Raamisopu ei yksin turvaa tulevaisuutta

Työmarkkinoiden raamisopimus toi valoa synkkenevään talouteen ainakin hetkeksi.

Keskitetty työmarkkinaratkaisu, jota työnantajapuoli ei halua kutsua jostakin syystä enää tupoksi, kattaa 94 prosenttia kaikista palkansaajista. 2-vuotinen sopimus koskee noin kahta miljoonaa palkallista.

Raamisovun voittajaksi on jo ehditty julistaa palkansaaja, jolle sopimus tietää lisää palkkaa, kevennyksiä verotukseen ja parannuksia työoloihin.

Voitonjuhliin ei ole silti aihetta.

Talouden näkymät ovat harvinaisen synkät.

Suomen hallituksella on edessään todennäköisesti jo tulevan kevään aikana valtiontalouden tasapainotustoimet. Ne tietävät kovia ratkaisuja eli isoja säästöjä, huomattavia leikkauksia, selkeitä veronkorotuksia ja mahdollisesti myös uusia, veroluonteisia maksuja.

Hallituksella oli kova halu saada kattava työmarkkinasopimus aikaan. Se teki kaikkensa työrauhan eteen, mitä osoittaa sekin, että osa sopimuksen turvaavasta ostovoiman kasvusta tulee veronkevennysten kautta.

Työmarkkinasopu maksoi valtiolle lopulta reilut 400 miljoonaa euroa. Monen talousoppineen mielestä se oli liian paljon.

Poikkeukselliset olot vaikuttivat osaltaan sopimuksen syntymiseen.

Työnantajapuoli hylkäsi aikoinaan keskitetyt tuloratkaisut aikansa eläneenä ilmiönä. Nyt syntynyt raamisopimus osoittaa sen, ettei aika ole sittenkään ajanut välttämättä keskitetyn palkkasovun ohi.

SAK on jo ehtinyt liputtaa raamisopimusten jatkumisen puolesta, mikä ei ole ihme, sillä sopimuksen ansiosta palkansaajajärjestöillä on taas tehtävä yhteiskunnassa.

Työnantajapuoli suhtautuu asiaan ymmärrettävästi pidättyvämmin. Suorapuheisin oli EK:n toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen, jonka mielestä palkoista pitäisi päättää jatkossa entistä enemmän yrityksissä.

Aika näyttää, onko uudesta raamimallista nykyajan tupoksi.

Raamisopimus on joka tapauksessa osoitus siitä, että Suomesta löytyy yhä taitoa ja tahtoa puhaltaa samaan suuntaan silloin, kun on pakko.

Eurooppaa ja muuta maailmaa ravisteleva talouskriisi rantautuu ennen pitkää varmuudella myös pohjoiseen, halusimme sitä tai emme. Suomella ei olisi ollut tässä tilanteessa varaa palkkakilpailuun, eikä työmarkkinalevottomuuksiin.

Vaikka raamisopimus ei yksin turvaa Suomen tulevaisuutta, se luo tänne vakautta ja ennustettavuutta.

Sopimuksen ansiosta meillä tiedetään jo tässä vaiheessa talouskriisiä se, millaista työmarkkinapolitiikkaa euron pohjoisrajoilla harjoitetaan seuraavan 25 kuukauden aikana. Monessa muussa maassa tällaisesta nähdään vain unta.

Tässäkin asiassa muun Euroopan on syytä ottaa mallia Suomesta.