Vanhojenpäivää vietettiin Rovaniemen lukioissa eilen
- Lappi Areenan tanssit alkoivat poloneesilla.
Yli 160 paria lukion tokaluokkalaisia kokoontui eilen Lappi Areenalle näyttämään, miten syksyn aikana opetellut tanssit taittuvat. Nuoret tanssivat 13 tanssia, joiden joukossa muun muassa tangoa, chachata ja lopuksi kaksi valssia.
– Rovaniemellä on Suomen vaativimmat vanhojen tanssit, ja oppilaat selviävät niistä aina upeasti, Ounasvaaran lukion liikunnan ja terveystiedon opettaja Kati Pehkonen sanoo.
Pehkosen mukaan vanhojen tansseihin valmistava kurssi lisää yhteishenkeä ja antaa pojillekin luvan tanssia.
– Kurssilta on myös alkanut vuosien aikana monta rakkaustarinaa.
Lappi Areenan tilaisuuden alku viivästyi hieman, kun suuri osa yleisöstä oli alkamisaikaan vielä areenan ulkopuolella jonottamassa.




Posiolla ei vissiin toimittajalla ollu kiinnostuksen kohdetta tanssimassa kun Wanhojen tansseista Posiolta ei juttua. No sitten kun omat tanssii...ehkä
Ilmoita asiaton kommentti