Lappi

Päivitetty 3.2.2012 12:03, julkaistu 3.2.2012 11:40

Karate kiinnostaa napapiirillä – Shorin-Ryu Karate 20 -vuotissynttärit tänään

Kuva: Veli-Jukka Mustajärvi
Jaarli PirkkiöLähetä palautetta toimittajalle
Heikki Luiro (tak.), Jouni Selkälä (hyppää) ja Linda Siltakoski (ed.) tositoimissa Muurolan Shorin-Ryu Karate-Don harjoituksissa.

Muurolan Shorin-Ryu Karate-Do on toiminut tänään tasan 20 vuotta Rovaniemellä.

Yhtä kauan on karateseuran puheenjohtajan nuijaa heiluttanut Mika Valtonen, 6 dan.

– Alkuvaiheessa harjoituksissa kävi lähes 100 henkilöä, mutta nykyisin harrastajamäärät ovat vakiintuneet 50:n kieppeille.

Valtonen on vetänyt seuraa kaksi vuosikymmentä. Lisäksi muitakin vastuunkantajia löytyy, sillä seurassa on 13 mustan vyön karatekaa.

– Tosiasia on, ettei toimintaa pyöritetä yhden henkilön voimin, joten vetovastuuta täytyy jakaa. Mielellään teenkin niin, Valtonen toteaa.

Shorin-Ryu on yksi karaten lukuisista tyylisuunnista. Suurin osa jäsenistä harrastaa lajia kuntoilumielessä, mutta seuralle on tullut kilpailumenestystäkin aina MM-tasolta saakka. MM-mitaleita ovat saavuttaneet kaksoset Lars ja Anders Säynäjäkangas sekä Jouni Selkälä.

Seuralla on ohjattuja harjoituksia Rovaniemellä, Muurolassa ja Muhoksella.

Lue kattava paketti aiheesta perjantain Lapin Kansasta!

Muun muuassa 20 vuotisesta toiminnasta, kansainvälisyydestä,kilpailuitoiminnasta ja harjoituksista.


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)4.2.2012 12:29

ihme epeleitä. Menkää tekemään jotain hyödyllistä, vaikka auttamaan vanhuksia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.2.2012 07:12

Japanissa asuessani naapurin vanha-isäntä 79v omisti karate koulun, oppilaita oli 5300. Niin ja mm mestaruus tauluja oli seinillä 309kpl.
Ei muuten kannata japanilaisen nakkikojun jonossa alkaa ryysimää...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.2.2012 18:08

ensin treeniä ja sitten kaduille taitoja näyttämään

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.2.2012 13:38

Tulevat taidot Doriksesta Scanille kävellessä tarpeeseen lähes joka kuukausi. Hyvä että on koulutusta tarjolla!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Ounasrasteilla peräti 280 osallistujaa

    URHEILU Päivitetty: 23.5. 12:01 00

    Vennivaarassa järjestettyjä Ounasrasteja etsi tiistina hyvässä säässä peräti 280 osallistujaa. D-rata miehet: 1) Martti Varis Eläk 11.
  2. Sámiráđđi bivdá evttohasaid gudnebálkkášumi oažžun

    SÁGAT Päivitetty: 23.5. 11:28 10

    saamekuva SAMIRADDISámiráđđi bivdá namuhit evttohasaid gudnebálkkášumi ánssášeaddjin. Sámiráđi gudnebálkkášupmi lea dárkkuhuvvon olbmui,...
  3. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 26

  4. Utelias karhu liikkui Rovaniemen Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 218

  5. Juomavesi keitettävä Marrasjärvellä

    KOTIMAA 23.5. 10:01 10

  6. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 11

  7. Tulvahuiput ohi Lapissa

    LAPPI 22.5. 09:05 433

  8. TS: Alaikäisten sähköisiä reseptejä ei pääse lukemaan

    KOTIMAA 23.5. 08:30 10

  9. Karjalainen: Uskonnottomien haudoille ei ole tunkua

    KOTIMAA 23.5. 08:30 11

  10. Joka kymmenes apua hakeneista kärsinyt pitkään väkivallasta

    KOTIMAA 23.5. 08:27 03

  1. Jääkarhun pennun kevätriemua - KATSO KUVAT!

    LAPPI 22.5. 13:56 126

  2. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 1235

  3. Itäraja avautuu entistä enemmän

    PÄÄKIRJOITUKSET 22.5. 04:30 351

  4. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1421

  5. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  6. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  7. Finnair ja lentäjät neuvottelutulokseen

    KOTIMAA 22.5. 15:21 91

  8. Lentoemännät: Finnair lipeämässä sovitusta

    KOTIMAA 22.5. 15:21 91

  9. Sopupeleistä tuomitut ex-ropsilaiset hakevat valituslupaa KKO:lta

    URHEILU 22.5. 12:35 99

  10. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30243

  2. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10076

  3. Mikkonen helpottui päämatkansa A-finaalipaikasta

    URHEILU 19.5. 21:55 6976

  4. Tule töihin Lapin Kansaan - Tule mukaan voittajajoukkueeseen

    LAPIN KANSAN YLEISINFO 12.5. 21:32 317476

  5. Onnea uusille ylioppilaille!

    LAPPI 16.5. 08:45 6111

  6. Kun Malkin hurmasi Hakametsän

    URHEILU 19.5. 17:59 571

  7. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320752

  8. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  9. Tulli näkee säiliön läpi

    LAPPI 12.5. 20:37 835

  10. Saari siirtyi järven toiselle puolelle

    LAPPI 18.5. 17:47 4757

  1. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 30243

  2. Palkansaajan tilille 70 euron korotus

    LAPPI 13.10. 17:10 1768

  3. Kevään lämpöennätys: +16,8

    KOTIMAA 22.4. 17:27 1428

  4. Konttisen kisoissa iloisen värikästä väkeä

    LAPPI 25.3. 15:49 2128

  5. Nostan hattua poromiehille

    KOLUMNIT 5.5. 04:30 12113

  6. Lapin web-kamerat

    LAPPI INFO 14.8. 13:23 320752

  7. Täpötäysi Lappi Areena juhli Suomen voittoa

    LAPPI 13.4. 10:29 12914

  8. Näkkäläjärvi válddii SM-silbba. Juo 17. badji Suoma skohtergilvvuid njunnošis.

    SÁGAT 19.3. 09:27 1924

  9. Rakennusfirma: Kuolonkolarin uhrit neljä virolaismiestä

    LAPPI 17.5. 11:10 10076

  1. ”Petojen kuvaaminen haaskalla ei sovi Lappiin”

    LAPPI 22.5. 23:32 12 35 1082

  2. Tulvahuiput ohi Lapissa

    LAPPI 22.5. 09:05 4 33 617

  3. Tapon yritys Rovaniemen Rautiosaaressa

    LAPPI 23.5. 09:26 1 1 589

  4. Saukko juoksi tien yli

    LAPPI 20.5. 09:56 302 43 570

  5. Utelias karhu liikkui Rovaniemen Kivitaipaleessa

    LAPPI 23.5. 09:23 2 18 527

  6. Ivalon ainoa matkatoimisto konkurssiin

    LAPPI 22.5. 12:59 1 5 471

  7. Pernilla ei päässyt finaaliin

    LAPPI 23.5. 00:16 1 8 466

  8. Palkisentien ralli halutaan kuriin

    LAPPI 23.5. 09:36 2 6 377

  9. Pernilla jäi finaalista, mutta nautti ”mielettömästä fiiliksestä”

    KULTTUURI 22.5. 23:27 1 2 292

  10. Työharjoittelussa ollut koululainen kuoli Vimpelissä

    LAPPI 22.5. 20:03 2 3 247

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Lapin Kansa, Veitikantie 2-8 96100 ROVANIEMI,     Vaihde: 010 665 022 Fax: 010 665 7720  |  Palaute  |  Toimitus  |  Asiakaspalvelu