Rovaniemi jäi yksin kartellitaistelussa
Rovaniemi nostaa kanteen raakapuukartellista Stora Ensoa vastaan. Päätös on oikea, vaikka kanteeseen liittyy 30 000-80 000 euron tappioriski.
Kysymys on paljon muustakin kuin rahasta. Päätöksellään kaupunki osoittaa puolustavansa lainmukaista toimintaa yhteiskunnassa.
Markkinaoikeus tuomitsi Stora Enson ja Metsäliiton 2009 yhteensä 51 miljoonan euron sakkoihin raakapuukartellista. UPM-Kymmene välttyi sakolta ilmiantaessaan kartellin, johon yhtiöt olivat sitoutuneet vuosina 1997-2004.
Hintayhteistyö eli nk. savujako oli järjestelmällistä, johdettua ja tuottavaa.
Metsäntutkimuslaitoksen mukaan kartellista koitui metsänomistajille 1-1,5 miljardin euron vahinko. Alihinnoittelu koski jopa 400 000 metsänomistajaa.
Lain mukaan kartelliin syyllistyneet ovat korvausvelvollisia vahingon kärsijöille.
Silti vain noin 1 000 metsänomistajaa – joukossa satakunta lappilaista – aikoo lähettää kartelliyhtiöille laskun saamatta jääneistä puutuloista. Laskun loppusumma nousee noin 30 miljoonaan euroon.
Oikeuksiaan puolustavien pieni määrä johtuu osaltaan metsänomistajien edunvalvojaksi itseään mainostavasta MTK:sta. Se on suhtautunut nihkeästi kanteisiin ja jopa pelotellut kannetta harkitsevia oikeusjuttuun liittyvillä taloudellisilla riskeillä.
Samoin ovat tehneet MTK:n organisaatioon epävirallisesti kuuluvat metsänhoitoyhdistykset, joiden tehtävänä on valvoa metsänomistajien etuja paikallisesti, ja joille metsänomistajat maksavat pakollista metsänhoitomaksua.
Tämä on herättänyt epäilyksiä siitä, että nk. edunvalvojat kuuluvat vastapuolen leiriin.
Metsäliitto – 130 000 metsänomistajan osuuskunta – petti puukartellissa omistajansa. Sen ja metsänhoitoyhdistysten päättävissä elimissä on istunut samoja miehiä ja naisia. He ovat olleet yhtä aikaa ostajan ja myyjän asialla.
Samat henkilöt ovat saattaneet toimia myös kuntien ja seurakuntien päättävissä elimissä päättämässä siitä, nostetaanko kanne vai ei.
Rovaniemi myi puuta Stora Ensolle 1999-2004 noin miljoonan euron edestä. Kaupunki katsoo kärsineensä kartellista 250 000 euron tappion.
Summa on samassa suhteessa Metsähallituksen kanteen kanssa. Metsävaltio hakee yhtiöiltä 282 miljoonan euron korvauksia. Korot nostavat summan lähes puoleen miljardiin euroon.
Rovaniemi voi jäädä ainoaksi kartellikorvauksia perääväksi lappilaiskunnaksi. Joukkoon ei välttämättä liity yhtään lappilaisseurakuntaakaan, vaikka osa niistäkin on käynyt puukauppaa kartelliyhtiöiden kanssa.
Vaikka monen kunnan ja seurakunnan puukauppa on ollut vähäistä, ne ovat silti selityksen velkaa veronmaksajille.


Ei kai Rovaniemi niin kovin yksin jäänyt tässä
puukartellijutussa, vaikka kunnanjohtaja kepu-
lainen onkin. Muistelen että korvauksen vaati-
joita on satoja, pitkin suomea.
Ilmoita asiaton kommentti