousua tapahtua.
Kuntien määrällä ei ole mitään tekemistä täämän kanssa, mutta kunnallisen itsehallinnon tuhoamisella on suuri rappeuttava vaikutus. Siitä kantavat erityisesti vastuun seuraavissa kunnallisvaaleissa kok-sosdemit.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Sekahedelmäkeittoa seksuaalivähemmistöistä

    ARVOSTELUT Päivitetty: 24.5. 06:36 00

    KVR_KANSI2Teatteri Rovaniemen teatteri: Keneen voit rakastua? Käsikirjoitus Katri Mehto, ohjaus ja toteutus Merja Pennanen ja Anni Tani.
  2. Kaikki on suhteellista

    KOLUMNIT Päivitetty: 24.5. 06:36 00

    Ensimmäisinä kukkapenkeistä nousivat jääkiekot. Ne ovat niitä monivuotisia, jotka katoavat, kun kuopus kasvaa riittävän isoksi...
  3. Ajattoman ikuinen nainen

    ARVOSTELUT 24.5. 04:30 00

  4. Tanja Poutiainen tonttinsa arvoinen

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 04:30 00

  5. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 24

  6. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 15

  7. Sakkoja vale-eläinlääkärille - rokotti ilman pätevyyttä

    KOTIMAA 23.5. 18:55 01

  8. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 01

  9. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 00

  10. Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen

    KOTIMAA 23.5. 18:51 00

  1. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 869

  2. Anteeksipyyntö

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.10. 15:13 577118

  3. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1534

  4. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 417

  5. Ei auta itku, Leijonat taas ilman mitalia kotikaukalossa

    URHEILU 20.5. 16:06 55

  6. Puolet kreikkalaisista ei säästäisi

    ULKOMAAT 19.5. 22:42 3418

  7. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 38

  8. Kreikan vaalit 17. kesäkuuta

    TALOUS 16.5. 15:16 1119

  9. ”Karhu pelotti poikia”

    URHEILU 19.5. 19:19 719

  10. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 25

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  10. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  6. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14214

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  1. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 2 4 226

  2. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 1 5 165

  3. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 8 69 159

  4. Ehdollista yhtiön varojen hukkaamisesta

    LAPPI 23.5. 15:54 2 3 148

  5. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 303 44 117

  6. Poromies ampui ja varasti kaksi kantavaa vaadinta naapuritokasta Käsivarressa

    LAPPI 25.2. 11:01 58 154 116

  7. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 0 1 116

  8. Huippu-urheilijoista joka toinen juoksee lääkäriin

    URHEILU 23.5. 17:33 1 1 112

  9. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 3 8 109

  10. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 0 0 108

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu