Kaivosyhtiö Northland varmisti rahoituksensa
- Northland Resources sai osakeannilla tavoittelemaansa lisärahoitusta.
Kaivosyhtiö Northland Resourcesin konttoreissa oli torstaina juhlapäivä. Noin viikon kestäneen osakkeiden uusannin kautta saavutettiin asetettu päämäärä.
– Kaikissa konttoreissamme syödään parhaillaan täytekakkua. Tarvitsimme 4,5 miljardia kruunua, jotta voimme rakentaa valmiiksi Kaunisvaaran kaivoksen, malmin lastausaseman ja Narvikin sataman, ja varmistaa, että Hannukaisen suunnitelmat ja poraukset sekä muut alueillamme tehtävät poraukset voivat jatkua, Northlandin tiedotuspäällikkö Niclas Dahlström selvittää juhlimisen syitä.
Uusannin kautta hankittiin noin vuosi sitten 1,8 miljardia kruunua. Tällä kertaa noin viikon jatkunut osakeanti päättyi myöhään keskiviikkoiltana. Ja tuloksena oli runsaat 4,5 miljardia Ruotsin kruunua. Niistä noin puolet tuli uusannin kautta ja toinen puoli obligaatiolainoina.
– Kaunisvaaran onnistunut eteneminen on erittäin tärkeää myös Suomen puolen suunnitelmien menestyksekkäälle jatkumiselle, Dahlström sanoo.
Hannukaisen yksityiskohtainen ja kattava kannattavuussuunnitelma valmistuu kevään aikana.
Northandin osakkeiden suurin yksittäinen omistaja on pien- ja keskisuurten säästäjien Avanza. Osakkaiden joukossa on myös muun muassa amerikkalaisia ja pohjoisamerikkalaisia eläkerahastoja. Yhdenkään omistajan osakeosuus ei nouse yli 10 prosentin. Suomen valtio on Dahlströmin mukaan mukana vajaalla yhden prosentin osuudella.


joko sitä rahhaa on kylliksi,vai pittääkö taas kahenviikonpäästä kerjätä lissää?
Ilmoita asiaton kommentti