Miinaan astunut

Elettiin toista rauhan kesää 1946.

Savukosken kuoskulaiset kunnostivat kyläänsä, joka oli raunioina jatkosodan neuvostopartisaanien ja Lapin sodan saksalaisten jäljiltä.

Elämä jatkui. Kuoskussa kilkattivat vasarat.

15-vuotias Kauko Hannula auttoi siskon miestä veneenteossa ja veljeään aidan kunnostamisessa.

Työmaat sijoittuivat kahta puolen kylätietä, jonka yli apupoika juoksi edestakaisin. Hän oli menossa veneelle, kun jalan alla risahti.

Seuraava muistikuva Kaukolla on risukasasta, missä hän makasi rähmällään.

Kuoskulainen tiesi heti, mistä oli kysymys. Hän ei ollut ensimmäinen, eikä viimeinen kyläläinen, joka oli osunut saksalaisten läksiäislahjaan.

Serkkutyttö oli kuollut vuotta aikaisemmin miinaan, joka haavoitti serkkupoikaa. Isä Hannu Hannula oli astunut samana kesänä kaivolla tossumiinaan, joka oli vienyt häneltä toisen jalan.

Kun Kauko makasi myöhemmin sairaalassa, naapurin poika ajoi hevosella miinaan perunapeltoa karhitessaan. Poikavainajan veli käveli myöhemmin miinaan, mutta pelastui, kun ilmaan singonnut tappaja ei räjähtänyt.

Kaukon viimeinen muistikuva ennen pyörtymistä oli tietoisuus siitä, että hän oli menettänyt jalkansa.

Ansa, johon Kauko astui, oli saksalainen schrapnellmine eli hyppymiina.

Astuja sytyttää miinan sisällä viivepanoksen, joka palaa neljä sekuntia. Sen jälkeen pohjassa oleva hyppypanos räjähtää heittäen miinan ilmaan.

Samaan aikaan syttyy puolen sekunnin viivepanos, joka laukaisee pääpanoksen 1-1,5 metrin korkeudessa. Sitä seuraa sirpale- ja metallikuulasade, joka tappaa 15:n ja haavoittaa 30 metrin etäisyydelle asti.

Hyppymiina on tappomiina.

Kauko Hannula, 80, kuuluu harvoihin hyppymiinanpolkijoihin, jotka voivat kertoa kokemuksestaan jälkipolville.

Kuoskulaisen pelastuminen oli ihme. Hän ei menettänyt edes jalkojaan, vaikka niihin osui useita sirpaleita. Niistä kahta mies kantaa edelleen alaselässään.

Pitkän poromiesuran sittemmin tehnyt Hannula on sinut sirpaleidensa kanssa.

20-prosenttisella invalidilla ei ole ollut tapana valittaa kipuja, eikä tekemättömän työn määrää. Hän on kävellyt, juossut ja hiihtänyt porojen perässä yhtä paljon kuin Kemin Sompion erämaalaidunten muutkin tossumiehet.

Reilun 65 vuoden takainen tapahtuma ei ole silti unohtunut.

Hannula näkee yhä unia miinaan astumisesta. Ja aina, kun kuoskulainen poikkeaa maantieltä metsään, hän miettii sitä, onko penkkaan kätketty miina.

Eduskunta saa pian eteensä lakiesityksen, jolla Suomi sitoutuu allekirjoittamaan ns. Ottawan sopimuksen vuoteen 2012 mennessä.

Sopimus kieltää jalkaväkimiinojen käytön. Jo 156 maata on allekirjoittanut paperin, joka laadittiin 1997. Suomi on viimeinen, sopimukseton länsimaa, eikä eduskunta ole asiasta vieläkään yksimielinen.

Mitä mieltä siitä on miinaan astunut?

– Vaikea sanoa. Olen kyllä jyrkästi miinoja vastaan, mutta estääkö kielto sittenkään siviilien tappamista, hän kysyy.

Kirjoittaja on Lapin Kansan pääkirjoitustoimittaja.