Pääkirjoitukset

Päivitetty 16.11.2011 05:35, julkaistu 16.11.2011 03:30

Poliitikko tarvitsee lain ohella moraalia

Suomi ei ole missään tapauksessa poliittisen korruption kärkimaita, mutta erilaisia merkkejä kulisseihin kätkeytyvistä, ainakin epäilyttävistä menettelytavoista on viime aikoina tullut meilläkin esiin.

Jokaisen epäilyttävän tapauksen tutkiminen on tärkeää, sillä myös korruptioon pätee vanha viisaus. Jos tekijät onnistuvat, tulevat he ahneemmiksi ja yrittävät suuremmilla panoksilla uudelleen.

Juuri nyt on alkanut kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok.) lahjusoikeudenkäynti. Ryhtymättä etukäteen ennakoimaan oikeuden päätöstä voi sanoa, että tämäkin kivi kannattaa kääntää. Sen verran kummallisia käänteitä esimerkiksi syntymäpäiväjuhlien järjestämiseen liittyy.

Samaa mieltä ovat asiantuntijat. Heidän mukaansa asioiden puimisesta on jo sinänsä hyötyä riippumatta siitä, millaiseen päätökseen käräjillä päädytään. Hyvä veli -verkostoista on veistelty, mutta nyt niiden oikeudenmukaisuus testataan myös lakituvassa.

Julkisoikeuden professori Ari Salminen Vaasan yliopistosta on todennut, että meillä on saattanut syntyä tilanteita, joissa yleinen moraalintaju on horjahtanut tai ainakin on käyty kokeilemassa rajoja.

Helsingissä koolla olleet Suomen johtavat lahjonnan ja pimeän työn asiantuntijat ovat sitä mieltä, että päättäjille on luotava oma eettinen koodinsa. Ei riitä, että lakipykäliä noudatetaan.

Näin varmasti on. Voi olla, että joku teko pysyy niukin naukin lakipykälien määrittämissä rajoissa, mutta ei kuitenkaan ole välttämättä eettisesti hyväksyttävä. Näitä rajoilla käyntejä on viime aikoina Suomessakin koettu.

Erilaisten rajatapausten julki tuominen ja mahdollinen oikeuskäsittely ovat omiaan varoittamaan poliitikkoja.

Kun asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, on myös politiikan rintamalla pysyttävä luvallisissa poteroissa.

Paitsi mahdolliset oikeuden antamat sanktiot poliitikkoja ojentaa jo julkinen keskustelu. Esimerkiksi vaalirahasotkuilla on ollut vaikutusta puolueiden viimeaikaiseen gallupmenestykseen.

Houkutukset rajalla liikkumiseen ja myös sen ylittämiseen ovat politiikassa suuret. Niitä ei ole tarjolla vain valtakunnan tasolla, vaan myös kunnissa, joissa niissäkin tehdään esimerkiksi kaavoituksessa suuria ja pitkälle kantavia päätöksiä.

Tästä syystä tehokas valvonta on tarpeen. Epäilyttäviä tapauksia ei missään nimessä tule painaa villaisella, vaan kaikki kivet on käännettävä. Jos valvontaa ei ole ja tekosissa onnistutaan, kasvaa houkutus yhä röyhkeämpään käyttäytymiseen.

Kyse ei ole vain yksittäisten poliitikkojen moraalista, vaan koko päätöksenteon uskottavuudesta.


AVAINSANAT:

Kommentit (13)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)21.11.2011 17:05

No missäs ne Matti Vanhasen tuomiot sitte viipyy
niistä rosvouksista 17.07 Jos kerta reippaasti
väitetään rosvoksi, pitää rikos ja tuomio löytää
kanssa. Lopputulema tuosta rosvouksesta oli ettei
huomautusta voitu antaa kun tuli tosipaikka.
Vanhasena hommaisin sulle tuomion herjauksesta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.11.2011 05:27

Voisiko 17:07 tarkentaa mainitsemansa Matti Vanha-
sen raha-automaattirosvoukset. Kun Vanhasta oltiin
suuren kohun saattelemana(kuinkas muuten)viemässä
valtakunnan oikeuteen, oli lopputulema ettei edes huomautusta voitu antaa kun tuli tosipaikka.Kyllä
minäkin, jos olisin ollut tuossa tilanteessa pää-
ministerinä olisin jo lopettanut. Maassa pitää sen-
tään olla jonkinlainen oikeuslaitos. Vuosikausia
nostettiin median ja television kautta uusia
"kohuja", joilla ei ollut mitään muuta pohjaa kuin
mustamaalata pääministeriä. Jos pääministeri on
rikollinen, siitä pitää myös antaa tuomio. Näin
sanoo laki.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.11.2011 03:41

Kova on kyllä sensuuri Erkon rengeillä. Eniten olis
kiinnostanut haittaako ketään että yksi pressaehdo-
kas on töissä venäläisessä kaasuyhtiössä, joka toi-
mittaa kaasua Suomeen?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.11.2011 19:07

Kun nyt seuraa noita kunnallisvaltuustoja ja niiden päätöksiä ja sitä yksimielisyyttä, jolla palvelujen alasajo ja yksimielisyys siellä kunnallisvaltuustossa tapahtuu,
nii n tulee mieleen, että mitä eroa tällä nykyisellä kunnallisvaltuustojen toiminnalla on verrattuna johonki n diktatuurivaltion polibyroon.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.11.2011 17:07

Lautakasallahan yritettiin peittää Matti Vanhasen Raha-automaattirosvoukset kepun kanssa.Miksi sitten Pääministeri jättää tehtävänsä.Sen takia,kun luottamusta ei ole enää kansaa kohtaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.11.2011 15:10

Suomessa on korruptiota vaikka Ruotsiinkin jakaa.Hyvävelijärjestö toimii niin mafiamaisesti,kuin olla ja voi.Tää vapaamuurariporukka on Suomen pahin Mafiapesä.Toinen on Ammattiliitot.Ei kaikki.Kaupungin ja kuntien virkamiehet ja valtion virkamiehet kuuluvat suurimmaksi osaksi tätä järjestelmää hyvksi käyttäen omien etujen tavoittelussa ja hyvaksikäytössä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.11.2011 09:44

Kattelin tuossa aamun uutisia kolmoselta. Siellä
taas "asiantuntija" Anja Kauranen paasasi televisi-
ossa Kanervan oikeudenkäyntiä. Rinnastettiin Ita-
lian mafiaa suomeen. Näyttävä kavalkadi henkilöi-
tä joita "epäiltiin" röyhkeistä kaavoitukseen liit-
tyvistä rikoksista Italialaisten tapaan. Ei voi kyllä sanoa muuta kuin: on röyhkeys huipussaan.
Eikö nyt pitäs myös tutkia veljesten Lipponen ja
Niinistö tekemisiä. Perustuslain vastaisesti liitos
euroon. Kansalle ei missään vaiheessa sanaakaan
että liitos voi veronmaksajille maksaa kymmeniä
miljardeja euroja. Mutta sitten Kanervaa epäillään
synttäripäivien kuluista, näyttävästi Tv;ssä.
Älä sensori poista, tätä kuitenkin tutkitaan jo
muuallakin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.11.2011 20:02

Asiallisia kommentteja kaikki. Juuri tämäntyyppisiä
asioita pitää käsitellä lehtienkin palstoilla eikä
tyhjänpäiväisiä liirum, laarumeita.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.11.2011 19:07

Lähtökohta on, että Suomi on poliisivaltio. Ns. viranomaistyönä voidaan epämieluisan kansalaisen elämä tehdä helvetiksi ja monesti näin on tehty.
Tuossa edellä on mainittu mm. Matti Vanhanen, Alpo Rusi ja Ruotsalainen. Mitään näyttöä ei saatu, mutta tutkittiin, jotta henkilö voitiin leimata keinoja kaihtamatta. Julkisuuden henkilöillä ei ole suojaa, ei tosin yksityisillä kansalaisilla sen kummemmin, pelkkä ilmianto riittää, kunhan kohde on sopiva. Sitten on niitä, joita ei tutkita ei sitten millään, vaikka syytä olisi, kuten esim. Lipposen, Halosen, Tuomiojan ja Liikasen toimia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.11.2011 10:17

Minua kiinnostaa kovasti,ovatko Lipponen ja Halonen Stasi-listalla. Mielestäni jo Sorsan oleminen sillä listalla on Koivistolle ollut riittävä syy salata asiakirja puolueen edun mukaisesti. Minulla on kumminkin vakaa epäily jäänyt kytemään, että siellä on eläviäkin ja viimeisiään veteleviä poliitikkoja. Oli syvä virhe sosiaalidemokratian kannalta, että asiakirja salattiin.
Sittemmin Lipponen kehittyi vasemmistososialistista oikeistososialistiksi ja siirtyi asiantuntijatehtäviin venäläis-saksalaiseen kaasufirmaan. satojen tuhansien vuositason verotuloilla. Lipponen on moralisti mutta joustava ja kehityskykyinen vielä vanhoilla päivilläänkin.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Wallinin asuntokaupoista ei aloiteta esitutkintaa

    KOTIMAA Päivitetty: 23.5. 14:40 00

    WALLIN2Puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) asuntokaupoista ei aloiteta esitutkintaa.
  2. Venäjä sanoo kehittäneensä Naton ohjuskilven läpäisevän ohjuksen

    ULKOMAAT Päivitetty: 23.5. 14:40 00

    Venäjä ilmoitti keskiviikkona tehneensä onnistuneen koelaukaisun uudella mannertenvälisellä ballistisella ohjuksella. Ohjus pystyy Venäjän mukaan...
  3. Mies tunnusti kolme apteekkiryöstöä

    KOTIMAA 23.5. 10:56 00

  4. Laukkanen ja Mattsson uivat välieriin EM-kisoissa

    URHEILU 23.5. 14:36 00

  5. Yksityisten parkkisakoille tulossa loppu

    KOTIMAA 23.5. 14:33 00

  6. Venäläiskone syttyi tuleen Tshekissä - 19 loukkaantui

    ULKOMAAT 23.5. 14:35 00

  7. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 530

  8. Nuoret arvostavat sanomalehtiä - lukevat ne netissä

    KOTIMAA 23.5. 12:36 10

  9. Ounasrasteilla peräti 280 osallistujaa

    URHEILU 23.5. 12:00 10

  10. Sámiráđđi bivdá evttohasaid gudnebálkkášumi oažžun

    SÁGAT 23.5. 11:25 10

  1. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1328

  2. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14228

  3. Itäraja avautuu entistä enemmän

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.5. 04:30 351

  4. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  5. Finnair ja lentäjät neuvottelutulokseen

    KOTIMAA 22.5. 15:21 91

  6. Jääkarhun pennun kevätriemua - KATSO KUVAT!

    LAPPI 22.5. 13:56 126

  7. Lentoemännät: Finnair lipeämässä sovitusta

    KOTIMAA 22.5. 15:21 96

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  10. Finnairin Euroopan-kumppaniksi Flybe

    KOTIMAA 22.5. 08:26 96

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30243

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10076

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  7. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320752

  8. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  9. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  10. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30243

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1428

  4. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  5. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320752

  7. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10076

  1. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 13 28 1243

  2. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 5 30 1164

  3. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 2 4 842

  4. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 302 43 753

  5. Tulvahuiput ohi Lapissa

    LAPPI 22.5. 09:05 4 31 696

  6. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 2 8 568

  7. Ivalon ainoa matkatoimisto konkurssiin

    LAPPI 22.5. 12:59 1 5 541

  8. Pernilla ei päässyt finaaliin

    LAPPI 23.5. 00:16 1 8 499

  9. Pernilla jäi finaalista, mutta nautti ”mielettömästä fiiliksestä”

    KULTTUURI 22.5. 23:27 1 2 301

  10. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 3207 52 272

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu