Sikamainen juttu
Joulu lähestyy. Sen näkee A-studiosta.
Ylen ajankohtaisohjelmalla on tapana julkaista eläinaktivistien salakuvaamia sikafilmejä (K-18) aina kristikunnan harjoittaman kinkkujuhlan alla.
Filmin juoni oli tälläkin kertaa sama, kuten myös näyttelijäkaarti, johon kuului etupäässä sairaskarsinoista tavoitettuja sikoja. Joltakin puuttui häntä, toisella oli paise jalassa, kolmas söi kaidetta ja neljäs lojui muuten vaan betonilla.
Myös vainajia vilahti kuvissa.
Katsoja reagoi, kuten olettaa saattaa: voi kauhea, miten hirveää!
Jokainen meistä lienee samaa mieltä siitä, että eläimiä pitää kohdella hyvin.
Siitä, kuinka hyvin, ei vallitse yhtä suuri yksimielisyys.
Sikafilmin työstäjänä kunnostautuneen Oikeutta eläimille -yhdistyksen (OE) mielestä ihmiset ja eläimet ovat tasa-arvoisia olentoja, koska ne ovat molemmat eläimiä.
Siksi OE ajaa eläimille samoja oikeuksia kuin ihmisille.
Ja tällä kertaa asianajovälineeksi on valittu sika.
Oikeutta eläimille syntyi 1995.
Perustajat olivat pääkaupunkiseudun nuoria eläinaktivisteja, jotka väsyivät Eläinsuojeluliitto Animalian ja Suomen eläinsuojeluyhdistyksen vanhoillisuuteen. Nämä kun tyytyivät ajamaan asiaansa lain puitteissa.
Piskuinen, mutta äänekäs OE vastustaa eläinten hyötykäyttöä, jota se kutsuu riistoksi.
OE:n jäseniä yhdistää paitsi eläinsuojeluaate myös veganismi. Vegaani on henkilö, joka ei syö eläin-, eikä maitotuotteita.
Kysymys ei olekaan vain sioista.
OE:n mustalta riistolistalta löytyvät myös naudat, kanat ja muut kotieläimet sekä turkis-, sirkus- ja koe-eläimet. Yhdistys inhoaa lihansyönnin lisäksi muun muassa McDonaldsia, metsästystä, delfinaarioita ja eläintarhoja.
OE:n tavoitteena on – vaikkei se tätä kylällä huutelekaan – kaiken edellä mainitun rikollisuuden kitkeminen Suomesta.
Monet muistavat OE:n takavuosien turkistarhaiskuista, joiden lopputuloksena sekä minkit että Suomen kansa oppivat vihaamaan eläinsuojelusanaa.
Iskujen kaava oli aina sama: joukko kasvonsa peittäneitä tihutyöntekijöitä tunkeutui öiseen aikaan kettu- tai minkkitarhalle paeten tihutyönsä tehtyään häntä koipien välissä kommuuneihinsa kiistäen päivänvalossa kaiken.
Myös OE kiisti osallisuutensa iskuihin, joiden tekijäksi ilmoittautui Eläinten vapautusrintama -niminen järjestö. Valhe paljastui, kun osa iskijöistä jäi kiinni.
Iskujen lisäksi eläinaktivistit rikkoivat turkisliikkeiden ikkunoita, sotkivat niiden seiniä ulosteella, herjasivat liikkeenharjoittajia murhaajiksi, polttivat liharekkoja ja ihailivat brittiekoterroristi Barry Hornea, joka kuoli 2001 nälkälakkoon vankilassa, missä hän istui 18 vuoden tuomiota murhapoltosta.
Vaikka eläinaktivistit ovat vaihtaneet teräslankapihtinsä videokameroihin, tavoite on entinen.
He haluavat lopettaa niin kutsumansa tehomaatalouden Suomesta. He haluavat vapauttaa eläimet häkeistään, karsinoistaan ja tarhoistaan.
Ja he haluavat eläimille samat oikeudet kuin ihmisille.
Keinoja kaihtamatta.
Kirjoittaja on Lapin Kansan pääkirjoitustoimittaja.




haluaisin vain tietää kuka kirjoitti tämän kolumnin
Ilmoita asiaton kommentti