Talousasiantuntijat maalaavat synkkää
Eurokriisissä on edetty vaiheeseen, jossa keinot käyvät vähiin. Kun EU-komission varapuheenjohtaja Olli Rehn sanoo, että Euroopalla on aikaa kymmenen päivää pelastaa euro, paljastuu tilanteen koko vakavuus.
Näinä päivinä punnitaan, pystyvätkö eurooppalaiset poliitikot vääntämään yhdessä sellaisen ratkaisun, että toivo herää. Monet talousasiantuntijat puhuvat jo euroalueen hajoamisesta, ja siihen on vähitellen valmistauduttu myös bisnesmaailman suurissa yhtiöissä.
Tilanteen tietää myös Rehn itse. Hänen mukaansa ei ole enää mitään yksittäistä temppua, joka veisi ulos kriisistä. On pystyttävä luomaan riittävät palomuurit markkinoiden turbulenssin varalta ja samanaikaisesta jatkettava taloushallinnon vahvistamista. Se on helpommin sanottu kuin tehty.
Taloustieteilijöiden arviot ovat päivä päivältä muuttuneet synkemmiksi. Monet puhuvat jo superlamasta ja ennustavat, mitä se esimerkiksi Suomen kohdalla merkitsisi.
Nyt esitetään jo sellaisiakin arvioita, että euro menee ja muun muassa Suomen markka tulee takaisin. Puhutaan rajusta taantumasta, joka kolahtaisi kovasti koko Eurooppaan ja vaikuttaisi rajusti maailmantalouteen.
Kun poliitikot aloittavat viimeisen erän tällaisessa ilmapiirissä, ei tunnelma ole optimistinen. Mitään vippaskonsteja ei ole, vaan pelastusoperaatioon on lähdettävä monia eri asioita yhdistämällä. Sitten on vain toivottava, että yhdistelmä toimii.
Ja kaiken yllä jylläävät koko ajan ne pelätyt markkinavoimat. Tilanteessa onkin paljolti kysymys nyt siitä, vieläkö tilanne on poliittisen järjestelmän hallinnassa, vai viitoittavatko tietä talouden mahtimuskelit.
Markkinat reagoivat rajusti ja nopeasti. Kun maailman keskuspankit ryhtyivät pumppaamaan markkinoille lisää rahaa, jotta pankkien lainananto helpottuisi, tuli kiitos välittömästi hypähtäneiden kurssien muodossa. Toimenpide ei kuitenkaan välttämättä kauas kanna.
Eurokriisin poliittinen hoitaminen on kimurantti kysymys jo siksi, että euroalueella on hyvin monenlaisia maita. Jokaisen maan poliitikot puhuvat Euroopan puolesta, mutta muistavat tekemisissään kyllä myös oman maansa edun. Näiden etujen yhteensovittaminen on vaikeaa.
Lähitulevaisuus näyttää, mihin suuntaan kehitys lähtee ja millä vauhdilla. Kymmenen päivää on lyhyt aika ja jos Olli Rehn näkee tilanteen oikein, sinä aikana on uutta ja ratkaisevaa löydettävä.
Muuten synkät taloustieteilijöiden ennusteet saavat uutta ilmaa siipiensä alle.
Samalla, kun on kyse euron kohtalosta, on kyse markkinavoimien ja poliitikkojen välisestä mittelöstä. Paljon merkitsee se, kuka pelin voittaa.


Ensin pidetaan uudet vaalit ja valitaan talonpoikaisjarjen omaavat paattajat eduskuntaan. Puheet kymmenesta paivasta ovat mennytta aikaa, paatokset euro- ja eu:n purkamisesta olisi pitanyt tehda jo kuukausia sitten, ennen takuupaatoksia, rehn kumppaneineen on ollut umpikujassa jo vuosia, tai sanotaan, etta mahdottoman edessa, mutta sita ei ole uskallettu tunnustaa.
Ilmoita asiaton kommentti