Kolumnit

Päivitetty 26.11.2011 05:35, julkaistu 26.11.2011 03:30

Väyrynen on jo voittaja

Kuka kuunaan päivänä olisi uskonut vielä viime keväänä, että keskustan presidenttiehdokkaaksi vastoin puolueensa johdon toiveita rynninyt Paavo Väyrynen on tällä hetkellä tyrkyllä tammikuun presidentinvaalien toiselle kierrokselle.

Tasapäin persujen Timo Soinin, demareiden Paavo Lipposen ja vihreiden Pekka Haaviston kanssa.

Kun Väyrynen taistelee lähes kymmenen prosentin kannatuksella kakkospaikasta, yllätyksestä voi perustellusti jo puhua.

Ikuisesta häviäjästä on jo tullut vaalien voittaja.

Väyrysen vuodet ovat olleet yhtä tappioputkea. Hän hävisi nolosti puolueensa puheenjohtajavaalin toissa kesänä, mies kammettiin kylmästi takarivin taaviksi. Eduskuntavaaleissa kävi vielä köpelömmin: mies passitettiin pihalle.

Vieläpä oman puolueen johto teki kaiken voitavansa estääkseen Väyrysen ehdokkuuden. Varapuheenjohtaja Timo Kaunisto ilmoitti jopa häpeävänsä Väyrysen puheita ja tekemisiä.

Häveliäisyyttä on kerääntynyt sittemmin sen verran, että puolue yrittää myötäelää ehdokkaansa mukana.

Väyrysen suoritus on siis kivenkova. Sitä ei vesitä edes Soini kevään jytkyllään. Hän ui jo perussuomalaistenkin kutimiin, kun Soinin tavoitteet ovat kuntavaaleissa.

Väyrysellä on ääretön itsetunto. Niinpä mies uskoo vakaasti olevansa Jumalan valittu johdattamaan Suomen kansaa. Ainakin, jos on uskominen puoluetoveri Mikko Pesälän sanomisia.

Tällainen uho näyttää vetoavan maakansaan.

Väyrynen itse ei ole välittänyt pätkääkään oman puolueen, saati muun kansakunnan väyrysvihasta, vaan viilettää nyt viitapirun lailla galluppien kärkiviisikossa.

Kova habitus kyykytti kesällä koko kepukentän. Kukaan eturivin puoluesatraapeista ei uskaltautunut vastaehdokkaaksi jäsentenvälisiin. Puolueen ehdokkuudesta kieltäytyneiden listasta tuli paras poliittinen vitsi pitkiin aikoihin.

Keskustan johdon oli loppukesällä nöyrryttävä pakon edessä: eilisen mies ja kumpujen öiden vanki oli pian ainoa vaihtoehto.

Ei tähän kukaan muu suomalainen poliitikko olisi pystynyt.

Moisessa menossa täytyy olla jo suurta magiaa, kun moneen kertaa poispotkittu ja liki jänkhään poljettu Väyrynen lähestyy jopa oman puolueen kannatuslukuja.

Jängän pohjamudista mies nousee kuin muuan kuolemattomuuden symboli – Fenix-lintu tuhkasta egyptiläisessä mytologiassa – kokoamaan edeltäjänsä tuhkat mirhaiseksi munaksi synnyttäen aina vain uutta elämää.

Ei auta kuin äimistellä. Väyrynen on jo nyt presidentinvaalien voittaja tekemällä liki mahdottomasta mahdottoman.

Kaiketi sinni kasvaa iän karttuessa ja poliittisten tappioiden nöyryytys vain kiihdyttää menoa.

Väyrynen näyttää olevan ilmeisen tyytyväinen tähänastiseen menestykseen. Presidenttiyttä hän ei liene oikeasti sentään haaveile.

Vaikka hän yhä vakuuttaa voittavansa vaalit, vaikuttaa siltä, että hän jo viljelee sanoissaan itseironiaa valituksi tulemisestaan.

Sellaista hymynkaretta entisen tahtopoliitikon kasvoilta on alkanut näkyä.

Se taas ei mikään ihme ole. Hän on jo antanut näpäytyksen kepueliitille.

Kirjoittaja on Lapin Kansan pääkirjoitustoimittaja


AVAINSANAT:

Kommentit (10)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)4.12.2011 15:04

Eikö toimittaja osaa kirjoitaa sanaa perussuomalainen puolue.On koulunkäynti mennyt hukkaan.Sehan on haukkumasana ja sinä olet siitä vastuussa,kun käräjille mennään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)2.12.2011 22:14

Enpä ole vielä tavannut rehellistä kepulaista ihmistä.kusipäitä ja pettureita ovat kaikki .Paavo Väyrynen Pahimmasta päästä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.11.2011 12:41

Nyt tarjoillaan oppositiolle hopealautasella voittoa seuraavassa kunnallisvaalissa; kunnallinen itsehallinto on tuhottu, aluepoltiikka on lopetettu, lähipalvelut vaarannettu,palvelurakenne kaadettu jne. On tultu todellakin uuden kokoomus-sosdemit kuntadarvinismin , voimakkaiden, keskittävien, suuruutta ihannoivien keskittävien voimien suloisille virvoittaville lähteille. Ne helmeilevät häikäilemättömän kirkasta ja maukasta hapekasta pohjavettä. Juokaa kun janottaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.11.2011 09:24

Sunkannattaa ilmiantaa poliisille, jos omistaja puuttuu lehden sisältöön, se kun laissa kielletty. Millä tavalla esim. Alma Median suurin omistaja sanomalehti Ilkka edes pystyy puuttumaan siihen, nitä Almalainen Kainuun Sanomat meistä kainuulaisista kirjoittaa. Kyllä niillä on tekemistä omissakin asioissa.









.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.11.2011 03:55

No onpas siinäkin kommentti,ettei lehden omistaja
voi puuttua lehden sisältöön. Höpö,höpö.
Mediahan tätä maata juuri ohjailee,haluamaansa suun-
taan. Matti Vanhasen pihaltakin etsittiin lautaka-
saa vuosikausia, ja oltiin viemässä valtakunnan
oikeuteenkin, suurien lehti-otsikoiden saattelema-
na. Kun tuli tosipaikka eteen, ei edes huomautusta
voitu antaa. Kato vain tämäkin sensuroidaan 17:34
Mutta kirjoitan sitten lisää, näet mikä on totta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.11.2011 17:34

Tarkoitatko, että pinna ei kestänyt Jumalalla vai Väyrysellä, Erkko ei kuten ei kukaan mukaan voi lain mukaan voi puuttua lehtien toimituksien tekemisiin, siis lehden sisältöön.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.11.2011 15:40

Eikö Erkolla taaskaan pinna kestänyt totuutta?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.11.2011 15:22

Näin on. Väyrynen vetoaa Jumalan ja Kekkosen suosioon höynäittäen näin uskovaisia, vaikka mitää mandaattia Väyrynen ei näiltä herroilta ole saanut, vaikka näin väittääkin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.11.2011 13:35

Jumalan valittu, maan kansa, satraappi? Onko jollekin unohtunut Raamattukasetti yöksi päälle?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.11.2011 10:39

Paavo on monissa liemissä keitetty - ei mikään kehäraakki... ja tuskin se valtiotieteen tohtorin arvo on mistään ostettu tahi kopioitu! Jos joku poliitikko on joskus ollut Urho Kaleva Kekkosen opissa, niin tietää miten pitää toimia maan eduksi, liikaa mielistelemättä rahan valtaa, niin Paavo. Valtiomiehiä on vähän, tusina poliitikoita sitäkin enemmän... niiksi luen Manun, Reissu-Ahtin, Noita-Akan, Mooseksen... lukematon lista vähäpätöisiä kallispalkkaisia tyhjäntoimittajia ja isänmaan suohonpolkejia!!!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI Päivitetty: 23.5. 23:27 23

    RETKIKUVAMuutaman hiljaisemman vuoden jälkeen valtioneuvosto on saanut käsiteltäväkseen aloitteita uusien kansallispuistojen perustamiseksi. Esimerkiksi Enontekiöllä luontojärjestöt...
  2. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA Päivitetty: 23.5. 21:16 15

    Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ei vahvista tietoa, jonka mukaan Kreikan eroamiseen eurosta olisi juuri nyt alettu tehdä erityisiä varautumissuunnitelmia.
  3. Sakkoja vale-eläinlääkärille - rokotti ilman pätevyyttä

    KOTIMAA 23.5. 18:55 01

  4. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 01

  5. Taas mystinen yliajon yritys Kanta-Hämeessä

    KOTIMAA 23.5. 18:52 00

  6. Liikennelentäjät hyväksyivät Finnairin säästösopimuksen

    KOTIMAA 23.5. 18:51 00

  7. Huippu-urheilijoista joka toinen juoksee lääkäriin

    URHEILU 23.5. 17:33 11

  8. Ehdollista yhtiön varojen hukkaamisesta

    LAPPI 23.5. 15:54 23

  9. Wallinin asuntokaupoista ei aloiteta esitutkintaa

    KOTIMAA 23.5. 14:37 19

  10. Venäjä sanoo kehittäneensä Naton ohjuskilven läpäisevän ohjuksen

    ULKOMAAT 23.5. 14:39 11

  1. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 868

  2. Anteeksipyyntö

    PÄÄKIRJOITUKSET 4.10. 15:13 576118

  3. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1534

  4. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  5. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6944

  6. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 417

  7. Ei auta itku, Leijonat taas ilman mitalia kotikaukalossa

    URHEILU 20.5. 16:06 55

  8. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 38

  9. Puolet kreikkalaisista ei säästäisi

    ULKOMAAT 19.5. 22:42 3418

  10. ”Karhu pelotti poikia”

    URHEILU 19.5. 19:19 718

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  7. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  8. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  9. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  10. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30344

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  4. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  5. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320852

  6. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  7. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14214

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10176

  1. Kunnat haluavat lisää kansallispuistoja

    LAPPI 23.5. 22:14 2 3 201

  2. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    KOTIMAA 23.5. 21:15 1 5 153

  3. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 8 68 142

  4. Ehdollista yhtiön varojen hukkaamisesta

    LAPPI 23.5. 15:54 2 3 122

  5. Huippu-urheilijoista joka toinen juoksee lääkäriin

    URHEILU 23.5. 17:33 1 1 107

  6. Venäjä sanoo kehittäneensä Naton ohjuskilven läpäisevän ohjuksen

    ULKOMAAT 23.5. 14:39 1 1 100

  7. Lapin malmiratojen rahoitusta ei löydy budjetista

    LAPPI 25.8. 08:04 29 6 98

  8. Eutanasia jakaa saattohoidon asiantuntijoiden mielipiteet

    KOTIMAA 23.5. 18:54 0 1 98

  9. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 3 8 97

  10. Poromies ampui ja varasti kaksi kantavaa vaadinta naapuritokasta Käsivarressa

    LAPPI 25.2. 11:01 58 154 88

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu