Lukemista vaille lääkäri
Se Karkkilan ja Karjaan valelääkäri halusi työtodistuksen. Työnantaja ei suostunut sellaista kirjoittamaan, koska ei tiennyt, mitä siihen olisi pitänyt runoilla.
Aluehallintovirasto moitti työnantajaa, sillä työntekijällä on todistukseen lain mukaan oikeus. Arvostelua tai arviointia todistukseen ei tarvitse kirjoittaa, jos työntekijä ei sitä erikseen pyydä.
Siis mitä? Valelääkärille on kirjoitettava todistus, että hän on toiminut terveyskeskuslääkärin tehtävissä. Työnantaja ei saa kuitenkaan mainita, että lääkärillä ei ollut minkäänlaista alan koulutusta.
Sitten valelääkäri hakee keikkalääkäriksi vaikka Tunturi-Lappiin. Hän saa töitä, sillä työtodistuksen perusteella hän on toiminut terveyskeskuslääkärinä. Kun lääkäreistä on pulaa, kukaan ei kysele heidän rikostaustoistaan, vaikka ohjeiden mukaan nekin pitäisi tarkistaa.
Hiljattain paljastuneet valelääkärit ovat hoitaneet tuhansia potilaita. Erityisen pahalta tuntuu, kun osa potilaista on vanhuksia ja kehitysvammaisia. Ihmisiä, joilla kaikilla ei ole mahdollisuutta vaatia parempaa hoitoa ja huomata, että jotakin on pielessä.
Jotakin on pielessä myös niissä työyhteisöissä, joissa täysin kouluttamattomat henkilöt voivat toimia pitkiäkin aikoja ammattilaisina. Eikö kukaan huomaa, jos valkotakkinen mies kulkee stetoskooppi kaulassaan eikä oikeasti osaa mitään?
Tosin muuan valelääkäreistä on saanut jopa kiitosta siitä, että hän osasi aidosti kuunnella potilasta. Sitä taitoa kun kaikilla oikeilla lääkäreillä ei tunnu olevan.
Perusturvaministeri Maria Guzenina-Richardson vetoaa kaikkiin valelääkäreihin, että nämä lopettaisivat pelleilyt.
Ministerin on pakko vedota, sillä muuta keinoa hänellä ei ole. Hän on asettanut selvitysryhmän palauttamaan uskoa oikeisiin lääkäreihin ja ratkaisemaan kysymystä: mikä meni pieleen.
Ministeri tietää, mikä on vastaus. Valviralla on vuoden aikana ollut käsittelyssä 17 000 ammattioikeuksiin liittyvää lupahakemusta muiden tehtäviensä ohella. Lupahakemuspinoja on lueskellut muutama työntekijä, joten ei ihme, että pari ulkomailta tilattua todistusta on mennyt täydestä.
Ministeri ei voi sanoa, että Valvira ei nauti ministerin luottamusta. Valtion tuottavuusohjelman ajatuksena on karsia kaikenlaisia turhia menoja, kuten henkilöstömenoja ja lisätä lakisääteisiä pakollisia tehtäviä, jotka voidaan hoitaa kohdentamalla resursseja oikein ja tehostamalla toimintoja.
Niin Valvirassakin tehdään: yhä harvempi vastaa yhä enemmästä.
Eräällä ystävälläni on kohtuullinen tietomäärä erilaisista sairauksista. Kun joku joskus kyseenalaistaa hänen näkemyksiään, vastaus on aina sama:
– Kyllä minä tiedän. Olen lukemista vaille lääkäri.
Kirjoittaja on rovaniemeläinen yrittäjä.


Miksi siitä ei keskustella, mikähän se niiden pätevin tk-lääkäreiden hoitotaso mahtaakaan olla, kun siinä se valelääkäri pärjääkin niin hyvin ja potilaat kehuvat sitä vieläkin senkin jälkeen, kun hän on osoittautunut valelääkäriksi.
Minä tiedän.
Valelääkäri ainakin varsinkin jos on entinen ammattirikollinen, omaa hyvät sosiaaliset taidot, joihin näyttää jo muillakin liiankin usein kuuluvan manipulointi ja petkuttaminen.
Valelääkäri myöskin aina tarkistaa asiat netistä eikä puhu läpiä päähänsä, jota liiankin usein keikkalääkäi tekee.
Nykyisinhän potilaskin osaa tarkistaa asioita netistä ja useinkin tietää, oireet ja sieltä luettu huomioon ottaen, että lääkäri ei edes halua perhetyä todellisiin oireisiin ja ongelmiin, vaan näennäisselityksillä ohittaa koko asian.
Jos terveet ihmiset tietäisivätkin, minkätasoista tavallisen pitkäaikaissairaan hoito voi olla, niin he kieltäytyisivät kustantamasta sitä verovaroilla.
Myös yksityislääkäri voi nykyään olla melkoinen huuhaa-tyyppi. Rikkaat sukulaiseni ovat kertoneet ja järkyttyneet moisesta.
Ilmoita asiaton kommentti