Pääkirjoitukset

Päivitetty 7.11.2011 05:35, julkaistu 7.11.2011 03:30

Hätäkeskus lähti jo Lapista

Lapin hätäpuheluihin vastataan tiistaista lähtien Oulussa. Rovaniemen kaupungin ja Lapin liiton vastustuksesta huolimatta Lapin hätäkeskus lakkautettiin ja toiminta siirtyy Ouluun.

Valtio lupasi turvata kaikille Lapin hätäkeskuksen työntekijöille työpaikan, mikäli työtekijä on valmis muuttamaan työn perässä Ouluun.

Valtaosa 34 työntekijästä noudattikin kutsua ja siirtyy uuteen kaupunkiin. Seitsemän työntekijää Rovaniemellä ilmoitti, ettei siirto onnistu. He saivat kenkää.

Hätäkeskusjärjestelyn yhteydessä jotkut ovat ihmetelleet, miksi valtiolla on erilainen asenne työntekijöihin riippuen siitä, missä päin Suomea ihminen on valtion leivissä.

Tähän asti ketään työntekijää ei ole irtisanottu, kun valtion laitoksia on alueellistettu pääkaupunkiseudulta maakuntiin.

Työpaikan turvaaminen on osaltaan nostanut kustannuksia ja samalla lisännyt alueellistamisen vastustusta. Valitusta linjasta on kuitenkin pidetty kiinni.

Hätäkeskusuudistukseen tämä linja ei ulotu. Ihmiset ihmettelevätkin aiheesta, että miksei. Onko se eri asia, jos työpaikka siirtyy pois maakunnasta?

Pohjoisen hätäkeskusten yhdistäminen on vasta alku. Seuraava yhdistyminen tapahtuu Itä-Suomessa. Koko hätäkeskustoiminta on määrä yhtenäistää vuoteen 2015 mennessä.

Mikäli suunnitelmasta pidetään kiinni, hätäkeskusten määrä vähenee viidestätoista kuuteen. Edellinen hallitus valitsi hätäkeskuspaikoiksi Oulun, Keravan, Porin, Vaasan, Turun ja Kuopion.

Edellisellä eduskuntakaudella oppositiossa ollut Sdp vaati, että nykyiset hätäkeskukset pitää säilyttää. Rovaniemen kohdalla tämä vaalipuhe ei ainakaan toteutunut.

Eniten on julkisuudessa väännetty, voidaanko Tampereen hätäkeskus sijoittaa Poriin. Edellinen sisäministeri Anne Holmlund (kok.) oli muutoksen kannalla, mutta nykyinen sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) empii.

Räsänen ilmoitti aiemmin syksyllä olevansa valmis harkitsemaan sijoituspaikkoja uudelleen.

Hätäkeskuspalvelujen johtaja Marko Nieminen vakuutti alkuviikosta, ettei pohjoisessa toteutettu hätäkeskusuudistus näy kansalaisille mitenkään. Työntekijöillekin on järjestetty laajentuneeseen alueeseen liittyvää koulutusta.

Vakuutteluista huolimatta Lapissa on murehdittu, miten apu löytää perille pitkien etäisyyksien päähän. Oulun hätäkeskuksen päällikkö Mika Lamu vastasi kysymyksen alkuviikosta, että ”täällä on totuttu pitkiin välimatkoihin ja uusiin alueisiin”.

Toivottavasti Lamun perustelut pitävät kutinsa. Apu joka tapauksessa lähtee edelleenkin samasta paikasta kuin ennenkin. Yhdistäminen ei vaikuta mitenkään ambulanssien, poliisin tai paloviranomaisten määrään.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)13.11.2011 02:35

Jos ei lehdessä saa puhua totta esim.eurosta, on
aivan turhaa pitää koko sivuja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.11.2011 14:43

Etteikö muka kepulaisista äänestänyt kukaan euroopan unioniin.Tämä ei ole väite ,vaan tosiasia,että noin puolet kepulaisista äänesti euroopan unioniin menoa.Eipä oltaisi siinä liitossa,jos kepulaiset olisivat äänestäneet samalla tavalla,kuin Perussuomalaiset.Olimme ainoa puolue ,joka oli yksimielinen ,ettei euroopan unioniin mennä.Olisia olleet kepulaiset kaikki samaa mieltä niin ei tarvitsisi nyt haikailla,mihin se Suomen itsenäisyys meni.Totta se on kyllä,että sosdemeiden Lipponen ja Kokoomuksen Niinistö olivat Suomen maan pettureita ja ovat edelleen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.11.2011 03:02

Väitä mitä väität, Lipponen ja Niinistö sen euro-
liitoksen hommas suomelle. Kato vaikka netistä,
löytyy muutamaalla klikkauksella.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.11.2011 22:23

Pirun riivaamat ministerit siellä on touhunneet Suomea jo katasrofiin 15 vuotta.Tämä kolmen koplan puolueet ovat olleet asialla.kokoomus,sosdemitja kepulaiset.Rahanahneet pirut,jotka eivät välitä Suomen kohtalosta yhtikäs mitään.Kristilliset on nyt vielä ja vasemmisto tullut mukaan vihreiden kera,kuin myös Ruotsalainen kansanpuolue.kokoomus kusettaa niin paljon kuin kerkiää Suomen kansaa Sosdemeiden kanssa.kepu on samassa touhussa mukana,vaikka toisin väittää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)7.11.2011 15:51

Miksi helevetissä näitä hätäkeskuksia nyt heitel-
lään kuin kuoriämpäriä. Mitä sillä luullaan saata-
van aikaan. Eihän tämmöset siirrot tuo valtion kassaan sitä eikä tätä. Kreikan ja sitte Italian
maksut on sitä luokkaa ettei niihin riitä enää
mikään. Valtionhallinnosskin satojen miljoonien
supistukset joka sektorilta on umpihullua touhua.
Eikö olis paljo järkevämpää ruotia jo sitäkin
miksi tämmösiin liitoksiin mentiin ja miten hitossa
veronmaksajien piikkiin meinataan panna kymmenien
miljardien maksut. Nyt pitää pojat ottaa jo rehel-
lisyyttäkin peliin. Muuten meidät ns.Piru korjaa.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI Päivitetty: 23.5. 13:14 528

    KARHUKO2Utelias karhu vieraili Rovaniemen Kivitaipaleen kylällä tiistaina. Karhu kävi kolistelemassa ihmisten roskapönttöjä.
  2. Nuoret arvostavat sanomalehtiä - lukevat ne netissä

    KOTIMAA Päivitetty: 23.5. 12:52 10

    JONI JUMISKO NUORI JA MEDIA VASNuoret arvostavat sanomalehtiä enemmän kuin vanhemmat ikäryhmät, kertoo Sanomalehtien Liiton tutkimus. Arvostetun mielikuvan sanomalehtiin liitti 94 prosenttia koululaisista ja...
  3. Ounasrasteilla peräti 280 osallistujaa

    URHEILU 23.5. 12:00 10

  4. Sámiráđđi bivdá evttohasaid gudnebálkkášumi oažžun

    SÁGAT 23.5. 11:25 10

  5. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 28

  6. Juomavesi keitettävä Marrasjärvellä

    KOTIMAA 23.5. 10:01 20

  7. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 14

  8. Tulvahuiput ohi Lapissa

    LAPPI 22.5. 09:05 431

  9. TS: Alaikäisten sähköisiä reseptejä ei pääse lukemaan

    KOTIMAA 23.5. 08:30 10

  10. Karjalainen: Uskonnottomien haudoille ei ole tunkua

    KOTIMAA 23.5. 08:30 11

  1. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1330

  2. Itäraja avautuu entistä enemmän

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.5. 04:30 351

  3. Jääkarhun pennun kevätriemua - KATSO KUVAT!

    LAPPI 22.5. 13:56 126

  4. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  5. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1428

  6. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  7. Finnair ja lentäjät neuvottelutulokseen

    KOTIMAA 22.5. 15:21 91

  8. Lentoemännät: Finnair lipeämässä sovitusta

    KOTIMAA 22.5. 15:21 91

  9. Sopupeleistä tuomitut ex-ropsilaiset hakevat valituslupaa KKO:lta

    URHEILU 22.5. 12:35 99

  10. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30243

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10076

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6211

  6. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  7. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320752

  8. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  9. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  10. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30243

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1428

  4. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  5. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320752

  7. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10076

  1. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 13 30 1238

  2. ”Kyllä se nyt tuli liian lähelle!” - Utelias karhu tonki roskiksia Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 5 28 1036

  3. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 1 4 799

  4. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 302 43 734

  5. Tulvahuiput ohi Lapissa

    LAPPI 22.5. 09:05 4 31 680

  6. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 2 8 537

  7. Ivalon ainoa matkatoimisto konkurssiin

    LAPPI 22.5. 12:59 1 5 532

  8. Pernilla ei päässyt finaaliin

    LAPPI 23.5. 00:16 1 8 493

  9. Pernilla jäi finaalista, mutta nautti ”mielettömästä fiiliksestä”

    KULTTUURI 22.5. 23:27 1 2 300

  10. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 3207 52 263

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu