Pääkirjoitukset

Päivitetty 24.11.2011 05:35, julkaistu 24.11.2011 03:30

Kunnat panttaavat edelleen tietojaan

Kunnantoimiston ei tarvitse olla varsinainen tietotoimisto, mutta ei sen pidä olla myöskään mikään pimittäjä. Pelkkä kunnallisista päätöksistä kertominen ei riitä, vaan asioista pitää puhua avoimesti jo niiden valmisteluvaiheessa.

Vain tällä menetelmällä taataan vapaa kansalaiskeskustelu, kun vaikkapa yhteisiä verorahoja johonkin hankkeeseen ollaan sijoittamassa. Kuntalaisellekin annetaan oikeus mielipiteeseen siitä, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.

Kuntalain henki avoimuudesta on täysin selkeä. Ei missään tapauksessa riitä, että valtuuston ratkaisuista puhutaan vasta sitten, kun puheenjohtajan nuija on kopsahtanut pöytään. Poikkeuksiakin toki on, mutta niitä on todella vähän.

Avoimuus kunnallisessa päätöksenteossa on tärkeää jo demokratian kannalta. Vaikka kuntalainen vaaleissa tarjoaakin vallanmurustaan jollekin ehdokkaalle, ei päätöksentekoa pidä rajata vain muutaman johtavan poliitikon ja virkamiehen kabinetteihin.

Tämä pätee siitä huolimatta, tulipa ehdokas vaaleissa valituksi tai ei. Luottamushenkilöt hoitavat käytännössä päättämisen, mutta keskustelua ei voi keneltäkään kuntalaiselta kieltää.

Usein varsinainen asioista päättäminen tapahtuu vieläkin pienemmässä piirissä. Poliittisilla ryhmillä on omat johtajansa, joiden sana tuntuu ainakin joskus painavan yllättävän paljon. Päätösesitys myös omalle ryhmälle voi syntyä vain muutaman henkilön kokouksessa kabinetin hämärissä.

Hiljaisia istujia ja nyökyttelijöitä näkyy valtuustoissa paljon. Voi hyvällä syyllä kysyä, onko valtuutettu äänestäjänsä luottamuksen arvoinen, jos hän istuu lähes koko valtuustokauden hiljaa ja kuuntelee vain neuvoja ylhäältä.

Jokaisessa kunnassa on varmasti esimerkkejä siitä, mitä salamyhkäinen asiainhoito voi saada aikaan. Kun asioista ei kerrota tarpeeksi ajoissa, lähtevät huhut liikkeelle ja värittyvät. Kuntalaisten luottamus koko päätöksentekokoneistoa kohtaan voi tässä tapauksessa murentua.

Avoimuus on monissa kunnissa käsitetty kokonaan väärin. Kuntalaisille kerrotaan vain myönteisistä seikoista, mutta vähänkin ”vaikeasta” asiasta vaietaan. Syynä voi joskus olla sekin, että virkakoneisto on ylhäältä päin ohjelmoitu vaikenemaan.

Kunnantalolle ei saa linnoittautua suljettu yhteisö, joka askartelee suurten asioiden kanssa pienessä piirissä. Päätökset koskettavat suurta joukkoa, jolla silläkin on oikeus tietää, mitä on tapahtumassa.

Tavallinen kaduntallaaja ei välttämättä aina osaa itse tietoa hakea. Esimerkiksi kaavoitusasiat voivat edetä pitkälle ennen kuin kansalaiset heräävät.

Ja monesti heräävät liian myöhään.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)29.11.2011 06:36

Kaikki kunnat panttaa tietoja,että käykää tarkistuttamassa,mitä kaikkea paskaa sinne on valehdeltu meistä.Varsinkin sosiaalialan puolella on sellaista tietoa,jotka on ehdottomasti tarkistettava.Niin minä ainakin teen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)24.11.2011 20:45

Jos kunnan viranomaiselta pyytää itseään koskevia tai vastaavasti julkisia tietoja, niin kunnan viranomaisen on myös ne annettava.
Julkisuuslain rikkominen on syytteenalainen rikos. Asiakkaalla on oikeus tarkistaa itseään koskevat tiedot ja senkin eväämisestä on annettava kirjallinen päätös valitusosoituksineen

Kun Suomessa on virkamiesvalinta muuten samanlaista kuin muinaisessa Neuvostoliitossa, eli jos on puolueelle uskollinen, niin sehän riittää.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Wallinin asuntokaupoista ei aloiteta esitutkintaa

    KOTIMAA Päivitetty: 23.5. 14:40 00

    WALLIN2Puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) asuntokaupoista ei aloiteta esitutkintaa.
  2. Venäjä sanoo kehittäneensä Naton ohjuskilven läpäisevän ohjuksen

    ULKOMAAT Päivitetty: 23.5. 14:40 00

    Venäjä ilmoitti keskiviikkona tehneensä onnistuneen koelaukaisun uudella mannertenvälisellä ballistisella ohjuksella. Ohjus pystyy Venäjän mukaan...
  3. Mies tunnusti kolme apteekkiryöstöä

    KOTIMAA 23.5. 10:56 00

  4. Laukkanen ja Mattsson uivat välieriin EM-kisoissa

    URHEILU 23.5. 14:36 00

  5. Yksityisten parkkisakoille tulossa loppu

    KOTIMAA 23.5. 14:33 00

  6. Venäläiskone syttyi tuleen Tshekissä - 19 loukkaantui

    ULKOMAAT 23.5. 14:35 00

  7. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 530

  8. Nuoret arvostavat sanomalehtiä - lukevat ne netissä

    KOTIMAA 23.5. 12:36 10

  9. Ounasrasteilla peräti 280 osallistujaa

    URHEILU 23.5. 12:00 10

  10. Sámiráđđi bivdá evttohasaid gudnebálkkášumi oažžun

    SÁGAT 23.5. 11:25 10

  1. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1328

  2. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14228

  3. Itäraja avautuu entistä enemmän

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.5. 04:30 351

  4. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  5. Finnair ja lentäjät neuvottelutulokseen

    KOTIMAA 22.5. 15:21 91

  6. Jääkarhun pennun kevätriemua - KATSO KUVAT!

    LAPPI 22.5. 13:56 126

  7. Lentoemännät: Finnair lipeämässä sovitusta

    KOTIMAA 22.5. 15:21 96

  8. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  9. Sopupeleistä tuomitut ex-ropsilaiset hakevat valituslupaa KKO:lta

    URHEILU 22.5. 12:35 99

  10. Finnairin Euroopan-kumppaniksi Flybe

    KOTIMAA 22.5. 08:26 96

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30243

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10076

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  7. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320752

  8. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  9. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  10. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30243

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1428

  4. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  5. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320752

  7. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10076

  1. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 13 28 1243

  2. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 5 30 1164

  3. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 2 4 842

  4. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 302 43 753

  5. Tulvahuiput ohi Lapissa

    LAPPI 22.5. 09:05 4 31 696

  6. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 2 8 568

  7. Ivalon ainoa matkatoimisto konkurssiin

    LAPPI 22.5. 12:59 1 5 541

  8. Pernilla ei päässyt finaaliin

    LAPPI 23.5. 00:16 1 8 499

  9. Pernilla jäi finaalista, mutta nautti ”mielettömästä fiiliksestä”

    KULTTUURI 22.5. 23:27 1 2 301

  10. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 3207 52 272

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu