Neljännes jätti Ivalon – rajavartiolaitos kiistää Ivalon terveysongelmat
- Ivalon rajajääkärikomppaniassa oli maanantaina hiljaista kun varusmiehet olivat vielä lomilla valatilaisuutensa jälkeen.
Apulaiskomentaja Hannu Kärhä kiistää tiedon, että Ivalon rajakomppaniassa olisi sisäilmaongelmia, jotka aiheuttaisivat varusmiesten sairastumisia.
– Kasarmi on kohtuullisen hyväkuntoinen. Siihen ei ole suunniteltu remonttia. Vuoden 2011 lopussa tehtiin kasarmilla kuitenkin sisäilmamittauksia, joiden tuloksia ei ole vielä tullut. Tulokset osoittavat sitten, tarvitaanko esimerkiksi kanavien puhdistusta, kertoo Kärhä.
– Olemme tehneet varusmiesten keskuudessa terveydentilakyselyjä ja siellä ei ole tullut vastaan mitään sisäilmaongelmia, Kärhä sanoo.
Keskeyttämisiä ei ole Ivalon rajakomppaniassa normaalia enemmän. Koska Ivalo on vaativa koulutuspaikka, niin osa varusmiehistä saattaa palveluksen aikana siirtyä toiseen joukko-osastoon palvelemaan niin sanottuina B-miehinä.
– Heinäkuussa 2011 aloitti palveluksen 96 varusmiestä. Heistä 24 poistui Ivalosta palveluksen aikana . Poistuma ei ole mitenkään epänormaaliin suuri.
– Viime ikäluokasta yksi varusmies vapautettiin kokonaan palvelusta ja 12 siirtyi kotiin odottamaan uutta yritystä lähinnä tuki- ja liikuntaelinongelmien vuoksi, Kärhä sanoo.
Asiasta enemmän tiistain Lapin Kansassa!




Kiinni vaan koko komppania, suurta rahan hukkaa. Saapumiserä alle 100, kouluttajia 5-6 ja toimiston tätit päälle. Lisäksi keittiöllä henkilökuntaa 8-9.
Kun vertauksena mietitään Rovaniemeä tai Sodankylää niin saapumiserä 900-1000 kouluttajia max 20 ja keittiöhenkilökuntaa 20. MIETTIKÄÄ KANNAATTAAKO VAI ONKO VAIN SUOJATYÖPAIKKA!!!!
Ilmoita asiaton kommentti