Velanperintä muuttui Rovaniemellä pakoiluksi – maksun sijaan mies tarjosi puukkoa
- .
28-vuotias mies alkoi riehua lauantaina iltapäivällä Rovaniemen Ounasrinteellä puukon kanssa, kun häneltä tiedusteltiin vanhan velan takaisinmaksua kauppakeskuksen pankkiautomaatilla.
Tilanne sai alkunsa, kun kolmen naisen ja yhden miehen seurue kohtasi heille ennestään tutun 28-vuotiaan miehen Saaruantien kaupan pihamaalla.
Mies hermostui ja otti puukon esille, kun yksi naisista pyysi seurueeseen kuuluneen 36-vuotiaan miehen tukema häntä maksamaan 35 euron velkansa. Mies myös hyökkäili seurueeseen kuuluneen miehen päälle puukon kanssa niin, että mies joutui väistämään.
Tilanteen hieman rauhoituttua ja puukkomiehen ollessa lähdössä pois, hän palasi vielä juosten kohti seuruetta, joka pakeni puukkomiestä kauppaan sisälle. Kukaan ei lopulta loukkaantunut tilanteessa.
Poliisi ei ole vielä tavoittanut puukkomiestä, jota epäillään törkeästä pahoinpitelyn yrityksestä. Poliisin mukaan ulkopaikkakuntalainen mies poistui paikalta kirjaston suuntaan.


sveitsi on puukottajien luvattu maa.
Ilmoita asiaton kommentti