Uusi kalakilpailu on jo käynnissä
Lapin Kansan kalakilpailuun 2012 kelpuutetaan Lapin vesistä pyydystetyt kalat. Ainoa kala, jolle kilpailussa ei ole sarjaa, on tammukka, koska sen tunnistaminen on todella vaikeata.
Sama henkilö voi vuoden mittaan lähettää useampiakin saalisilmoituksia, mutta palkintosijoja jaettaessa huomioidaan kuitenkin ainoastaan painavin kala. Kilpailuaika on koko kalenterivuosi.
Saalisilmoituksessa tulee olla kalastajan nimi ja yhteystiedot, kalasarja, saaliin paino, pituus ja ympärysmitta, mistä saatu, milloin ja millä välineellä. Kaupan punnituslipuke kauppiaan tai myyjän kuittauksella käy todistuksesta, muuten tarvitaan kaksi todistajaa yhteystietoineen.
Myös valokuva on oiva ja toivottu todiste. Liittäkää kuvat yhteyteen kuvaajan nimi yhteystietoineen sekä tiedot kuvassa olevista henkilöistä. Kamera kannattaa pitää muutenkin mukana, sillä samaan aikaan on meneillään Komein kalakuva -kilpailu.
Kalajututkin kelpaavat aina, eli mikäli kalan saantiin liittyy jokin mukava tarina, niin liitä se mukaan.
Mikäli pyytäjä on ollut lapsi tai nuori, olisi mukava saada tietää myös pyytäjätytön tai -pojan ikä. Kisan päätteeksi arvotaan lisäpalkintoja nuorten pyytäjien kesken.
Saalisilmoitukset sekä valokuvat voi lähettää postitse osoitteeseen Lapin Kansa/Kalakilpailu, Veitikantie 2-8, 96100 Rovaniemi tai sähköpostilla lktoimitus@lapinkansa.fi.
Kalakilpailulomakkeen voi täyttää tai tulostaa myös internetissä


nuo kalojen painot suhteessa kalan pituuteen joskus ihmetyttävät,esim.52 cm harjus jolla on painoa reilut pari kiloa....? minkä mittainen on seitsemän kilon siika ?? ihmettelee aarne
Ilmoita asiaton kommentti