Takaisin asuntolaan

Pitäisikö Muurolan lukion yhteyteen perustaa asuntola? Asia nousi esille Rovaniemen kaupunginvaltuuston budjettikokouksessa ja äänestyksen seurauksena valtuusto päätti, että avaamista ruvetaan selvittämään.

Hämmentävä ajatus. Muurolan asuntolan toiminta lopetettiin, kun nuoret äänestivät jaloillaan ja asuntolasta loppuivat asujat.

Toisaalta asuntoloiden renessanssia voi myös järkisyillä perustella. Näyttää, että siihen suuntaan ollaan väistämättä menossa. Asutus keskittyy ja pienet kylät tyhjenevät eri puolilla Lappia ja koko maapalloa.

Kohta lukioita ja muitakin kouluja voi olla niin harvassa, että osa oppilaista joutuu väistämättä etsimään itselleen kortteeripaikan viikoksi.

Rovaniemen lukioissa on jo nyt monia opiskelijoita Utsjokea myöten. Syy voi olla esimerkiksi se, että nuori haluaa opiskella sellaisia aineita, joita kotikunnan pieni lukio ei pysty tarjoamaan.

Eri asia tietysti on, mitä järkeä on houkutella Muurolaan opiskelijoita muualta Lapista. Kannattaako rovaniemeläisten veronmaksajien tukea sitä, että lukioverkko huonontuu muualla? Sitäkin voi kysyä, onko asuntola viimeinen korsi pitää oppilaspulasta kärsivä Muurolan lukio pystyssä.

Oman taustani takia ajatus asuntoloiden paluusta ei tunnu järin viehättävältä. Menin Kittilään asuntolaan 12-vuotiaana ja lähdin muutaman sadan metrin päässä olevasta lukion asuntolasta melkein parikymppisenä.

Peräkylän poikaa asuntola opetti, toisinaan päähän takoen.

Opin petaamaan sängyn niin, ettei armeijan ”punkka” tuottanut myöhemmin mitään vaikeuksia. Opin lakaisemaan lattian ja pyyhkimään pölyt.

Opin, että isommilla pojilla on enemmän oikeuksia kuin pienillä pojilla.

Jos ämpäriin pistää vettä, hiivaa, sokeria ja laittaa sen lämpimään muhimaan, syntyy tuhtia juotavaa. Senkin opin, että tämä juoma haisee kauas. Sen tekemisestä jää helposti kiinni.

Lukion asuntola opetti erityisesti tupen peluuta. Peli vei mukanaan niin, että meidän kämpän todistusten keskiarvo jäi vilkkaimpana pelivuotena alle kutosen.

Asuntola opetti sekä hyvää että pahaa. Sieltä löytyi monia kavereita, joita voi nyt tervehtiä vaikkapa Facebookin kautta. Asuntola opetti sosiaalisuutta, mutta opetti se niitäkin taitoja, jotka olisivat voineet jäädä oppimatta. Ehkäpä muutamat jutut koettiin liian nuorena.

Asuntoloita ilman ei pärjätty 1970-luvulla. Kun olin nuori, asuntolalle ei ollut vaihtoehtoa. Tiet olivat huonot ja linja-autot olivat hitaita. Toisaalta meitä penikoita on joka paikka täynnä.

Äiti sanoi, ettei hän ole lapsiaan kasvattanut. Me olemme asuntolan kasvatteja. Sitä en koskaan hoksannut kysyä, mitä hän sillä tarkoitti.

Ehkäpä nämä ovat vain horiskon mietteitä. Jospa asuntola olisi nykyään kokonaan toisenlainen, fiksu asumismuoto nuorille. Lukioikäisille se toki sopii paremmin kui nuoremmille.

Asuntolaelämää nauttineena minusta kuitenkin tuntuu, ettei se ole ensimmäinen tavoiteltava vaihtoehto. Asuntolat palaavat takaisin, jos muuta ei ole enää jäljellä.

Kirjoittaja on Lapin Kansan pääkirjoitustoimittaja.