Pääkirjoitukset

Päivitetty 11.11.2011 10:30, julkaistu 11.11.2011 03:30

Vasemmistoliitto hukassa

Koska jalkapallomies taipuu? Isojen puolueiden presidenttiehdokkaat kirmaavat jo kilvan vaalikentillä laukoen mielipiteitä asiasta kuin asiasta, mutta yksi pienemmän puolueen edustaja on joukosta poissa. Vasemmistoliiton ehdokasta ei kentillä näy.

Paine siihen, että puolueen puheenjohtaja, urheiluministeri ja kiivas jalkapallon ystävä Paavo Arhinmäki alkaa ehdokkaaksi, kasvaa päivä päivältä.

Aikaa päätöksen tekoon on enää noin viikko. Puoluevaltuusto kokoontuu 19.-20. marraskuuta päättämään ehdokkaasta. Puoluehallitus, joka esityksen tekee, on vahvasti Arhinmäen kannalla.

Esillä on toki ollut muitakin nimiä. Arhinmäki toivoi ehdolle naista, mutta kansanedustaja Annika Lapintie ja entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Outi Ojala sanoivat jo ”kiitos ei”.

Ehdolle on kaivattu myös ex-puheenjohtajaa Kalevi Kivistöä. Vasemmiston kestoehdokas vaikuttaa kuitenkin nykyään Eläkeläiset ry:n puheenjohtajana, joten kovin dynaamista ehdokasta puolue ei hänestä saisi.

Nettiä selaamalla löytyy toki muitakin esillä olleita nimiä, joskaan kaikkien vasemmistolaisuudesta ei ole takeita. Yhden nettikirjoittajan mielestä manserockin messias, Lokomon hitsaaja Pauli Antero ”Pate” Mustajärvi olisi kelpo ehdokas Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi.

Oman ehdokkaan asettamisella on selkeät perusteet. Ehdokas takaisi, että Vasemmistoliiton arvot ja painotukset ovat esillä vaalikeskusteluissa.

Vasemmistoliiton kannatus on jämähtänyt noin kahdeksan prosentin tietämiin, joten kaikki näkyvyys on Vasemmistoliitolle tarpeen.

Toisaalta gallupit eivät lupaa Arhinmäelle edes samaa kannatusta, mitä puolue kerää gallupeissa. MTV3:n kyselyn mukaan Arhinmäkeä kannatti presidentiksi vain yksi prosentti äänestäjistä.

Mikäli Vasemmistoliitto löytää lopulta oman ehdokkaan, puolueen kannattajilla ei ole vaikeuksia äänestää ensimmäisellä kierroksella. Riittää, että viitsii kulkea äänestyspaikalle.

Toisella kierroksella voi sen sijaan tulla isoja ongelmia. Mielipidekyselyjen perusteella toiselle kierrokselle pääsee ainakin kokoomuksen Sauli Niinistö. Onko hänen vastaehdokkaansa Nato-myönteinen Paavo Lipponen vai arvokonservatiivi Timo Soini? Miten käy Paavo Väyrysen?

Entä kuinka lojaaleja Lapin vasemmistolaiset ovat nykyiselle puoluejohdolle tai ylipäätään vasemmiston ehdokkaalle.

Kemijärveläinen kansanedustaja Markus Mustajärvi ja kansanedustaja Jyrki Yrttiaho muodostavat eduskunnassa oman ryhmän.

Lehtitietojen (Iltalehti 8.11. 2011) mukaan ryhmällä on ollut suuria vaikeuksia saada puheenvuoroa eduskunnan kyselytunnilla. Tästä on pitänyt huolen eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sd.), joka jakaa puheenvuorot.

Yrttiahon mukaan puheenvuoro lohkesi edellisellä kaudella selvästi herkemmin. Silloin puhetta johti kokoomuslainen Sauli Niinistö.

c


AVAINSANAT:

Kommentit (6)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)14.11.2011 19:44

Taisipa osua omaan nilkkaan 3.48 kirjoittaneelle,kun ei hyvksy rikkaiden veronnostoja.Mitä tulee euroon,niin Perussuomalainen puolue on ainoa,joka ei hyväksy euroa Suomen valuutaksi.Elä sie siellä valehtele tuulta paskaa.Kyllä kansa tietää totuuden.Itse olisin pohjoismaiden yhteistyön kannalla,mutta en liittoutusi niihinkään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.11.2011 03:48

No se SMP on saanut jo puolikymmentä vaalivoittoa,
vuosien saatossa. Miksi se vielä sallii tämmöset
typeryydet. Ja heitä sinäkin se lässytys, että nos-
tetaan joitakin veroja ja sillä asia korjaantuu.
Persutkin viime tutkimuksen mukaan kannattaa euroa,
vaikka tulokset ovat olleet aivan pelkkää katast-
rofia. Euro on kyntensä jo näyttänyt, pelkkää hul-
uutta vain.Esim muut pohjoismaat pärjäävät aivan
loistavasti omalla valuutallaan, kuten jo satoja
vuosia ovat pärjänneet. Suomi on hädissään lopet-
tamassa armeijankin että saadaan eurokumppaneille
ensiapua.Eikä sekään mitään auta. Voi V..tu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.11.2011 21:45

Vasemmisto petti kansan samalla tavalla,niin kuin sosdemitkin.menivät kokoomuksen rikkaitten kelkkaan mukaan.Taitavat ollakin rikkaita,kun näin menettelivät.Siis meillä Suomessa ei ole muuta puoluetta, kuin Perussuomalainen Puolue,joka ajaa työläisten etuja.Samalla olemme työttömien ja eläkeläisten etujen puolustajia ja puolestapuhujia.Ajamme kaikkien tavallisten ihmisten tasaarvoisuutta tässä Suomen maassa.Rikkaille on pääomatulovero nostettava 40 prosenttiin ja siitä ylöspäin porrastettuna,mitä enemmän pääomatuluoa on ,sitä enemmän on maksettava veroa.Nyt nämä suurrikkaat pääsevät aivän pulilla pääomatuloista,joista on minimaalinen vero.Todella härskiä veronkiertoa.Lakimuutos ja heti on saatettava muun verotuksen kanssa ajan tasalle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.11.2011 17:55

Kun suomi on kaulaa myöten kusessa euron takia,
on lapinkansan sivut myös menneet aivan pellei-
lyksi:poliisien kirjottamia sakkoja, ikkunan sär-
kemisiä, ojaan ajoja. Jos lehden omistajat eivät
enää anna muusta kirjoittaa, on aivan sama sulkea
koko sivut.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.11.2011 17:37

Satuin kerran pikalle Jakomäkeen, Arhinmäen
vaalitilaisuuteen.
Kysyi häneltä että miksi euron kurssia
pidetään niin korkeana dollariin nähden että suo-
men vientiteollisuus loppuu, ja turistimaat kuten
Kreikka ja Italia ovat kohta konkurssissa kun eivät
pysty myymään matkoja kilpailukyvyttömäksi reval-
voidun euron takia?
Arhinmäki vastasi ettei vika ole euron kurssin.
Joka asiat ymmärtää,tämä sanoo kaiken.
Jotka eivät ymmärrä, ei lisäselitys mitään auta.
Veikkaan suomalaisista 80%:a kuuluvan jälkimmäi-
seen porukkaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.11.2011 09:34

Vasemmistoliitto ajoi itsensä puun ja kuoren rakoon ministerikiimassaan ja seuraavat vaalit, oli ne mitkä tahansa saa puoluekannatuksen puolittumaan entisestään.
Mustajärven puheenvuorojen rajaamisella on selvä tarkoitus, hän edustaa tässä tapauksessa oppositiota ja on erittäin lahjakas ihminen arvioimaan käynnissä olevaa vaalikautta, hänen ääntään kuunnellaan yli puoluerajojen, siinä syy.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Laukkanen ja Mattsson uivat välieriin EM-kisoissa

    URHEILU Päivitetty: 23.5. 14:36 00

    Noora Laukkanen ja Matti Mattsson selviytyivät EM-uinneissa illan välieriin aamukarsinnoista Debrecenissä. Laukkanen pääsi jatkoon 200 metrin sekauinnissa ennätysajallaan 2.
  2. Yksityisten parkkisakoille tulossa loppu

    KOTIMAA Päivitetty: 23.5. 14:36 00

    PYSAKOINTI4Yksityiset valvojat eivät pian voi määrätä enää maksuja väärin pysäköidystä ajoneuvosta. Oikeusministeriön lakiluonnoksen mukaan yksityiset...
  3. Venäläiskone syttyi tuleen Tshekissä - 19 loukkaantui

    ULKOMAAT 23.5. 14:35 00

  4. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 530

  5. Nuoret arvostavat sanomalehtiä - lukevat ne netissä

    KOTIMAA 23.5. 12:36 10

  6. Ounasrasteilla peräti 280 osallistujaa

    URHEILU 23.5. 12:00 10

  7. Sámiráđđi bivdá evttohasaid gudnebálkkášumi oažžun

    SÁGAT 23.5. 11:25 10

  8. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 28

  9. Juomavesi keitettävä Marrasjärvellä

    KOTIMAA 23.5. 10:01 21

  10. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 24

  1. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1328

  2. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14228

  3. Itäraja avautuu entistä enemmän

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.5. 04:30 351

  4. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  5. Jääkarhun pennun kevätriemua - KATSO KUVAT!

    LAPPI 22.5. 13:56 126

  6. Lentoemännät: Finnair lipeämässä sovitusta

    KOTIMAA 22.5. 15:21 96

  7. Finnair ja lentäjät neuvottelutulokseen

    KOTIMAA 22.5. 15:21 91

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Sopupeleistä tuomitut ex-ropsilaiset hakevat valituslupaa KKO:lta

    URHEILU 22.5. 12:35 99

  10. Finnairin Euroopan-kumppaniksi Flybe

    KOTIMAA 22.5. 08:26 96

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30243

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10076

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  6. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  7. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320752

  8. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  9. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  10. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30243

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1428

  4. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  5. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320752

  7. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10076

  1. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 13 28 1243

  2. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 5 30 1164

  3. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 2 4 842

  4. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 302 43 753

  5. Tulvahuiput ohi Lapissa

    LAPPI 22.5. 09:05 4 31 696

  6. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 2 8 568

  7. Ivalon ainoa matkatoimisto konkurssiin

    LAPPI 22.5. 12:59 1 5 541

  8. Pernilla ei päässyt finaaliin

    LAPPI 23.5. 00:16 1 8 499

  9. Pernilla jäi finaalista, mutta nautti ”mielettömästä fiiliksestä”

    KULTTUURI 22.5. 23:27 1 2 301

  10. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 3207 52 272

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu