Vanhanen

Haastattelin päätoimittajan kanssa Matti Vanhasta Pohjanhovissa vuoden 2003 alussa eli vähän sen jälkeen, kun Vanhanen nousi ensimmäisen kerran pääministeriksi.

Lapin Kansa tarjosi ruuan. Esitimme tuoreelle pääministerille, että otetaan Urho Kekkosen suosikkiruokaa eli poron kieltä.

Vanhanen ei halunnut seurata Kekkosen jalanjälkiä ja tyytyi käristykseen. Pääministeri kertoi syöneensä Sodankylässä koparakeittoa eikä aikonut erehtyä toista kertaa.

Se jäi ensimmäisestä haastattelusta mieleen, että tämä mies osaa asiat. Arvostin Vanhasta hänen asiantuntemuksensa vuoksi enkä piitannut siitä, jos hän oli ennakkoluuloinen ruuan suhteen. Kekkosen suosikkiruoka ei vain maistunut.

Haastattelussa pysyttiin koko ajan tiukasti asiassa. Ruuan valinta taisi olla ainoa yksityiskohta, joka valotti Vanhasen persoonaa.

Toimittaja Eveliina Talvitien mainiossa

Matti Vanhanen - Mies joka halusi olla asia

-kirjassa käy ilmi, miten Vanhanen pääministerinä ollessaan yritti pitää oman elämänsä julkisuuden ulkopuolella. Alussa se onnistui, mutta toisen kauden loppupuolella alkoi olla vaikeaa.

Ensimmäisellä hallituskaudella Vanhanen oli vahvassa nosteessa. Vuonna 2004 Leif Salmen kirjoitti Iltalehdessä, että Matti Vanhanen nousee niin halutessaan presidentiksi Tarja Halosen toisen kauden jälkeen.

Seuraavana vuotena Vanhaselle tuli avioero ja vähitellen alamäki alkoi. Journalismikin muuttui, kun toimittajat rupesivat etsimään uutta tapaa uutisoida politiikasta.

Talvitien kirjassa siteerataan filosofi Maija-Riitta Ollilaa, jonka mukaan tiedotusvälineistä on tullut ”ämmiä, eräänlaisia konventionaalisen moraalin vartijoita”.

Aiemmin toimittajat kokivat olevansa vallan vahtikoiria, mutta kaupallisten paineiden kasvaessa toimittajat keskittyvät poliitikkojen yksityiselämään. Rupesimme moralisoimaan.

Vanhanen on ammatiltaan toimittaja. Talvitien mielestä hän ei silti osannut toimia toimittajien kanssa. Vanhanen uskoi pärjäävänsä yksin. Hän ei ottanut julkisuuden hallinnassa neuvoja vastaan, vaikka olisi tarvinnut.

Kirjan nimi tulee siitä, että Vanhanen halusi olla julkisuudessa pelkkä asia. Toimittajille se ei kuitenkaan riitä. Poikkeuksellisen harmaasta miehestä kaivettiin poikkeuksellisen värikkäitä tarinoita.

Talvitie tuleekin siihen johtopäätöksen, että pääministerin on nykyään pakko avata yksityisyyttään ainakin jossakin määrin.

Vanhasen asenne hallituksen työhön poikkesi selvästi esimerkiksi Paavo Väyrysen linjasta. Väyrynen haki konfliktia hallituksen sisälläkin, koska se saattoi lisätä keskustan kannatusta. Lisäksi riidat kiinnostivat ihmisiä. Vanhasen näkökulmasta parasta oli, jos hallituksen työstä puhuttiin mahdollisimman vähän.

Talvitie on työssään Vanhasen alainen, mutta kirjasta sitä ei kovin paljon huomaa. Yhdessä Jari Tervon fiktiiviseen Koljatin kanssa Talvitien kirja antaa mielenkiintoisen näkökulman aivan lähihistoriaan.

Kirjoittaja on Lapin Kansan pääkirjoitustoimittaja.