Syömävelkaista ei auta isä Jumalakaan

Kun kerran ollaan niin eurooppalaisia, kannattaisi tuntea hieman antiikin historiaa. Esimerkiksi kuningas Pyrrhos nykyisestä Turkin Anatoliasta. Sodassa voiton saatuaan ja tappionsa laskettuaan kuningas huokaisi: ”Vielä yksi tällainen voitto, niin olen hukassa!”

Euromaiden johtajat juhlivat viimeisintä voittoaan Kreikan ja euron pelastamisen kivisellä tiellä. Eihän se vain ole Pyrrhoksen voitto?

Sama kuningas sanoi naapureistaan: ”Oli miten oli – pelkään kreikkalaisia silloinkin kun he tuovat lahjoja.”

Juutalaiset tunnettiin Lähi-idässä lyömättöminä bisnesmiehinä. Silti sanottiin, että yksi kreikkalainen voittaa kaupoissa kolme juutalaista ja yksi armenialainen kolme kreikkalaista. Armenia ei ole onneksi EU:n jäsen.

Olisi jo aika myöntää, että kansakunnan taloudenpito ja politiikka nousevat omalta ikivanhalta kulttuuripohjalta, omista arvoista. Niitä ei säädellä eikä muuteta direktiiveillä.

Islantilaiset riehuivat vapaan valuutan ja löysien lainamarkkinoiden Euroopassa kuin viikinki-esi-isänsä ryöstöretkillään. Lopulta pursi karahti karille. Viikingin niskaa ei noin vain katkaista. Islanti on toipumassa ja pian valmis uusille ryöstöretkille.

Irlantilaisia vainoaa katolilainen synnintunto yhdessä itsesäälin kanssa. Irlannissa on aina pidetty isoimmassa arvossa ihmistä, jota paha maailma raskaimmin murjoo. Irlantilaiset ovat onnensotureita ja pelureita. Irlantilaiset itse asiassa nauttivat onnettomuuksista, he vetävät niitä päälleen. Nyt Irlanti kulkee katumuksen ja kärsimysten suloisen katkeraa tietä, veroruoskin itseään roidellen.

Kreikan perinteiseen kulttuuriin kuuluu, että veloista ei huolta kanneta eikä veroja makseta. Upporikkaat kreikkalaiset laivanvarustajat siirtävät pääomansa veroparatiiseihin. Kotimaassa veroasiat hoidetaan yksinkertaisesti. Jos verotarkastaja rupea liian virkaintoiseksi, kansa pakottaa hänet eroamaan.

Onneksi on olemassa Pohjolan sinisilmäiset nöyrät veronmaksajat - saksalaiset, hollantilaiset ja suomalaiset. Suomen hallitus ja eduskunta katsoivat suuressa viisaudessaan olevan oikein ja kohtuullista, että jokainen suomalainen - sylivauvoja ja vanhuksia myöten - osallistuu Kreikan pelastustalkoisiin 5 000 eurolla. Lainoina muka, mutta milloin Kreikka on lainansa takaisin maksanut?

Vaan mitä on sanottava Brysselin ollirehneistä, jotka uskovat tai uskottelevat kreikkalaisten pitävän lupauksensa, jotka heidät on saatu painostamalla ja rahalahjalla houkutellen antamaan?

Oikeassa oli se newyorkilainen pankkiiri, jonka nyrkkisääntö kuului: ”Sinun ei pidä antaman lainaa hallitukselle, jonka maassa ihmiset eivät talvella pidä päällystakkia.” Tai Suomen vanha kansa, joka tiesi, että syömävelkaista ei auta Isä Jumalakaan.

Englanti, Norja, Tanska, Ruotsi ja Sveitsi ovat nyky-Euroopan viisi viisasta neitsyttä. Ne eivät liittyneet euroon. Kateeksi käy.

Kirjoittaja työskentelee kansainvälisen politiikan

professorina Arizonan yliopistossa Yhdysvalloissa.