Lappi

Päivitetty 16.2.2012 10:05, julkaistu 15.2.2012 07:58

Näkkäläjärvi jatkaa saamelaiskäräjien puheenjohtajana

Liv#x0120;#x0120;ii vealtameahttun oazcaron;zcaron;ut sámedikki iezcaron;as hálddahussii eanet demokratiija, lohká Klemetti Näkkäläjärvi.

Enontekiöläinen Klemetti Näkkäläjärvi jatkaa saamelaiskäräjien puheenjohtajana. Hän voitti inarilaisen Tiina Sanila-Aikion äänin 12–9 käräjien aloittaessa keskiviikkona uuden vaalikautensa johtajista sekä hallitus- ja lautakuntapaikoista äänestellen. Puheenjohtaja luotaa saamelaisten ylimmän päättävän elimen toimintaa seuraavat neljä vuotta.

Sanila-Aikio valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi ja inarilainen Heikki Paltto toiseksi varapuheenjohtajaksi ilman äänestyksiä. Sen sijaan hallituksen lopuista neljästä jäsenestä käytiin mutkikas ja useampia neuvottelujakin edellyttänyt vääntö. Paikoille nousivat lopulta vuotsolainen Petra Magga-Vars, utsjokelaiset Asko Länsman ja Ilmari Tapiola sekä ulkosaamelaisten ainoa edustaja, inarilaissyntyinen Pirita Näkkäläjärvi.

Hallituspaikoista päädyttiin äänestämään alueittain ja saamelaisryhmien edustusta pohtien. Silloin jäivät lopulta viimeisestä paikasta kisaamaan pohjoissaamelainen Pirita Näkkäläjärvi ja inarinsaamelainen Yrjö Musta. Koska hallituksessa tuli huomioida myös tasa-arvolaki, vetäytyi Musta kisasta.

Näkkäläjärvi ilmoitti kiitospuheessaan, että hänellä alkaa nyt viimeinen kausi. Hän aikoo neljän vuoden päästä antaa sijaa nuorille voimille.

Lue lisää torstain Lapin Kansasta!


AVAINSANAT:

Kommentit (76)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)20.2.2012 08:30

Täyskoltta on täyskoltta, puolikoltta on puolikoltta :))

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.2.2012 09:29

sinulle kirjoittaja joka kommentoit 17.2 2012 klo 00.14. Haluan kommentoida kunnioittaen seuraavaa: Ajattele sitä, että olet täysin syytön ja ulkopuolinen etkä millään tavoin liity rikokseen jota poliisi tutkii. teet kaikkesi ja mukaudut poliisin haluamiin kuulusteluihin. Tiedät itse ettet ole syyllinen siihen mistä on kysymys. Kun et tunnusta sitä tekoa mistä sinua epäillään joudut aluksi pidätetyksi, sitä voi seurata vangitsemisoikeudenkäynnit ja pahimmassa tapauksessa voit joutu vankilaan rikoksesta jota et ole tehnyt. Näitä tapauksia löytyy. Siinä vaiheessa jos tämän vaikka lievimmänkin vaihtoehdon joutuisit kokemaan sinunkin silmäsi voisivat aueta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 14:01

Poliisien tekemät turhat pakkotoimenpiteet,ja niiden kohteeksi joutuneet syyttömäksi todetut henkilöt joutuvat kärsimään sekä hekisesti että taloudellisesti. Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle ei tuo pakkokeinojen aloittajalle minkään laisia sanktioita. Pääsevät kuin koirat veräjästä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 11:07

Laki suurpedoista sorvattiin juuri tätä varten, että päästään toteuttamaan Suomen laillista Guantamoa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.2.2012 00:14

Perehtykää ensin kunnolla lainsäädäntöön (esim. esitutkinta- ja pakkokeinolaki sekä rikoslaki) ja puhukaa vasta sen jälkeen ihmisoikeusloukkauksista. Jos Suomen lainsäädäntö näiltä osin olisi vastoin kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia niin se olisi jo ennenkuulumatonta ja korjattu niin nopeasti, kuin siihen eduskunta pystyy. Eli faktoihin kannattaa ensin perehtyä. Jos kansalainen kokee kohdanneensa vääryyttä viranomaisten toimesta, niin eduskunnan oikeusasiamies on sitä varten, jolle pitää asiasta kannella. Käykää lukemassa eduskunnan oikeusasiamiehen sivuilta tehtyjä kanteluita ja oikeusasiamiehen ratkaisuja perusteluineen. Huomaatte, että viranomaisten toimia syynätään todella tarkasti. Jos vastuuton tarkoittaa samaa kuin perusteeton, niin siihen olisi varmasti puututtu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 20:07

virkamiesten vastuuttomat vapaudenriistot joissa vapautensa menettäneet on loppupelissä todettu syyttömiksi on vakavia ihmisoikeusloukkauksia ja niiden kohteeksi on joutuneet lukuisat paikalliset poromiehet, saamelaiset, suomalaiset ja kukaan tai mikään viranomaistaho ei näihin ole puuttunut. Tapaukset löytyy eri vuosilta eri asioiden pöytäkirjoista.Tosiasiat pitää voida julkaista. Sensurointi on sama kuin lakastais roskat maton alle. Ihmisoikeusloukkauksiin tulee myös lehdistön suhtautua vakavasti eikä missään tapauksessa olla pimittämässä asioita ja suojelemassa väärin tehneitä virkamiehiä

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 19:29

saanen kohteliaimmin huomauttaa, että RHY:n mies ei ole sellainen henkilö (virkamies) jolla olisi valtuuksia tutkia ja päättää ko. asiasta. Tämän kaltainen asia kuuluu ihan toiselle viranomaiselle, valitettavasti se vaa näin on. Tulette näkemään niin tästä vielä kuuluu kunhan ehtii.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 18:58

Eihän kukaan syytä kyseistä rajamiestä, mutta ihmettelemme mikä alittaa viranomaisen tutkinta kynnyksen tässä tapauksessa. 2002 nuori inarilainen metsästäjä ampui pienen ajan sisällä kaksi karhua, joista molemmista teki rikosilmoituksen "legendan" synnyttänyt riistanvartija.Inarin poliisit aloittivat pakkokeinot riistanvartijan mielikuvituksesta.Kuitenkaan kummankaan karhun kohdalla ei löytynyt rikokseen viittavvaakaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 17:52

RHY:n ja rajan koiramiehet (ampujan työkaverit)kävivät paikanpäällä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 17:47

Mitenkähän tuon RHY:n miehen ammattitaito on rikospaikkatutkinnassa?

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5 6 7 8

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Nuoret arvostavat sanomalehtiä - lukevat ne netissä

    KOTIMAA Päivitetty: 23.5. 12:52 00

    JONI JUMISKO NUORI JA MEDIA VASNuoret arvostavat sanomalehtiä enemmän kuin vanhemmat ikäryhmät, kertoo Sanomalehtien Liiton tutkimus. Arvostetun mielikuvan sanomalehtiin liitti 94 prosenttia koululaisista ja...
  2. Ounasrasteilla peräti 280 osallistujaa

    URHEILU Päivitetty: 23.5. 12:01 00

    Vennivaarassa järjestettyjä Ounasrasteja etsi tiistina hyvässä säässä peräti 280 osallistujaa. D-rata miehet: 1) Martti Varis Eläk 11.
  3. Sámiráđđi bivdá evttohasaid gudnebálkkášumi oažžun

    SÁGAT 23.5. 11:25 10

  4. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 26

  5. Utelias karhu liikkui Rovaniemen Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 222

  6. Juomavesi keitettävä Marrasjärvellä

    KOTIMAA 23.5. 10:01 10

  7. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 11

  8. Tulvahuiput ohi Lapissa

    LAPPI 22.5. 09:05 433

  9. TS: Alaikäisten sähköisiä reseptejä ei pääse lukemaan

    KOTIMAA 23.5. 08:30 10

  10. Karjalainen: Uskonnottomien haudoille ei ole tunkua

    KOTIMAA 23.5. 08:30 11

  1. Jääkarhun pennun kevätriemua - KATSO KUVAT!

    LAPPI 22.5. 13:56 126

  2. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1224

  3. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 14224

  4. Itäraja avautuu entistä enemmän

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.5. 04:30 351

  5. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  6. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  7. Finnair ja lentäjät neuvottelutulokseen

    KOTIMAA 22.5. 15:21 91

  8. Sopupeleistä tuomitut ex-ropsilaiset hakevat valituslupaa KKO:lta

    URHEILU 22.5. 12:35 99

  9. Lentoemännät: Finnair lipeämässä sovitusta

    KOTIMAA 22.5. 15:21 99

  10. Finnairin Euroopan-kumppaniksi Flybe

    KOTIMAA 22.5. 08:26 96

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30243

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10076

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6111

  6. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  7. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320752

  8. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  9. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  10. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30243

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1428

  4. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  5. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320752

  7. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10076

  1. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 12 24 1138

  2. Tulvahuiput ohi Lapissa

    LAPPI 22.5. 09:05 4 33 632

  3. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 1 1 631

  4. Utelias karhu liikkui Rovaniemen Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 2 22 613

  5. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 302 43 612

  6. Ivalon ainoa matkatoimisto konkurssiin

    LAPPI 22.5. 12:59 1 5 490

  7. Pernilla ei päässyt finaaliin

    LAPPI 23.5. 00:16 1 8 474

  8. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 2 6 423

  9. Pernilla jäi finaalista, mutta nautti ”mielettömästä fiiliksestä”

    KULTTUURI 22.5. 23:27 1 2 296

  10. Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli Vimpelissä

    LAPPI 22.5. 20:03 2 3 254

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu